28.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: vanhan Scanian pohjalle rakennettava jättimäinen ”henkilöauto” on maailman omituisin pistokehybridi Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Projektin lopputulos tulee olemaan isoismalli 40-luvun henkilöautosta. Kyseessä on myös ekoauto isolla E:llä. Toista tällaista ei ole takuulla missään. Jos keskimääriä tuijotetaan, monikaan meistä ei välttämättä muista, miltä tuntui seistä pienenä lapsena henkilöauton vieressä. Sen tunteen voi hyvin yllättäen ja ennalta varoittamatta kokea uudelleen X-treme Motor Show'ssa Hämeenlinnan Loimua Areenalla kuluvana viikonloppuna 28. - 29.9.2024 (sunnuntaina klo 10 - 16). Tapahtumassa on esillä kahdessa sisähallissa amerikanautoja sekä muitakin erikoisia harrasteajoneuvoja. Erikoinen harrasteajoneuvo on mitä suurimmassa määrin myös hämeenlinnalaisen Teijo Pullisen täysin uniikki projektiauto, joka on nyt ensi kertaa näytteillä missään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPerustana kolaroitu ScaniaMäärittelemätöntä 40-luvun henkilöautoa jättikoossa mukaileva projektiauto perustuu Suomen rekisterissä olleeseen 70-luvun pitkänokkaiseen Scanian kuorma-autoon, joka on 2000-luvulla kolaroitu pahasti Norjan teillä. Kolarin seurauksena kuorma-auton runko oli huomattavasti vääntynyt, ja periaatteessa ensimmäinen homma olikin oikaista se väkevällä tunkilla. Lisää muutoksia runkoon. Pullinen oli visioinut Scanian alustalle kauniin 40-luvun henkilöauton, jonka mittasuhteet tietysti poikkeavat paljon kuorma-autosta. Näin auton etuakselia vietiin noin metri eteenpäin, kuten myös taka-akselia. Tältä pohjalta Scanian alustalle on rakentunut tämä kaunis mutta ennen kaikkea hämmentävä sodanaikaisen "henkilöauton" kori. Kierrätysmateriaaleista tehty pistokehybridiTuota lausetta moni nykyautojen valmistaja varmasti haluaisi käyttää trendikkäissä mainoslauseissaan, muttei pysty siihen ainakaan tässä mittakaavassa. Sen lisäksi, että auto on perustettu kolaroidun vanhan kuorma-auton alustalle, sen kori koostuu kierrätyspelleistä eli tavallaan hukkapaloista. Lisäksi korissa on vanhojen Scania -kuormureiden osia, kuten ovia. Pitkänhuiskea, jylhä ja uhkea konepelti on koostettu peräti kolmen eri Scanian nokkapelleistä. Auton keulalta löytyy 14-litrainen Scanian V8-diesel, joka saadaan aikanaan tuottamaan pikku säädöillä 900 hevosvoiman tehon ja reilun 4 000 newtonmetrin vääntömomentin. Sillä välin, kun V8 antaa vielä odottaa itseään, voi massiivista ajoneuvoa liikutella perään asennetun sähkömoottorin voimin. Välityssuhde 1:200 varmistaa, että kevyt sähkömoottori kykenee liikuttamaan autoa vaikka missä. Auto on siis siirretty tälle paikalleen näyttelyhalliin omalla sähkömoottorilla, suoraan verkkovirralla (siis pistokkeesta) ruokittuna. Oma stunttinsa oli näyttelyvieraiden viihdyttäminen liikkuttamalla autoa niillä sijoillaan. V8-aikakaudellakin autossa olisi valtavasti tilaa jonkunkokoiselle akulle, jolloin jo olemassaolevaa sähkömoottoria voisi hyödyntää vaikkapa juuri tällaisissa tilanteissa. Lopputulosta ei tahdo malttaa odottaa, mutta itse mestarillekaan ei vielä ole täysin selvää, mikä autosta tarkalleen tulee, kun keskeneräinen kori on aikanaan viimeistelty. Koska pohjana olevan Scanian vuosimalli on vanhempi kuin 1979, tieliikennelaki asettaa hyvin vähän rajoitteita lopputulokselle. Jättikokoisen "henkilöauton" korin sisällä voisi ulkopuolisen silmin nähdä esimerkiksi kunnon sohvat, joilla mahtuisi matkustamaan ja järkyttämään kanssa-autoilijoita suurin sallittu yhdeksän henkilöä. Lue lisää Kaikki artikkelit 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 6.9.2024 Kuorma-autot Finnmetko 2024: Scania esitteli sähkökäyttöisen puutavara-auton 29.3.2024 American Car Show ACS 2024: Scania R770 V8 – työkalukin voi olla viihtyisä ja näyttävä 14.9.2023 Ajoneuvot Scanian aurinkorekka voisi tarjota Pohjoismaissa jopa 5 000 ilmaista ja päästötöntä kilometriä 3.4.2022 Ajoneuvot Maistiainen: Scania 25P BEV -sähkökuorma-auto – antaa dieselin hinnan nousta 6.6.2021 Ajoneuvot Maistiainen: Scania R770XT – ratapäivä ja 770 hv:n V8 17.9.2020 Ajoneuvot Veekasilla, sähköllä, vaiko sähkön ja riviviitosen yhdistelmällä? Scanian sähköistetyt mallit ovat täällä 11.2.2020 Ajoneuvot Turvallista matkaa kevyelle liikenteelle – Scania pyrkii havaitsemaan pyöräilijät uudella toiminnolla 11.1.2020 Ajoneuvot Scania 70 vuotta Suomessa – juhlavuotena markkinajohtajaksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 24.4.2025 Koeajo Koeajo: Hyundai Ioniq 5 – pinnan alla kuplii 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Autoilu Valitako pysäköintiruutu ihan toisen auton vierestä vai jättääkö väliin yksi ruutu? 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin