3.11.2017 Ajoneuvot Porsche 911:n pelastaja Peter Schutz on poissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Porschen vaikeiden vuosien pääjohtaja Peter W. Schutz johti hapuilevan saksalaismerkin nykyiselle tielleen. Vuosina 1981–1987 Porschen pääjohtajana toiminut Peter W. Schutz on kuollut 87 vuoden iässä. Yhtiö kertoi suruviestissä olevansa Schutzille kiitollinen paitsi aikoinaan lopetettavaksi tuomitun 911:n pelastamisesta, mutta myös 911 Cabrioletin ja 959:n kaltaisista innovaatioista.911 Carrera S Cabriolet mallia 1983.Vuonna 1980 ensimmäisen kerran historiassaan tappiota tehnyt Porsche oli kriisissä. Porsche 911 oli johtokunnan mielestä vanhanaikainen tuote ja liian kallis valmistaa. Jälleenmyyjien mukaan auto oli huonosti viimeistelty ja turhan kalliiksi hinnoiteltu. Tässä tilanteessa Peter Schutz saapui taloon toimitusjohtajaksi Ferry Porschen henkilökohtaisella kutsulla, vaikka saksalaislähtöinen amerikkalaismies ei ollut eläessään edes istunut 911:ssä.Schutz kuitenkin sai nopeasti käännettyä Porschen laskusuhdanteen uuteen nousuun, sillä jo 1985 yhtiön vuotuinen myyntimäärä oli jo lähes tuplaantunut verrattuna vuoteen 1981. Schutzin ideoihin kuului muun muassa 911 Cabriolet -avomalli, joka avasi ovet menestykseen Yhdysvaltain markkinoilla. Hän kehitti myös 944-mallistoa ja visioi, että Le Mans -kilpailumenestys on yhtiölle avainasemassa.Le Mansissa vuonna 1981 vasemmalta alkaen: Ferry Porsche, Manfred Jantke, Peter W. Schutz, Norbert Wagner ja Wolfgang Porsche.– Päätimme, että teknologia on yhtiön ytimessä ja huipputason suorituskyky on lähestymistapa kuljetusalalle. Eläisimme tai kuolisimme sen mukaan, Schutz kommentoi Le Mans -kilpailumenestystä.– He olivat voittajia ja he yrittivät käyttäytyä häviäjien tavoin, hän kommentoi yhtiön tilaa ruoriin astuessaan.Porsche 959 oli saksalaisvalmistajan ensimmäinen kurkotus superautojen maailmaan.Merkittävin Schutzin aikana esitelty uusi malli oli kuitenkin vuonna 1985 paljastettu Porsche 959, jonka tekninen edistyksellisyys hämmästyttää vielä tänäkin päivänä. Huipputeknisen lippulaivan valtavan kallis kehitystyö yhdessä heikkenevän dollarin kanssa tarkoitti myös, että Schutzin kannatti eläköityä vuoden 1987 lopussa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy911:n pelastajaTärkein Schutzin teoista oli kuitenkin jo aiemmin lopetettavaksi päätetyn 911-malliston pelastaminen. Päätös 911:n lopettamisesta oli aiheuttanut moraalin notkahtamisen jo tehtaan työntekijöiden keskuudessa, mutta he eivät uskaltaneet haastaa johtokunnan päätöstä. Schutz kuitenkin asettui jo tehtyä päätöstä vastaan – vasta kolmannella työviikollaan.Schutz itse kuvaili tapausta Road & Track -lehteen kirjoittamassaan muistelmajutussa siten, että hän meni keskustelemaan pääinsinööri Helmuth Bottin kanssa tulevien mallien suunnitelmista. Bottin toimiston seinällä oli kaavio mallikohtaisesta kehityksestä Porschen silloiselle mallistolle, joka käsitti 911:n lisäksi 928:n ja 944:n. 928 ja 944 olisivat kaavion mukaan jatkaneet tasaista kehittymistään, mutta 911:n tuotantomäärä lakkasi vuoden 1981 kohdalla. Schutz otti Bottin pöydältä kynän ja jatkoi 911:n tuotantoviivaa koko kaavion halki, pitkin seinää ja vielä ovenkin ulkopuolelle.Tämän auton piti jo jäädä tulematta: vuosimallin 1982 911 Carrera S Coupé.– Ymmärrämmekö me toisiamme? oli Schutzin kysymys, johon Bott vastasi nyökkäämällä virnistäen.Schutz perusteli päätöstään sillä, että vaikeana pidetty 911 oli hänen mukaansa ainut auto, joka pisti kuljettajalle kampoihin ja palkitsi osaavan ajajan. Se taas tarkoitti, että autossa oli luonnetta, markkinavaltti, josta ei kannattanut luopua.Peter W. Schutz 1930–2017.Eläkepäivilläänkin aktiivisena Porsche-harrastajana tunnettua Schutzia jäivät kaipaamaan vaimo ja kolme lasta.Lähde: Porsche, Road & Track Kuvat: Porsche Lue lisää Kaikki artikkelit 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: autoilun tähänastinen historia kolmena Cadillacina - 1-sylinterinen, 16-sylinterinen ja 0-sylinterinen 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous