15.4.2020 Liikenne Rajat auki – Uudenmaan sulku päättyy jo tänään oikeudellisten perusteiden puuttumisen vuoksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uudenmaan maakunnan eristäminen kaikelta välttämättömältä liikenteeltä ei kestänyt loppujen lopuksi edes kahtakymmentä päivää, raja aukeaa hallituksen päätöksellä 15.4. vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan sulun piti kestää 19.4. asti. Maaliskuun 28. päivä Suomessa rajoitettiin liikkumista Uudenmaan ja sitä ympäröivien maakuntien välillä. Tällöin rajoitusten kerrottiin olevan voimassa 19. huhtikuuta saakka, mutta tänään keskiviikkona 15.4. hallituksen tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi rajoitusten päättyvän jo tänään. Rajoitustoimien rajoilla kerrotaan päättyvän valtioneuvoston kokoontumisen jälkeen, joka alkaa kello 13. Rajoituksien tarkoituksena oli hidastaa viruksen leviämistä säädösten aikaan selkeästi muita alueita suurempana tautikeskuksena olleelta Uudeltamaalta muualle Suomeen. Nyt perusteet rajan kiinni pitämiselle eivät ole enää riittävät, kun virus on levinnyt laajemmin myös muihin maakuntiin. – Uudenmaan maakunnan sulkeminen ei ole enää välttämätön rajoitustoimi valmiuslain edellyttämällä tavalla, pääministeri Sanna Marin kertoo. Vaikka Uudenmaan liikkumisrajoituksille ei ole enää oikeudellisia perusteita, painottaa Marin että turhaa liikkumista tulee edelleen välttää, sillä koronavirusepidemia ei ole vielä ohi. – Korostan kuitenkin, että sen tiedon valossa joka meillä tällä hetkellä on, Suomi ei ole vielä epidemian taitekohdassa. Sen vuoksi muita rajoitustoimia on jatkettava ja noudatettava. – Vaikka Uudenmaan liikkumisrajoitukselle ei ole enää riittäviä oikeudellisia perusteita, hallitus suosittaa vahvasti että ihmiset kuitenkin välttäisivät kaikkea ei tarpeellista matkustamista, kuten vapaa-ajan matkustamista, myös kotimaassa. Suomeksi sanottuna, nyt ei ole oikea aika lähteä mökeille, Marin jatkaa. Myös oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r) mukaan Uudenmaan eristäminen ei ole enää välttämätön toimi, joten sille ei ole enää oikeudellisia perusteita. – Olemme poikkeusoloissa ja hallitus on ottanut valmiuslain käyttöön. Perusoikeuksien rajoitus on kuitenkin mahdollista ainoastaan jos se on välttämätöntä, Henriksson kertaa. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Uusimaa eristetty, kesärenkaat Uudenmaan ulkopuolella ja nastarengaskielto lähestyy, joustaako poliisi? Kolmen viikon eristys – millä perustein Uudenmaan rajan saa ylittää? Päivän kuva: tunnelma rauhallinen Uudenmaan rajalla Tähän tilanteeseen kukaan meistä ei uskonut joutuvansa – Uudenmaan rajan ylitys käy ilman draamaa Lue lisää Kaikki artikkelit 7.11.2026 Ajokortit Opettaisinko lapseni ajamaan opetusluvalla? 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 31.10.2026 Autoilu Peltipoliisi välähtää yhä tiuhemmin – tolppia 1 300 mutta kameroita vain 300 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 30.10.2026 Liikenne Moottorin lukijat kertovat: tällaisia vaaratilanteita ruokarobotit ovat aiheuttaneet liikenteessä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 7.11.2026 Huutokauppahelmet Mikä on ainoa automalli, joka on kantanut sekä Ferrarin, Maseratin että luksusjahtivalmistaja Rivan nimeä? 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista