8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat Teksti Benjamin Helander Kuva Renault Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lienee jonkinlainen ennätys, että vielä vuonna 2007 valmistetusta autosta tehdään näin pian retromalli. Twingo on myös neljännessä sukupolvessaan pienen pieni kaupunkiauto, paino sanalla kaupunki. Twistiä, swingiä ja tangoa tanssitaan nyt neljännen kerran, kun Renault on lanseerannut Pariisissa uuden Twingon. Uutuus seuraa edeltäjäänsä, alun perin taakse sijoitetulla polttomoottorilla lanseerattua mutta myöhemmin sähköön siirtynyttä Smart Fortwon ja Forfourin sisarmallia, joka ehti olla tuotannossa noin kymmenen vuoden ajan. Nyt Renault Twingo on keksitty uudelleen varhaisinta edeltäjäänsä matkivana retrosähköautona. Ennen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Onko tässä markkinoiden "uusin" retromalli? Retroilu ja oman merkin historiasta ammentaminen ovat nyt suuria trendejä automuotoilussa, ja ovat olleet sitä jo pidempään, kun muistetaan Volkswagen New Beetle vuosituhannen vaihteesta sekä Fiat 500, joka on ollut kahdessa sukupolvessa tuotannossa vuodesta 2007 lähtien. Pienistä autoista retronäkemyksiä on tehnyt viime aikoina myös Renault, joka on tuonut markkinoille 1960-luvun samannimisestä mallista inspiroituneen Renault 4:n sekä 1970-luvun Renault 5:stä inspiroituneen samannimisen retromallin. Molemmat ovat täyssähköautoja, ja ne rakentuvat Renaultin AmpR Small -perusrakenteelle. Nyt Kokojärjestykseen suurimmasta pienimpään asettuu nyt jo kolmas samalle perustalle tehty retromalli, joka retroilee 1990-luvun hengessä. Alkuperäistä Twingoa valmistettiin aina vuoteen 2007 asti eli nyt retroillaan vielä varsin lähihistoriaan sijoittuvan mallin kanssa. Alkuperäinen Twingo debytoi vuonna 1992 eli toki sen muotoilu on peräisin yli 30 vuoden takaa. Ulkokuoressaan uusi Renault Twingo E-Tech Electric lainaa esikuvaansa varsin tarkasti ja monia yksityiskohtia myöten, joskin mukana on luonnollisesti moderneja elementtejä kuten led-valoja. Lisäksi auto on alkuperäisestä poiketen viisiovinen, ja tämähän on ominaisuus, joka tuli Twingoon vasta edellisen sukupolven myötä. Sisätiloissa ei ole retroiltu ollenkaan niin alkuperäiselle tyylille uskollisesti kuin ulkomuodossa. Alkuperäisessä Twingossahan oli hyvin pelkistetty ohjaamo, jossa oli sen ajan pieni digitaalinen mittaristo kojelaudan keskilinjan kohdalla. Twingo E-Tech Electricissä sen sijaan on nykymuodin mukainen ohjaamonäkymä, jossa on digitaalinen 7-tuumainen mittaristonäyttö ratin takana ja keskellä puolestaan kelluva 10-tuumainen tietoviihdenäyttö Google-toiminnoilla ja valmistajan mukaan "leikkisillä grafiikoilla". Myöskään ohjauspyörässä ei ole lähdetty retroilemaan alkuperäisen kaltaisella kaksipuolaisuudella, vaan ratti on sama kuin muissa Renaulteissa. Ennen Ainoat kojelaudan kohdat, jotka voitaisiin nähdä viittauksina alkuperäiseen Twingoon, ovat kolme ilmastoinnin säädintä keskellä alhaalla sekä etumatkustajan puolen kaukalomainen syvennys kojelaudassa. Toisaalta on jopa hyväkin, ettei kojelautailme kaikilta osin matki alkuperäismallin 1990-luvun harmaata ja muovista näkymää, jollaista ei kyllä voi vielä pitkään aikaan pitää retrona. Tähän moderniin tulkintaan väriä, pirteyttä ja ilmeisen tarkoituksellista feminiinisyyttä tuovat monet korinväriset elementit sekä vaihteenvalitsin, jonka pää on tehty näyttämään huulipunahylsyltä. Nyt Sisätilat rajalliset mutta viisaasti käytetyt Renault Twingo E-Tech Electric on pieni, nelipaikkainen kaupunkiauto, jonka kokonaispituus on ainoastaan 3,79 metriä, ja jonka akseliväli on 2,49-metrinen. Omapainoa autolla on vain 1 200 kiloa. Luvut tuntuvat pieniltä nykyaikaiselle sähköautolle, mutta on uutuus toki kaikkien aikojen suurin Twingo. Edellispolveen nähden pituutta on tullut 20 senttimetriä lisää. Alkuperäismalliin ja tyylilliseen esikuvaan nähden pituutta on tullut lisää 36 senttimetriä ja painoa noin 400 kiloa. Isosiskostaan Renault 5 E-Techistä uusi Twingo puolestaan jää kokonaispituudessaan 13 senttimetrillä. Joka tapauksessa uusi Twingo on nykyautojen mittapuulla varsin pieni auto. Pieni koko ei kuitenkaan tarkoita, etteikö olemassaolevaa tilaa voisi käyttää viisaasti hyödyksi. Esimerkiksi auton takaistuimet liikkuvat jopa 17 senttimetriä pituussuunnassa, jolloin tilaa voi priorisoida joko takamatkustajien tai tavaratilan hyväksi. Tuo tavaratila on muuten parhaimmillaan jopa 360-litrainen eli se päihittää B-segmentin isosiskonsa Renault 5:n yli 30 litralla, ja hengittää itse asiassa jopa C-segmentin hatchbackien niskaan. Takaistuimet kaadettuna tilaa on 1 000 litran edestä. Lisäksi tavaratilan välipohjan alla on 50 litraa ekstratilaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Retrolukemia Renault Twingo E-Tech Electric haluaa olla edullinen, saavutettava sähköauto, mutta tehdä sen pirteällä tavalla. Varsinainen kuuma peruna onkin se, kuinka Renault on moisen yhdistelmän teknisesti toteuttanut. Uudessa Twingossa on 60-kilowattinen eli 82-hevosvoimainen eteen sijoitettu sähkömoottori, joka vääntää 175 newtonmetrin edestä. Se kykenee kiihdyttämään auton nollasta sataan 12,1 sekunnissa, huippunopeuden ollessa 130 kilometriä tunnissa. Lukemat tuntuvat retroilta, sillä eihän tällaisia suoritusarvoja juuri tule nykyautoista kirjoitettua. Twingossa on kuitenkin tehty selvä valinta siihen suuntaan, että kyseessä on kaupunkiauto. Twigo pohjautuu kutistettuun versioon AmpR Smallista. Sen etuakseli on sama kuin isosiskoissa, mutta taka-akseli perustuu itse asiassa crossover-malli Capturin yhdystukiakselirakenteeseen. Siellä kaupungissa liikutaan pienempiä välimatkoja ja ollaan todennäköisemmin latauspisteiden läheisyydessä. Näin ollen auton LFP-akun akkukoko on maltettu pitää 27,5 kilowattitunnissa, mahdollistaen 263 kilometrin WLTP-toimintamatkan. LFP-akussa käytetään mahdollisimman vähän kriittisiä luonnonvaroja, kuten kobolttia ja nikkeliä. Autoa voi ladata 6,6 kilowatin vaihtovirtalaturilla. Lisävarusteena autoon tulee lisäksi saamaan 11 kilowatin vaihtovirta- ja 50 kilowatin tasavirtalatausmahdollisuuden. Renault aikoo saada Twingon alkaen-hinnan painettua alle 20 000 euroon, mikä olisi luonnollisesti kova juttu sähköautomarkkinoilla - ja ylipäätään ainakin Suomessa myytävissä uusissa autoissa. Uutuus tullaan valmistamaan edeltäjän tavoin Slovakian Novo Mestossa. Keskieurooppalaiset saavat ensimmäiset Twingonsa jo ensi vuoden alussa, meidän pohjoismaalaisten taas täytyy odottaa kylmän ilmanalan versioita tästä hetkestä jopa yli vuoden ajan. Lähde: Renault Lue lisää Kaikki artikkelit 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 27.6.2026 Ajoneuvot Ajoavustinsyynissä ”tipaton Rellu” eli Renault 4 E-Tech Electiric 3.5.2026 Klassikko Renaultin uusi museo on melkoinen temppeli, missä autoille on tilaa 11.1.2026 Hyötyajoneuvot Kurkistus suljettujen ovien taakse – näin Renault kehittää hyötyajoneuvojaan 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset 26.7.2025 Ajoneuvot Renault kasvussa – sähköautot ja Euroopan ulkopuoliset markkinat vetävät 16.7.2025 Ajoneuvot Välienselvittely Ranskan ykkösmerkin paikasta on huipussaan, kun nyt myös Renault teki maan presidentille oman näkemyksensä virka-autosta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 21.2.2025 Ajoneuvot Estafette, Goelette ja Trafic ovat historiallisia mallinimiä, jotka Renault on herättänyt tulevaa sähköpakettiautomallistoaan varten Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan