6.7.2019 Ajoneuvot Säästä ilmastoa ja lompakkoasi – Autoliiton vinkkejä parempaan ajotapaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliikenteen päästöjen vähentämisen yhteydessä puhutaan usein uudesta teknologiasta. Autoliitto muistuttaa videollaan ihmisien mahdollisuuksista vähentää päästöjään myös käytetyillä autoilla, jollaisilla suurin osa suomalaisista liikkuu. Suomalainen ajaa keskimäärin yli 12 vuoden ikäisellä, alle 4 000 euron arvoisella autolla. Julkisuudessa päästövähennyskeskustelujen painopiste on uusissa teknologioissa, mutta valtaosa suomalaisista ajaa jatkossakin käytetyllä autolla. Päästöjä voi kuitenkin vähentää myös vanhalla autolla ajaessa.Auto toimittaa arjen mahdollistajan virkaa, jolla voi kulkea töihin, harrastuksiin ja hakemaan lapset päiväkodista. Vanhalla autolla ajaminen ei tarkoita, ettei voisi osallistua samalla päästötalkoisiin. Yksi tapa päästöjen vähentämiseen on pienentää polttoaineen kulutusta.Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen ohjeistaa Autoliiton julkaisemalla videolla taloudellisen ajamisen perusteita.– Yhtä oikotietä polttoainepihiksi kuljettajaksi ei ole vaan autonkäytön ja ajamisen taloudellisuus koostuvat useista palikoista, joista voi valita itselleen sopivimmat. Mitä useamman palikan valitsee, sitä taloudellisemmaksi ja ympäristöystävällisemmäksi kuljettajaksi on mahdollisuus kehittyä, Vesalainen summaa.Polttoaineen suurimmat kulutushuiput tulevat auton kiihdyttämisestä matkanopeuteen. Näin ollen taloudellisinta on koittaa ajaa mahdollisimman vähillä pysähdyksillä. Vesalainen neuvoo, ettei punaisiin valoihin kannata kiirehtiä seisomaan, vaan löysätä kaasu ajoissa ja rullata autolla moottorijarruttaen eteenpäin. Näin toimiessa polttoainetta ei kulu ollenkaan.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytä varusteita viisaastiMyös auton ylläpidolla on vaikutusta päästöihin. Ajallaan tehdyt huollot, oikeat ohjauskulmat ja sopivat rengaspaineet varmistavat, ettei käytetty auto vie kulumisen takia normaalia enempää polttoainetta.Videolla kerrotaan myös miten nykyaikaisia lisävarusteita käytetään kulutusta alentavasti. Esimerkiksi mukautuva vakionopeudensäädin voi aiheuttaa ylimääräisiä jarrutuksia ja kiihdytyksiä jotka lisäävät kulutusta.– Mikä parasta, polttoaineenkulutuksen pieneneminen näkyy suoraan autonkäyttäjän lompakossa. Säästöä saa aikaan myös suunnittelulla, esimerkiksi yhdistelemällä liikkumistarpeitaan samalle ajomatkalle, Vesalainen toteaa. Traficom tukee päästöjen alentamista vaihtoehtoisilla polttoaineillaBensiini- ja dieselkäyttöisten autojen muuntamisesta toimimaan kaasulla tai etanolilla voi saada Traficomilta rahallista tukea 30.11.2018 asti. Etanoli ja biokaasu ovat perinteisiä polttoaineita vähempipäästöisiä polttoaineita.Muuntotuki on 200 euroa, kun auto muutetaan käymään etanolilla ja 1 000 euroa kaasukonversion kohdalla. Muuntotukea maksetaan samalle henkilölle korkeintaan kerran vuodessa. Muuntotuen edellytykset Hakijan on oltava omistaja tai haltija Muutettava auto on henkilöauto Kaasu- tai etanolikonversio on tehty Traficomin määräyksen mukaisesti ja muutoskatsastettu 1.1.2018 jälkeen. Auton käyttövoimaksi merkitään kokonaan tai osittain kaasu tai rekisteritietoihin tehdään merkintä sen soveltuvuudesta korkeaseosetanolille. Avustuksen maksamista varten tarkoitettua määrärahaa on käytettävissä. Ennen 1.1.2007 käyttöönotetuilla autoilla on kevyemmät osoitustavat, kuin uudemmilla autoilla Teksti: Eetu Kokkonen Lähteet: Autoliitto, Traficom Kuvat: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 13.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Arrofoil 25 Cabin - tämä ruotsalainen hydrofoilivene säästää sähkön sijasta rutkasti bensaa 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle