10.2.2021 Liikenne Suomessa vasta 10 000 sähköautoa – kohenevatko hankintatuet? Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Liikenteen koviin päästötavoitteisiin on rutkasti matkaa ainakin henkilöautojen sähköistymisen näkökulmasta: täyssähköautoja on vasta 0,35 prosenttia autokannasta. Fossiilittoman liikenteen tiekartassa on esitetty kovia tavoitteita Suomen liikenteen haitallisten päästöjen vähentämiseksi. Yksi keino on Suomen iäkkään autokannan nuorentaminen ja sähköistäminen. Taustalla on tavoite puolittaa kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2030 mennessä ja jatkaa päästötalkoita siten, että päästöt putoavat nollaan vuoteen 2045 mennessä. Suomi on sitoutunut EU-tason tavoitteisiin kansallisesti. Liikenne- ja viestintäministeriön ohjastamissa päästötalkoissa riittää töitä henkilöautojen sähköistymisen näkökulmasta, sillä sähköautojen osuus maan autokannasta on vielä varsin mitätön. Syitä on useita. Vaihtohalukkuus voi olla viriämässä, mutta vaihtomahdollisuudet vähäisiä, sillä sähköautot ovat vielä varsin kalliita vastaaviin polttomoottoriautoihin verrattuna. Henkilöautojen keski-ikä on yli 12 vuotta, joten iäkkäästä nykykoslasta ei ole vaihtotilanteessa odotettavissa kovin kummoista hyvityshintaa. Sähköautot ovat myös niin nuori ilmiö, ettei niitä ole kovinkaan paljon tarjolla käytettyinä. Ja tietty osa autoilijoista on vielä odottavalla kannalla sähköautojen akkutekniikan kehityksen eli toimintamatkojen kohentumisen suhteen. Myös latausverkoston haasteet mietityttävät monia. Yksi tapa saada käytettyjä sähköautoja tarjolle ja hintatasoltaan tavallisten suomalaisten palkansaajien ulottuville, on kohentaa sähkötyösuhdeautojen etuisuuksia. Nämä autot tulevat tarjolle 2–4 käyttövuoden viiveellä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tavoite 700 000 sähköautoa Työryhmän raportissa mainitaan, että sähköautojen määrää tulee kasvattaa. Työryhmä suosittaa nykyistä vuoden 2030 sähköautotavoitetta kiristettävän noin 600 000–700 000 autoon, joista valtaosan tulisi olla täyssähköautoja. Tavoite on enemmän kuin tiukka, kriittinen arvioisi tavoitetta utopistiseksi. Tavoitteeseen on nimittäin kosolti matkaa. Traficomin tuoreimpien tietojen mukaan Suomessa oli joulukuun lopussa liikennekäytössä 9 697 täyssähköistä henkilöautoa, joka on 0,35 prosenttia 2 748 448 henkilöauton autokannasta. Vastaavasti ladattavia bensiinihybridejä oli käytössä 42 658 eli 1,55 prosenttia autokannasta. Ladattavia dieselhybridejä oli 2 963 (0,11 %). Vaihtoehtoisista käyttövoimista ladattavien bensiinihybridien määrä kasvoi viime vuonna kohisten: lähes kaksinkertaisesti edellisvuoteen verrattuna. Muutos selittyy paitsi uusilla ensirekisteröinneillä myös lähes 8 000 käytettynä maahantuodulla ladattavalla bensiinihybridillä. Kuluvan vuoden tammikuussa ensirekisteröitiin 9 573 henkilöautoa, joista sähköautoja 355, ladattavia bensiini-hybridejä 1 653 ja ladattavia diesel-hybridejä 145 kappaletta. Sähköautotukia odotellessa Fossiilittoman liikenteen työryhmätyössä on noussut esiin sähköautojen hankintatukien kohentaminen. Työryhmässä on todettu myös, että huomiota on kohdistettava sähköautojen latausinfran kehittämiseen erityisesti taloyhtiöissä ja haja-asutusalueilla. Liikenneministeri Timo Harakka (sd.) ilakoi Moottorin tammikuisessa haastattelussa, että joulukuussa henkilöautojen ensirekisteröintitilastoissa sähköautot ja ladattavat hybridit ohittivat dieselautojen rekisteröinnit. Ministerin mukaan tämänkaltaisen kehityksen tukeminen on äärimmäisen tärkeätä liikenteen ilmastotoimissa. Kysyimme tuolloin ministeriltä, mitä hallituksessa on linjattu vähäpäästöisten autojen hankintatuista ja onko ladattavien hybridien ja täyssähköautojen hankintatukiin tulossa korotuksia? Ministerin vastaus: ”Kyllä. Mitään summia ei ole lausunnoille lähtevässä asiakirjassa mainittu, jottemme aiheuta markkinahäiriöitä ja toisekseen koska hankintatuille ei ole budjettia eli rahoituspäätöksiä. Kaikki rahoituspäätökset tehdään erikseen. On ilmiselvää, että puhtaiden kulkuneuvojen hankintatukia ja konversiotukia halutaan laajentaa ja parantaa. Samalla parannetaan sähköautojen latausverkostoa ja kaasuautojen tankkausverkostoa.” Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkisto Lähde: Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastotietokanta Lue lisää Kaikki artikkelit 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 8.11.2025 Renkaat Lönnrotinkadun nastarengaskielto jatkuu vuoteen 2028 – olisiko poliisilla tähdellisempää valvottavaa? 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Autoilu Liikenteen automaattinen tulevaisuus lähenee – miten Suomessa? 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 9.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: näin käy, kun Nissan GT-R:n moottori asennetaan Infinitin luksuslinnakkeeseen 1 000 -hevosvoimaisena 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 5.11.2025 Yleinen BMW julkaisi vihdoinkin odotetun F 450 GS:n ja se on yllättävän halpa 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan