30.10.2019 Matkailu Tallink laajentaa erikoisristeilyjä: kesällä 2020 kaksi matkaa Pietariin Silja Line Tallink Europa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yhteensä Tallinkin Silja Europa tekee vuonna 2020 peräti 9 kahden yön erikoisristeilyä. Tallinkin Silja Europa tekee ensi kesänä peräti yhdeksän erikoisristeilyä, joista kaksi suuntaa nyt ensimmäistä kertaa Pietariin. - Aikaisempien vuosien erikoisristeilyt ovat olleet erittäin suosittuja ja pidettyjä, ja haluamme tarjota matkustajille jatkuvasti uusia elämyksiä. Olemme suunnitelleet erikoisristeilyä Pietariin jo pitkään, ja vihdoin aika on kypsä tämän toteutumiselle, Tallink Silja Oy:n Jani Mäkelä kertoo tiedotteessa. Silja Europa suuntaa Pietaria kohti ensimmäisen kerran 29.4. ja toisen kerran 1.6. Venäjän matkojen lisäksi Tallink tekee seitsemän muutakin erikoisristeilyä: neljä Visbyhyn, kaksi Riikaan ja yhden Maarianhaminaan. Lisäksi yhtiön Isabelle-laiva risteilee Riian ja Visbyn välillä. Tallink kertoo kaikkien erikoisristeilyjen viettävän päivän kohteessa, eli risteilyt kestävät kahden yön yli. Helsingistä lähtevien erikoisristeilyjen lähtöajat ovat seuraavat: -Pietari 29.4. ja 1.6. -Visby 5.7., 12.7.,26.7. ja 2.8. -Riika 28.6. ja 11.8. -Maarianhamina 17.7. Risteilyjen myynti alkaa lähikuukausina. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Myös Rammsteinia tiedossa Lisäksi yhtiö vie suomalaisia Rammstein-keikalle Tallinnaan muokatulla aikataululla 21.7. niin, että matkustajat pääsevät halutessaan heti konsertin päätyttyä takaisin Helsinkiin Star-laivalla tai he voivat yöpyä Silja Europalla. Teksti: Lauri Ahtiainen, lähde ja kuva: Tallink Lue lisää Kaikki artikkelit 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Hobby Ontour T 700 FH – ranskalainen parivuode pitää pintansa 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Eriba Car 600 -retkeilyauton asuintilat kasvavat kalusteita taittamalla 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Kabe Novum TRAQ 750 LGB tarjoaa taka- ja nelivetoa sekä hyvää vetokykyä 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Markkinassa on tapahtunut ”merkittävä vakautuminen” – matkailuautokaupan pahin näyttää jääneen taakse 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset ”mathiasrustit” Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Yleinen Heja Sverige eli se Öölannin sota oli… ei kun siis 16.9.2026 Laivat Viiden velhon kattaus – Tallink Siljan uusi Menu Nordic vie kielen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu