18.4.2018

Tarkkana liikenteessä – poliisin nopeusvalvontamaratoni käyntiin heti aamusta

ratsia poliisi

Valvontaa kohdennetaan taajamiin keskittyen sellaisille alueille ja paikkoihin, joissa on sattunut onnettomuuksia ja ajetaan ylinopeuksilla.

Suomen poliisilaitokset osallistuvat vuorokauden mittaiseen kansainväliseen nopeusvalvontamaratoniin, joka alkaa keskiviikkona 18.4. aamulla kello 6 ja päättyy torstaina 19.4. kello 6.

Nopeuksia valvovien poliisipartioiden lisäksi valvonnassa käytetään automaattivalvontalaitteistoja.

Kameravalvonta

– Tavoitteenamme on, että valvonnalla ja siitä tiedottamisella estetään liikenneonnettomuuksia ennakolta. Toivottavasti kuljettajat havahtuvat pohtimaan omaa ajokäyttäytymistään ja myös nopeusrajoitusten noudattamisen merkitystä omalle ja muiden tienkäyttäjien turvalliselle liikkumiselle, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta sanoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yli 20 maata mukana

Euroopan liikennepoliisiverkoston (TISPOL) koordinoimaan valvontaoperaatioon osallistuu yli 20 Euroopan maata.

Euroopan liikenneturvallisuusneuvoston (ETSC) mukaan sopimaton nopeus on eniten liikennekuolemia aiheuttava tekijä Euroopan tieverkolla. EU-komission mukaan nopeus on vaikuttavana tekijänä noin 30 prosentissa kuolonkolareista.

Lähde: Poliisi Kuvituskuvat: Moottorin arkisto

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat