31.7.2025 Ajoneuvot ”Tiedämme, mikä on vialla” – Stellantiksen synkkä alkuvuosi pakottaa koviin ratkaisuihin Teksti Aapeli Rytkönen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autokonserni Stellantis joutuu tekemään vaikeita päätöksiä pysyäkseen pinnalla. Vuoden 2025 ensimmäinen puolisko toi 2,3 miljardin euron nettotappiot, 13 prosentin pudotuksen liikevaihtoon ja heikot myyntiluvut useilla markkinoilla. Uuden toimitusjohtajan Antonio Filosan mukaan tilanne vaatii kovaa työtä, mutta ratkaisu on hänen mukaansa olemassa. – Uusi johtoryhmämme on realistinen haasteiden suhteen mutta sitoutunut tekemään vaikeat päätökset, joita tarvitaan kannattavan kasvun ja merkittävästi parempien tulosten saavuttamiseksi, Filosa sanoi tulosjulkistuksen yhteydessä. Stellantis, jonka sateenvarjon alle kuuluu peräti 14 automerkkiä, on ajautunut keskelle haastavaa markkinatilannetta. Pohjois-Amerikassa toimitukset laskivat 23 prosenttia, kun tullit rajoittivat tuontimalleja. Euroopassa B-segmentin mallien hitaan lanseerauksen vuoksi toimitukset laskivat 7 prosenttia. Myös Aasiassa ja Intiassa koettiin takaiskuja. Etelä-Amerikassa Stellantis onnistui kuitenkin kasvattamaan myyntiä 20 prosentilla, ja Lähi-idässä ja Afrikassa nähtiin 5 prosentin kasvu. Kokonaisuudessaan yhtiö toimitti tammi–kesäkuussa 2,69 miljoonaa autoa maailmanlaajuisesti – 8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Maserati alisuorittaa – myynti sukelsi 72 % Erityistä huolta aiheuttaa luksusmerkki Maserati. Sen myynti laski vuonna 2024 yli puolella – 26 600 yksiköstä 11 300:aan – ja vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla luvuissa oli jälleen 35 prosentin pudotus. Verrattuna vuoden 2023 vastaavaan ajanjaksoon myynti on romahtanut 72,5 prosenttia. Vaikka Maseratin tulevaisuudesta on liikkunut huhuja, Filosa vakuuttaa, että merkkiä ei olla myymässä. – Maserati ei ole myyntilistalla. Keskitymme sen tervehdyttämiseen, hän painottaa. Myös muiden pienempien merkkien, kuten Lancian ja DS:n tilanne on huolestuttava. Lancian toimitukset EU-, EFTA- ja UK-alueella romahtivat 73,8 prosenttia ja DS:n 20,2 prosenttia. Opel/Vauxhall ja Citroën kärsivät myös tilauskantojen heikkenemisistä. Poikkeuksena on Alfa Romeo, jonka toimitukset kasvoivat 33 prosenttia. Valoa tunnelin päässä? Kaiken keskellä yhtiö kuitenkin kertoo 200 000 Avengerin-tilauksesta kahden vuoden aikana, ja uusia malleja on tulossa vielä vuoden loppuun mennessä. Euroopassa lanseerataan muun muassa uusi Jeep Compass, Citroën C5 Aircross ja Fiat 500 bensiiniversiona. Yhdysvalloissa tulossa ovat Dodge Charger Sixpack, uusi Jeep Cherokee sekä 5,7-litraisella HEMI-V8:lla varustettu Ram 1500. Säästöjä haetaan myös ohjelmamuutoksilla: vetyteknologian kehitysohjelma lopetetaan ja osa tulevista malleista perutaan. Filosa ei vielä paljastanut, mitkä malliohjelmat joutuvat leikkuriin, mutta viesti on selvä – brändien suuri määrä vaatii kurinalaista ohjausta. – 2025 on osoittautumassa vaikeaksi vuodeksi. Mutta tiedämme, mitä pitää korjata, ja olemme valmiita tekemään sen, Filosa sanoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 13.6.2026 Ajoneuvot Älä anna vikojen kasaantua! Huolehdi autosi kunnosta ja turvallisuudesta 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 13.6.2026 Automatkailu Tästä paikasta idemmäs ei Suomessa tai koko manner-EU:ssa ole asiaa – ainakaan rangaistuksetta! 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km