20.5.2016 Liikenne Trafilta päätös puoliperävaunujen suhteen: sallittu BE-kortilla, muttei tuoreimmilla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jos BE-kortti on myönnetty ennen 19.1.2013, puoliperävaunua saa vetää. Moottori koeajoi viime huhtikuussa Nosturitarvike Oy:n maahantuoman ja hollantilaisen Fifth Wheel Europen valmistaman puoliperävaunun, jonka voi kytkeä avolavapakettiauton perään. Otsikoimme jutun ”Puoliperävaunu BE-kortilla”, koska maahantuojan mukaan tällainen yhdistelmä on ajettavissa myös kyseisellä ajokortilla. Jutun julkaisemisen jälkeen tietyt asiantuntijatahot ryhtyivät kommentoimaan keskustelupalstoilla sitä, että Suomen lainsäädäntö ei sallisi tämänkaltaista yhdistelmää näin kevyen luokan ajokortilla. Perusteluna oli se, että BE-kortilla saa lain mukaan vetää maksimissaan 3 500 kilon kokonaismassan omaavalla autolla jarrullista eli O2-luokan perävaunua, jonka kokonaismassa ei ylitä 3 500 kiloa. Puoliperävaunun kokonaismassa on kuitenkin jopa 5 300 kiloa, eli kärry olisi niin sanotulla pikku-E-kortilla vedettäväksi liian painava. Tällöin yhdistelmällä ajaminen vaatisi raskaamman luokan ajokortin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ratkaiseva päivämäärä Edellä mainittu perävaunun suurin sallittu 3 500 kilon kokonaismassa koskee kuitenkin vain 19.1.2013 jälkeen myönnettyjä BE-ajokortteja. Päivämäärä viittaa ajankohtaan, jolloin Suomessa astui voimaan uusi ajokorttilaki. Ennen 19.1.2013 myönnetyillä BE-korteilla perävaunun suurinta sallittua kokonaismassaa ei jarrullisissa kärryissä ole säädetty lainkaan. Näin ollen jos kytkentäsäännöt sallivat puoliperävaunun vetämisen, yhdistelmän ajaminen ennen 19.1.2013 myönnetyllä BE-kortilla on sallittua. Jos taas BE-kortti on myönnetty 19.1.2013 jälkeen, tällaista yli 3 500-kiloista puoliperävaunua ei saa vetää, vaan siihen vaaditaan C1E-luokan ajokortti. Jutussamme ei tätä asiaa mainittu, mistä pahoittelut. Muutoksia luvassa? Asiaan saattaa kuitenkin olla luvassa muutos myös noiden nuorempien BE-korttien osalta. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin osastopäällikkö Kimmo Pylväs selvitti asiaa muun muassa Hollannin osalta, ja siellä puoliperävaunun vetäminen on sallittua myös 19.1.2013 jälkeen myönnetyllä BE-kortilla. Meille lähettämässään sähköpostissa Pylväs kommentoi asiaa näin: ”Asia on ilmeisesti herättänyt keskustelua myös muualla Euroopassa, ja käsittääkseni tämä BE-asia saattaa olla seuraavan ajokorttikomitean agendalla. Me näemme tämän erittäin hyvänä, koska olemme mielellämme mukana kehittämässä säännöksiä muuttuvan maailman mukana ja nämä muutokset olisi hyvä saada lainsäädäntöön, jolloin tilanne olisi selkeä kaikkien toimijoiden kannalta. Ajokorttikomitea on ainakin oikea foorumi tämän asian tiimoilta ja siellä on kaikki jäsenvaltiot edustettuina. Ajokorttikomitea kokoontuu yleensä muutaman kerran vuodessa. Nyt ei ole vielä tiedossa seuraavaa kokousta, mutta mikäli se ei ehdi ennen lomakautta, niin varmaan viimeistään alkusyksystä. Tämän jälkeen olemme varmaan viisaampia tässä asiassa.” Teksti: Jussi Saarinen Kuva: Jari Saarentaus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.8.2026 Autoilu Poliisipartiointi tien päällä ollut laskussa viimeiset 15 vuotta 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Liikenne Tässä tulee lisää harvinaisia liikennemerkkejä: onhan näidenkin merkitys hallussa? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia 2.8.2026 Uutinen Kumpi on pahempi: fossiilinen polttoaine vai kiinalainen sähköauto? 1.8.2026 Uutinen Kiinalaisilla 10,9% Euroopan automarkkinoista – analyytikot korjaavat ennusteitaan kiireellä ylöspäin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 12.8.2026 Autoilu Poliisipartiointi tien päällä ollut laskussa viimeiset 15 vuotta 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla