6.12.2021 Ajoneuvot Uusi Kia Niro yhdistelee HabaNiron, EV6:n ja Sportagen geenejä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viitisen vuotta markkinoilla ollut väistyvä Kia Niro oli muotoilultaan varsin tila-automainen, eikä perusideasta poiketa vieläkään. Yksityiskohtia on kuitenkin haettu rohkeasti muualta merkin sisältä. Toisen polven Nirossa riittää tutkittavaa. Muotoilua voisi kutsua kaksialueiseksi. Keulassa ja perässä siihen on otettu vahvoja vaikutteita parin vuoden takaisesta, villistä HabaNiro -konseptista, mutta toisaalta kyljet ja oikeastaan kaikki suuret linjat näyttävät hyvinkin tutuilta. Niiden osalta eroja vanhaan on jopa vaikea yksilöidä, elleivät mallit satu olemaan vierekkäin.Kia Niro saakin perusfaceliftiä paljon perusteellisemman päivityksen eli kyse on toisesta sukupolvesta. Asiat ovat juuri sen verran ennallaan, että Niro varmaankin houkuttelee edelleen yhtä suurella menestyksellä korkeampaa istuma-asentoa ja maavaraa arvostavia hybridi- ja sähköautoasiakkaita.Keulassa näkyy lainauksia uusimmasta Sportagesta. C-plareista alas asti kulkevat kontrastilistat ja niihin integroidut ajovalot näyttävät näin etuviistosta erikoisilta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySisustassa ei juuri merkkejä vanhastaJos ulkokuoren osalta oltiin kaksijakoisissa tunnelmissa uudistuksen laajuudesta, ei sitä tarvitse enää ainakaan sisällä miettiä. Uuden Niron sisusta muistuttaa monilta osin EV6:sta, mutta on jotenkin linjoiltaan jylhempi. Vanhaan verrattuna habitus on siis tuntuvastikin modernimpi, siitä kertovat esimerkiksi tietoviihdejärjestelmän, mittariston, vaihteenvalitsimen sekä ohjauspyörän muutokset.Uutuuden matkustamo vastaa kooltaan hyvin pitkälle edeltäjää, joskin siltäkin osin yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin.Mielikuvituksellisia materiaalivalintojaUuden Niron varsinaiseen ensiesittelyyn kaikkine tietoineen on vielä tovin verran aikaa. Tässä vaiheessa tiedämme voimalinjavaihtoehtoina jatkavan hybridin, pistokehybridin sekä täyssähköisen version. Sen kummempia teknisiä tietoja ei ole paljastettu, mutta osviittaa voi saada lukemalla konsernin muiden sähköistettyjen mallien tietoja.Pistokehybridimallin eräs fiksu ominaisuus kuitenkin paljastetaan, se on nimeltään Greenzone. Auto voi nimittäin aktiivisesti keräämiensä sijaintitietojen perusteella kytkeä täyssähköajomoodin päälle esimerkiksi koulujen, sairaaloiden tai asutusalueiden läheisyydessä ajettaessa, kuten myös kotitaloa lähestyttäessä.Niron täyssähköversio ei ole enää e-Niro vaan EV.Sähköistymistä pidetään autoissa monesti ympäristöystävällisenä, mutta myös materiaalivalinnoilla on suuri merkitys. Uuden Niron verhoilumateriaaleissa niihin on kiinnitetty huomiota. Miltä kuulostavat vanhat tapetit kojelaudan verhoilussa tai biomuovi istuimissa? Ovipaneelit on maalattu vesipohjaisella maalilla, josta ei synny kemikaalipäästöjä.Mutta nyt jäämme siis näillä tiedoin odottelemaan uudesta Kia Nirosta lisää teknisiä tietoja sekä aikanaan saapuvia varuste- ja hintatietoja.Lähteet: Kia, Carwow, Car and Driver Kuvat: Kia Teksti: Benjamin HelanderLisää aiheestaKia EV6 -täyssähköauton hinta alle 50 000 euroa – myös nelivetona Kia EV6 kuvat julki – kolmen muotoilustudion sähköauto 2022 Kia Sportage – oma versio Eurooppaan Hyundai Ioniq 5 alkaen 49 990 euroa – ehkä vuoden odotetuin sähköauto sai hinnat Hyundain premiumin uudet sähkömuodot kirjoitetaan Genesis GV60 Hitin ainekset: Hyundai Ioniq 5 keräsi ennätyskysynnän Hyundai Ioniq 5 – latausteho hiipuu jo alkutalvesta Genesis Electrified GV70 laajentaa luksusmerkin täyssähkömallistoa jälleen pykälää ylöspäinMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 1.6.2025 Matkailu 85 vuotta sitten käytiin yksi merkittävimmistä toisen maailmansodan operaatioista 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”