18.9.2024 Uutinen Vaikka uusien autojen rekisteröinti sakkaa, Suomen autokanta sähköistyy EU:n kärkivauhtia – sille on selitys Kuva Moottori Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Käytettyjen autojen tuonnilla on merkittävä rooli Suomen autokannan sähköistymisessä sekä siihen, että Suomi pääsee päästötavoitteisiin. Suomessa on uutisoitu jo pidemmän aikaa, että uusien autojen rekisteröinti on alamaissa. Tästä vuodesta ennustetaan ennätyshuonoa, ja rekisteröintien määrä onkin jäänyt lähes neljänneksen tammi-elokuun välisenä aikana viiden vuoden keskiarvosta. Uusien autojen myynti ja rekisteriin päätyminen ei ole kuitenkaan ainoa väylä, jota kautta Suomen autokantaan tulee uudehkoja ja vähäpäästöisempiä autoja. Suomen autokanta sähköistyykin tällä hetkellä EU:n ennätysvauhtia, ja se johtuu siitä, että Suomeen tuodaan käytettyinä autoja paljon. Lähes jokainen Suomeen käytettynä maahantuotu auto on uudempi ja vähäpäästöisempi kuin keskimääräinen Suomessa liikennekäytössä oleva auto.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMaailman 3. korkein lukemaAutoalan yritysten eli käytettyjä autoja myyvien liikkeiden tammi-kesäkuussa 2024 käytettynä maahantuomista henkilöautoista lataushybridien osuus oli 49 prosenttia ja täyssähköautojen 35 prosenttia. Yhteensä käytettynä maahantuotujen ladattavien autojen osuus, 84 prosenttia, on suurempi kuin ladattavien osuus uusien autojen ensirekisteröinneistä. Uusia ladattavia hybridejä ja täyssähköautoja on ensirekisteröinneistä noin 47 prosenttia.Käytettyjä autoja myyvät autoliikkeet toivat ladattavia hybridejä tammi-kesäkuun aikana Suomeen yhteensä 8 507 kappaletta. Käytettyjä täyssähköautoja tuotiin samaan aikaan 6 139 kappaletta. Uutena ensirekisteröitiin samalla aikavälillä ladattavia hybridejä 7 690 ja täyssähköautoja 10 571 kappaletta. Kun käytettynä maahantuodut ja ensirekisteröidyt autot lasketaan yhteen, liikenteeseen vuoden alkupuoliskon aikana tulleiden ladattavien autojen osuus Suomessa oli 57 prosenttia. Tämä on EU:n korkein luku. Se on myös koko maailman kolmanneksi suurin lukema, heti Norjan ja Hong Kongin jälkeen. Ruotsi pääsi EU-maista Suomen lähelle , kun alkuvuonna 2024 uusista autoista ladattavia oli siellä 55 prosenttia. Ruotsin lukuja taas eivät erityisemmin kasvata käytettynä tuodut autot, vaan sieltä suunta on toisin päin, kun käytettynä viedään sieltä ulkomaille, muun muassa Suomeen.Ladattavia autoja myös kysytään SuomessaAutoalan Tiedotuskeskuksen teettämän Suomalaisten autoilu 2023 -tutkimuksen mukaan suomalaisista autoilijoista 51 prosenttia voisi myös valita autokseen ladattavan hybridin. Täyssähköautojenkin kohdalla vastaava luku olisi 40 prosenttia kaikista vastaajista. Vastaajien mielestä ostovoima ja kannusteet eivät kuitenkaan ole riittäviä, jotta ladattavia autoja oltaisi valmiita ostamaan vain uusina. Kysyntä ohjautuu siis käytettyihin ladattaviin autoihin, joita autoliikkeet tuovat myyntivarastoihinsa ulkomailta. – Vielä on todella paljon matkaa siihen, että kaikki ladattavan auton haluavat olisivat saaneet sellaisen hankittua ja siksikin käytettyjen, ladattavien autojen maahantuonnin ennustetaan kasvavan, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanooUlkomailta tuotu käytetty kuuluu usein kuluttajasuojalain piiriin Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on tilastoinut, että Suomeen tuotiin tämän vuoden tammi-elokuussa 28 382 käytettyä henkilöautoa. Luku on 16 prosenttia enemmän kuin vuonna 2023 vastaavana aikana, tällöin autoja tuotiin 24 427 kappaletta. Autoalan keskusliiton mukaan käytettyjen henkilöautojen tuonnista 87 prosenttia on autoalan tuomia. Ne ovat pääosin uudehkoja autoja. Suurimmat käytettyjen autojen maahantuojat ovat järjestäytyneitä, suomalaisia yrityksiä, jotka myös maksavat veronsa Suomeen sekä työllistävät samalla tuhansia ihmisiä eri puolella Suomea.– Kuluttajan kannalta ammattimaisesti käytettynä maahantuotu auto ei juuri eroa ”Suomi-autosta”, kun sen hankkii suomalaisesta autoliikkeestä. Se on Suomeen rekisteröity ja verotettu ja kuuluu kuluttajansuojan piiriin, Tero Lausala toteaa.Käytetystä arvonlisäverollisesta Suomeen maahantuodusta vaihtoautosta maksetaan samalla tavalla arvonlisävero ja autovero Suomeen kuin uudestakin autosta. Yrityksen käytettynä maahantuoman arvonlisäverollisen auton verokohtelu ei siis tältä osin eroa uutena maahantuodusta autosta. Enin osa käytettynä maahantuoduista ajoneuvoista on myös arvonlisäverollisia. Suomalaisten autoliikkeiden tänä vuonna käytettyinä tuomista autoista noin 80 prosenttia on ladattavia. Autot ovat olleet tyypillisesti 1–5 vuoden ikäisiä.Lähde Autoalan KeskusliittoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.10.2024 Uutinen Kuluttaja esitti automyyjälle rajun vaatimuksen käytetystä autosta – myyjä oli pimittänyt tiedon auton moottorin vaihdosta 4.10.2024 Uutinen Käytetyssä 100 000 euron Audissa olikin jotain muuta mitä myyjä kertoi – sitten riideltiin kymmenistä tuhansista euroista 1.10.2024 Uutinen Matkailuautossa oli jos jonkinlaista vikaa – myyjäliike tarjoutui ostamaan sen takaisin, mutta 4 500 euroa halvemmalla 29.9.2024 Autoilu Näitä autoja me haluamme – iso autoliike paljastaa! 27.9.2024 Autoilu Käytettyjen kauppa käy – uusien myynti ennätysalhaalla 23.9.2024 Uutinen Myyjä antoi auton ostajalle väärää tietoa sähköauton toimintamatkasta – sitten asiaa ratkottiinkin kuluttajariitalautakunnassa 16.9.2024 Uutinen Asiakas halusi päättää leasing-sopimuksen 12 kuukauden jälkeen – myyjän mukaan se oli mahdollista vasta 48 kuukauden kohdalla 10.9.2024 Uutinen Teslan istuinverhoilu rikkoutui jo 50 000 kilometrin ajon jälkeen – maahantuojan mukaan normaalia kulumista 6.9.2024 Uutinen Kuluttajan ostaman sähköauton valot huurtuivat jatkuvasti – myyjä ei korvannut, vaan kehotti kuivattamaan umpioita säännöllisesti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.10.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaan 9.10.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: tässä on upouusi Nissan Patrol, josta Mitsubishi olisi kovasti halunnut tehdä upouuden Pajeron 9.10.2024 Uutinen Voiko taksikyyti maksaa vain 8,5 euroa? 9.10.2024 Koeajo Koeajo: Seres 5 – uutuusmerkki luksusjahdissa 10.10.2024 Uutinen Dacia Bigster on enemmän kuin iso Duster 4.10.2024 Uutinen Käytetyssä 100 000 euron Audissa olikin jotain muuta mitä myyjä kertoi – sitten riideltiin kymmenistä tuhansista euroista 3.10.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volvo EX30 – auto, joka lähes musertuu ennakko-odotusten alle 8.10.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaan 8.10.2024 Uutinen Kuluttaja esitti automyyjälle rajun vaatimuksen käytetystä autosta – myyjä oli pimittänyt tiedon auton moottorin vaihdosta 7.10.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Rolls-Royce Silver Spur, joka yrittää epätoivoisesti matkia Phantomia 26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa 20.9.2024 Kotimaanmatkailu Päivän kuva: Texaco taksi parturi baari 21.9.2024 Matkailu Tirpitz-museo – Saksan miehittämässä Norjassa nähtiin toisen maailmansodan suurimpia sota-aluksia 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon