8.3.2021 Autoilun hinta Vakuutusyhtiö: autokanta vanhenee, tartuntariski suosii autoilua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koronan vaikutuksesta kotimaanmatkailu, mökkeily ja pyrkimys välttää perheen ulkopuolisia kontakteja suosivat autoilua. Henkilöauton merkitys työssäkäyntimatkojen kulkumuotona on myös kasvanut. Auton osto on aina merkittävä taloudellinen päätös. Kun suomalaiselle tulee tarve ostaa auto, hän todennäköisimmin alkaa katsella käytettyä autoa.Jos suomalainen nyt siis hankkisi auton, hän ostaisi sen todennäköisimmin käytettynä, selviää vakuutusyhtiö LähiTapiolan tuoreesta kyselystä. Sen mukaan lähes 60 prosenttia vastaajista hankkisi käytetyn auton joko koti- tai ulkomailta. Asiantuntijat arvelevat, että uusien autojen kaupan alho voi jatkua koronatilanteen epävarmuudessa ja autokanta jatkaa vanhenemistaan.LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä kysyttiin, miten suomalaiset arvioivat toimivansa, jos he nyt olisivat hankkimassa autoa. Runsas puolet eli 52 prosenttia vastaajista kertoo ostavansa auton käytettynä kotimaasta ja viisi prosenttia hankkisi käytetyn auton ulkomailta. Uutena auton uskoo hankkivansa runsas viidennes eli 22 prosenttia vastaajista. Naisista noin joka kymmenes ei voisi kuvitellakaan hankkivansa autoa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetyt pitivät pintansaLähiTapiolan ajoneuvovakuutuksista vastaava kehityspäällikkö Ari Saarnio taustoittaa kyselyn tuloksia huomauttamalla, että koronaepidemia iski viime vuonna suuren loven uusien autojen kauppaan, mutta käytetyt ovat pitäneet pintansa.– Epävarmoina aikoina ihmiset aina lykkäävät isoja ostopäätöksiä, ja tarpeeseen tehty hankinta voi kohdistua arvoltaan alhaisempaan autoon kuin alun perin oli suunnitelma, Saarnio erittelee.Tartuntariski suosii autoiluaSaarnion mukaan nykyisenkaltaisissa koronapandemian aiheuttamissa poikkeusoloissa kotimaanmatkailu, mökkeily ja esimerkiksi pyrkimys välttää perheen ulkopuolisia kontakteja suosivat lopulta autoilua.– Henkilöauton merkitys työssäkäyntimatkojen kulkumuotona on myös kasvanut, Saarnio toteaa.Oma se olla pitää!Kyselyn tuloksissa nousee esiin, että autoileva suomalainen yhä useimmin haluaa omistaa autonsa. Potentiaalisen autonhankinnan edessä vain neljä prosenttia vastaajista arvioi käyttävänsä oman auton sijaan esimerkiksi vuokra- tai yhteiskäyttöautoja.– Yhteiskäyttö- ja vuokra- tai leasing-autoilun yleistymistä on uumoiltu Suomessa jo pitkään, mutta ainakaan kyselyn perusteella se ei näytä vieläkään lyövän läpi, Saarnio tulkitsee.Arjen katsaus -kyselyn tuloksissakin nousee esiin, että aivan uuden auton hankintaa harkitsevat keskimääräistä useammin korkeatuloiset, johtavassa asemassa työskentelevät ja 55–64-vuotiaat tai sitä vanhemmat.LähiTapiolan kyselyyn osallistuneista kuusi prosenttia vastaa, ettei missään tapauksessa voisi kuvitella hankkivansa autoa. Naisista näin kertoo lähes joka kymmenes (9 %), miehistä selvästi harvempi (3 %). Kaikkiaan noin joka kymmenes vastaajista ei osannut kyselyssä sanoa, kuinka toimisi potentiaalisessa autonhankintatilanteessa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Autojen keski-ikä vain jatkaa kasvamistaan Autoalan Tiedotuskeskuksen tilastoista paljastuu, että Suomessa tehdään vuosittain noin 800 000 henkilöautokauppaa. Käytettyihin autoihin painottuva kauppa vanhensi viime vuonnakin suomalaista autokantaa. Viime vuonna uutena ensirekisteröityjen autojen määrä sukelsi noin 15 prosenttia noin 96 500 kappaleeseen, kun samaan aikaan Suomeen tuotiin ulkomailta käytettynä noin 44 000 henkilöautoa ja kotimaassa käytettyjen henkilöautojen kaupan kokonaisvolyymi oli noin 645 000. Liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä nousi koronavuonna jo 12,5 vuoteen. Sitten vuosien 2007–2009 finanssikriisin ikää on tullut tasaisesti lisää parin vuoden verran, kertovat Traficominin tilastot. – Romutuspalkkiokampanja voi tänä vuonna piristää uusien autojen myyntiä, mutta kaikkiaan autokannan vanheneminen näyttää jatkuvan. Myös pandemian pidentämät autotehtaiden toimitusajat voivat lykätä joidenkin auton hankintaa, LähiTapiolan autopalveluista ja liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri arvioi. Alaviirin mukaan autokannan uudistuminen olisi suotavaa, koska pääsääntöisesti uudet autot ovat sekä vähäpäästöisempiä että turvallisempia kuin tällä hetkellä Suomen teillä liikkuvat autot. – Kuljettajaa avittavat turvalaitteet, kuten kaistavahdit ja ajonvakautusjärjestelmä, ehkäisevät onnettomuustilanteita, ja jos kolari sattuukin, turvatyynyt ja muut suojarakenteet lieventävät sen seurauksia, Alaviiri muistuttaa. Uudempien autojen turvallisuutta tuovaa vaikutusta tähdentää myös kehityspäällikköä Ari Saarnio. – Jos vaihtaa yli kymmenen vuotta ajetun auton parivuotiaaseen kulkupeliin, on tekninen kehitys ollut jo huomattavaa. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastasi 15.–21. tammikuuta 1 027 suomalaista. He edustavat maan 15–74-vuotiasta väestöä, Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kyselyn toteutti Kantar TNS ja sen virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä.Teksti: Moottori Kuva: Moottorin arkisto Lähde: LähiTapiola Arjen katsaus -kyselytutkimus Lue lisää Kaikki artikkelit 18.2.2025 Taksit Taksilaki ei toimi, koska sitä ei valvota 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 17.2.2025 Liikenneturvallisuus Viidellä keinolla tieliikenteen kuolemat vähenevät vuoteen 2030 mennessä 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 18.2.2025 Autonäyttely Tiesitkö, että Citroën valmisti aikanaan retkikunnille autoja, joissa takarenkaat on korvattu teloilla? 18.2.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: me kysyimme, te vastasitte – lukijoiden kokemukset Mercedes-Benz W124 -korimallista 17.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C3 Aircross – tilavammin budjettimatkalle 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle