20.10.2024

Valoa tunnelin päässä Pariisin autonäyttelyssä – Ajatuksia autoista

Kuva Aake Kinnunen

Pöhinä on palannut Pariisin autonäyttelyyn.

Mondial de l'automobile de Paris 2024 eli Pariisin autonäyttely on ollut tämän viikon puheenaihe. Tämän jutun julkaisun aikoihin messukeskuksen ovia laitellaan hiljalleen jo säppiin, mutta alati kurjistuvassa autonäyttelymaisemassa Pariisi 2024 oli todellinen vastaisku.

Länsimerkit olivat palanneet Pariisin messukeskuksen halleihin ja samalla tasapaino oli heilahtanut kahden vuoden takaisesta, jolloin erilaiset kiinalais- ja aasialaismerkit olivat valta-asemassa. Nyt suurimpien kiinalaismerkkien kanssa on jo opittu elämään. BYD:in esittelemä Sealion 7 keräsi huomiota jopa kiinalaisilta autovakoojilta, jotka syynäsivät uutuuden lattiasta kattoon. Samaan halliin oli laitettu myös Euroopan paluuta sähkön myötä suunnitteleva Cadillac ja jälleen tavallisempana automerkkinä näyttäytyvä Tesla.

Nelos- ja kutoshalleissa eurooppalaiset automerkit keskustelivat pienistä sähköautoista. Vaikka Škoda Elroq, Citroën ë-C3 Aircross, Kia EV3 ja Renault 5 olivat jo tuttuja tapauksia, kuhinaa aiheen ympärillä riitti. Messuilla tuotantolookissaan paljastetun Renault 4:n tuomat yleisömäärät herättivät jo epäilyksiä siitä, jaetaanko täällä ilmaisia ämpäreitä.

Jopa saksalaiset olivat tulleet paikalle. Audi, BMW ja konsernisisar Mini olivat kaikki esittelemässä jotain uutta autoja kaipaavalle yleisölle, vaikka isot messu-uutuudet jäivät vähäisiksi. Volkswagen juhlisti Tayronin lisäksi 50-vuotiasta Golfia (Moottori+). Ford näytti Caprin nyt myös livenä. Autojen lisäksi esiteltiin hiukan erilaisia liikkuvuuspalveluita ja koko joukko latauslaitteita.

Valoa on sittenkin tunnelin päässä ja elo on palannut autonäyttelyn käytäville. Näkyisikö sama optimismi pian myös autokaupassa?

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat