Ajatuksia autoista: onko uusien autojen pito pian vain luistonestojärjestelmien varassa?

Sudittelu voi olla joissain tapauksissa ihan mukavaakin, mutta ei jos sitä tapahtuu jatkuvasti.

Aloitetaan tämänkertainen avautuminen faktoilla ennen mielipiteisiin siirtymistä: nykyautot ovat lähes kaikin puolin turvallisempia kuin vanhat autot. Aivan sama onko kyse aktiivisesta vai passiivisesta turvallisuudesta – eli ominaisuuksista jotka ehkäisevät kolarin syntymistä, tai niitä jotka suojaavat autossa matkustavia kolarin tapahtuessa. Tästä ei ole syytä edes kiistellä, automaailman satsaukset turvallisuuteen ovat jo pitkään olleet huikaisevalla tasolla.

Silti yhdessä osassa aktiivista turvallisuutta on saatettu ottaa pientä takapakkia.

Ensimmäisiä kertoja huomasin viitteitä tästä muutama vuosi takaperin tehdessämme parivertailua kymmenisen vuotta vanhan ja aivan pakasta vedetyn Volkswagen Golfin kesken. Kokeneet testaajamme sanoivat heti ensimmäisten väistötestien jälkeen, että vanhempi Golf tuntuu huomattavasti turvallisemmalle tehdä äkillinen väistöliike. Lopulta tätä puolsivat myös tulokset: vanhempi Golf suoritti keilaradan uutta korkeammalla nopeudella kaikissa skenaarioissa.

Osittain vanhemman Golfin parempi suoriutuminen johtui renkaista. Vaikka ostimme Golfiin tarkoituksella renkaat jotka eivät olleet ominaisuuksiltaan tahi hinnaltaan aivan markkinoiden kärkipäätä, niin maahantuoja oli ruksinut uuteen Golfiin näitä kehnommat kumit.

Testaajien mielipide oli kuitenkin rengaseroista huolimatta kirkas: vanhemman Golfin varsinaisia ajo-ominaisuuksia oli mietitty selkeästi pidemmälle. Toisin sanoen auton mekaaniset ominaisuudet kykenivät ennustettavaan ja luonnolliseen toimintaan – ja kun nämä ominaisuudet loppuvat, niin ajonvakautus puuttui peliin.

Uusi Golf tuntui sen sijaan työskentelevän täysin ajonvakautusjärjestelmän voimalla. Eli: uuden Golfin väistöominaisuudet rakentuivat ensisijaisesti juuri ajonvakautusjärjestelmän varaan, eikä auton mekaanisiin toteutuksiin ja ”hyvään ajettavuuteen”.

Syytä tähän kehityssuuntaan voin vain arvella. Auton ajo-ominaisuuksien hienosäätäminen on aikaa vievää ja kallista puuhaa. Puhumattakaan jykevämmistä väistöominaisuuksiin vaikuttavista alustan komponenteista. On ehkä edullisempaa säätää renkaiden jarrutusta ajonvakautusjärjestelmän avulla ja lopputulos on silti periaatteessa yhtä hyvin suoriutuva tuote, vaikka kyseinen suoritus tuntuukin kuljettajalle hyvin epäluonnolliselle. Toisekseen, mahdollisimman aikaisessa vaiheessa liian raisuun menoon puuttuminen on tietysti turvallisin lähtökohta. On siis helppo ymmärtää, miksi kehityssuunta on tällainen.

Hei me suditellaan

Tämä tapaus palasi mieleeni, kun alkuviikosta keskeiseen Suomeen osuneet lumikuurot saivat käyttötesti-Tiguanimme luistonestovalon välkkymään kojelaudassa käytännössä jokaisen kiihdytyksen alkutaipaleella. Ja ei, kyseessä ei ole ollut mitään täyskaasukiihdytyksiä, vaan aivan ”normaalia” arkiajamista. Samaisilla teillä viitisentoista vuotta vanhalla, niin ikään etuvetoisella ja vieläpä huonommilla renkailla varustetulla autolla ei ole esiintynyt vastaavia oireita.

Eikä Tiguan ole missään nimessä ainoa laatuaan. Esimerkiksi Nissan Ariyan ensikoeajolla Tukholmassa muutama vuosi takaperin nauroimme ajoparina olleen kollegan kanssa vedet silmissä, kun etuvetoinen sähköauto tuntui tekevän aivan jatkuvasti töitä vetopidon löytämiseksi. Renkaat vinkuivat sateisella kelillä liikenneympyrässä, risteyksessä ja jopa ohitustilanteissa, vaikka vauhtia ennen kaasun painallusta olisi ollut yli taajamavauhdin. Ja tämä siis kesäkelillä. Honda e:Ny1 -täyssähköautoa piti ajaa talvella kuin rata-autoa konsanaan, mikäli ei halunnut tuntea töksähtelevän ajonvakautuksen työskentelyä. Esimerkkejä voisi kertoa vaikka kuinka pitkään, mutta pointtina se, että tuollainen ajotuntuma ei ole ainakaan omasta mielestäni tuttu takavuosikymmeniltä. Ehkä uusien autojen kasvaneet massat ovat yksi osasyy tällaiseen ilmiöön? Tai sitten en vain ole aiemmin sattunut sellaisten vanhempien autoyksilöiden rattiin, joissa tällaiset ongelmat ilmenevät.

Kuten artikkelin alussa vihjasin, tämä ei ole turvallisuuden kannalta mikään ongelma. Ajonvakautus kyllä huolehtii siitä, että auto pysyy tiellä ja vetoluistonesto siitä, etteivät renkaat pääse sutimaan holtittomasti. Lisäksi on olemassa myös erinomaisia tällaisia toteutuksia. Esimerkiksi useissa sähköautoissa ajonvakautus ja sutimisenesto on toteutettu niin hienovaraisesti sähkömoottorin tarkan säädettävyyden ansiosta, ettei järjestelmien puuttumista ajamiseen välttämättä huomaa muualta kuin kojelaudan vilkkuvasta sutimisenestosta kertovasta valosta.

Ärsyttävää kuitenkin on, jos talvella nopeus kiihtyy erittäin aggressiiviseksi säädetyn luistoneston vuoksi hävettävän hitaasti. Tai siinä vaiheessa, kun ihan laillista matkavauhtia sorateillä mutkiin ajaessa ajaminen muuttuu kulmikkaaksi ja töksähteleväksi ajonvakautuksen suitsiessa pienintäkin yli- tai aliohjautumista jokaisessa mutkassa. Ja muutenkin allekirjoittanut osaa arvostaa auton ennustettavaa käyttäytymistä ja hyvää luontaista ajotuntumaa. Erittäin alhaisissa nopeuksissa auton sutimaan pyrkiminen on selvästi totisinta totta, mutta silti se tuntuu joskus niin absurdilta, että kyse voisi aivan hyvin olla huonosti mallinnetusta videopelistä.

Jään siis toivomaan, että tulevaisuudessa autojen suunnittelussa keskityttäisiin enemmän mekaaniseen pitoon ja auton ajokäyttäytymiseen mekaanisten ominaisuuksienkin osalta. Vaikka paperilla saavutettaisiinkin sama lopputulos turvallisuuden suhteen, oikeasti paras tulema saadaan tietysti hoitamalla molemmat osa-alueet kunnialla maaliin.