10.4.2022 Liikenne VTT: sähköautojen lataushaasteina kirjava maksujärjestelmä ja kadunvarsilataus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä VTT arvioi, että latauksen kysyntä tulee kasvamaan tulevina vuosina nopeasti, joten kasvua tulisi vauhdittaa sellaisilla ratkaisuilla, jotka ovat skaalattavissa kysynnän noustessa. Julkisen latausverkoston kattavuudella on vaikutusta, kun kansalaiset valitsevat tulevan autonsa käyttövoimaa. Julkiset latausmahdollisuudet vaikuttavat koti- ja työpaikkalatauksen ohella sähköautojen yleistymiseen.Ja on latausverkoston kattavuudella ja toimivuudella merkitystä myös päästötavoitteiden näkökulmasta.Suomen ajoneuvokannan uudistaminen ja fossiilisten polttoaineiden korvaaminen muun muassa sähköllä ovat avainasemassa, kun liikenteen kasvihuonekaasupäästöt pyritään saamaan alas, linjaa liikenne- ja viestintäministeriö.Latausverkosto kohentaminen nykyisestä on tarpeen. Moottori kertoi tuoreimpaan tilannekatsaukseen liittyen, että kun vuoden 2020 lopussa täyssähköautojen määrä yhtä pika- ja suurteholatauspistettä kohti oli 27 autoa, niin vastaava vertailuluku viime vuoden lopussa oli 33 autoa.Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) toi maaliskuun alussa esiin, että on etsittävä joustavia ratkaisuja, jotta julkisessa pika- ja suurteholatauksessa olevia alueellisia puutteita saadaan paikattua.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHeikkouksia on yhä useitaLiikenne- ja viestintäministeriön muistioluonnoksessa sähköautojen latausverkoston kehittämisestä arvioidaan sähköautojen latausinfran nykytilaa, ennakoitua kehitystä ja mahdollisuuksia. Eri tahoilla on ollut mahdollisuus kertoa kantansa aiheeseen.VTT tuo omassa lausunnossaan esiin nykyisen latausverkoston heikkouksia, joita ovat esimerkiksi riittämätön määränpäälataus kaupungeissa ja matkailukohteissa, kaupunkien vähäinen panostaminen kadunvarsilataukseen (asukaspysäköinnissä) ja etenkin vuokrakiinteistöjen osalta riittämättömät kannusteet kiinteistöjen omistajille rakentaa kiinteistöihin latauspisteitä.Kuluttajien kannalta ongelmallista ovat myös latauksen kirjava maksujärjestelmä ja kalliit roaming-maksut.Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Suomen suurin soveltavaa tutkimusta tekevä tutkimuskeskittymä ja tutkimus- ja teknologiayhtiö.Ei enää yksittäisiä latureitaVTT arvioi lausunnossaan, että latauksen kysyntä tulee kasvamaan tulevina vuosina nopeasti, joten kasvua tulisi vauhdittaa sellaisilla ratkaisuilla, jotka ovat skaalattavissa kysynnän noustessa.”Esimerkiksi runkotieverkoston varrella olevaa suurteholatausverkostoa ei kannata rakentaa enää yksittäisten latureiden varaan, vaan rakentaa skaalautuvia latauskenttiä”, perää VTT.VTT ideoi, että runkotieverkoston varrelle rakentuvat latauskentät voisivat olla yhteiskäyttöisiä, jotta niitä voisivat hyödyntää yksityisten henkilöautojen lisäksi myös kaupalliset ajoneuvot, alkuvaiheessa taksit, pakettiautot ja jatkossa myös sähkökuorma-autot.”Tällä saataisiin muodostettua kaupalliselle ajoneuvokalustolle ja raskaalle kalustolle alkuvaiheen latausinfraa, joka mahdollistaisi ajoneuvokaluston lisäämisen. Tahtotila saada julkista suurteholatausta kaupalliselle raskaalle kalustolle on tullut esille mm. Turun kaupungin ja VTT:n tekemissä esiselvityksissä.”Markkinaehtoisesti mutta keille?VTT:n mukaan henkilöautoille tarkoitettu julkinen suurteholatausverkosto on kehittynyt parhaiten markkinaehtoisesti, ja pysynyt toistaiseksi ”kohtalaisen hyvin” ajoneuvokaluston kasvun vauhdissa mukana.VTT on pannut myönteisesti merkille myös sen, että uudet suurteholatauspaikat rakennetaan pääasiassa useamman latauspisteen latauskentiksi, ja monessa on huomioitu mahdollisuus skaalata sekä tehoa että latauspisteiden määrää kysynnän kasvaessa suuremmaksi.Markkinaehtoisuus ei VTT:n mukaan välttämättä palvele tasaveroisesti kaikkia ladattavilla autoilla liikkuvia.”Suuri osa uusista latauskentistä rakentuu nykyisin markkinaehtoisesti kauppaliikkeiden tai palveluiden pariin, eikä niissä välttämättä aina tällöin huomioida kaikkien käyttäjäryhmien tarpeita. Esimerkiksi läpiajettavilla pysäköintiruuduilla varustetut latauspisteet olisivat tärkeitä perävaunua vetäville autoilijoille, jotka tekevät pitkää matkaa. Matkailuvaunun kanssa ei haluta lähteä kaupan pysäköintipaikalle sompailemaan”, VTT:n lausunnossa todetaan.Huoltoasemat olisivat monimuotoisten latauspaikkojen synnyttämisessä hyviä sijainteja VTT:n mukaan, mutta toteutus olisi parempi tehdä kannustamalla kuin velvoittamalla.Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lähteet: VTT, liikenne- ja viestintäministeriö, Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q4/2021a:5:{i:0;s:6:"109241";i:1;s:6:"110953";i:2;s:6:"110080";i:3;s:6:"108520";i:4;s:5:"92222";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 23.4.2025 Autoilu Bensiini yhä suosituin käyttövoima – työsuhdeautoilijat sähköistyvät 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 22.4.2025 Päivän kuva Päivän kuva: asfalttitiet sortuvat alta – olisiko hiekkatie jo parempi? 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 16.4.2025 Uutinen Renault Scenic saa kaksisuuntauksen latauksen ja osaan malleista yhden polkimen ajon – hinnat pysyneet ennallaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: jokunen oivallus villistä lännestä eli siis tuning-osastolta 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Autoilu Valitako pysäköintiruutu ihan toisen auton vierestä vai jättääkö väliin yksi ruutu? 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin