18.11.2023 Ajoneuvot Vuoden Auto Suomessa 2024 -voitosta kilpailee 33 automallia – vain yksi malli ei ole sähköistetty Teksti Tuomas Rajala Kuva Jari Kohonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuoden Auto Suomessa -kilpailu järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. Tänä vuonna mukana on ennätysmäärä kiinalaismerkkejä, ja sähköisiä voimalinjoja. Automaailma on todella muuttumassa, sillä Vuoden Auto Suomessa 2024 -kilpailussa 33 auton joukossa on vain yksi automalli, jonka voimalinja ei ole sähköistetty. Kyseinen kunnia osuu Grenadier Inokselle. Myös kiinalaisautojen merkittävä määrä on muutos edellisvuosiin. Ehdokaslistalla on nimittäin yhdeksän kiinalaisautoa. Kiinalaisautot ovat hintahaitariltaan kirjavia, sillä halpisten lisäksi mukana on 80 000 euron hintaisia edustusautoja. Kaikki kiinalaiset ovat täyssähköautoja. Auto- ja liikennetoimittajista koostuvan raadin tärkein valintaperus on rahalle saatava vastine. Sen lisäksi valintaan vaikuttavat auton ominaisuudet, kuten ajettavuus, mukavuus, tilat, tekniset ratkaisut ja ympäristöseikat. Ensimmäisessä vaiheessa Vuoden Auto Suomessa -kilpailussa ovat mukana kaikki 33 automallia, joista toiselle kierrokselle pääsee kuusi automallia. Jatkoon valitut finalistit julkistetaan 20.11. Auto- ja liikennetoimittajat Ry:n valitsema Vuoden Auto Suomessa 2024 -voittaja paljastetaan Järvenpään Aino Areenalla 14.12. Tänä vuonna äänestyksessä ovat mukana seuraavat 33 automallia: BMW 5-sarja/i5BMW 7-sarja/i7BMW X1/iX1BYD Atto 3BYD DolphinBYD HanBYD TangHonda CR-VHonda e:NY1Honda ZR-VHyundai Ioniq 6Hyundai KonaIneos GredanierJeep AvengerKGM Korando e-MotionKia EV9Lexus RXLexus RZMaxus Mifa 9Mercedes-Benz E-sarjaMercedes-Benz EQE SUVMG4MG5MG Marvel RMitsubishi ASXMitsubishi ColtPeugeot 408Renault AustralSubaru CrosstrekToyota C-HRToyota PriusVolkswagen ID.7Voyah Free Teksti: Tuomas Rajala Kuva: Jari Kohonen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.5.2024 Ajoneuvot Jaguarin ensimmäisen maasturin tuotanto loppuu 90-vuotisjuhlamalliin – niin, siis koko Jaguarin 90-vuotisjuhlamalliin 16.5.2024 Ajoneuvot Opel Frontera on sitä mieltä, että seitsenpaikkainen täyssähköcrossover noin 30 000 eurolla on mahdollinen 14.5.2024 Ajoneuvot Tällainen on uusi, entistä ehompi Kia EV6 – muun muassa aiempaa isommalla akulla mennään 13.5.2024 Ajoneuvot Cupra päivitti näyttävästi Formentorin, ja vielä riittää virtaa myös Leóniin 12.5.2024 Ajoneuvot Suomen autokanta – millä Suomi oikeasti ajaa? 12.5.2024 Ajoneuvot Entinen GM-pomo Bob Lutz avasi amerikkalaislehdelle Saabin lakkauttamiseen johtaneita syitä – sisältö ei välttämättä sovi saabisteille 10.5.2024 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior vihdoin pressikuvissa – ei ollut muuten ensimmäinen kerta kun auton mallinimi vaihdettiin viime tipassa 8.5.2024 Ajoneuvot Rolls-Royce päivitti pyydetyimmän mallinsa – tällainen on Cullinan Series II 6.5.2024 Ajoneuvot Mini Aceman on BMW:n vastine tulikuumille kompaktien premiumsähköcrossovereiden markkinoille Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.5.2024 Yleinen Liikenteen verotus muuttuu – lisälasku uhkaa kaikkia 18.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miten käy lataushybridin ajoakulle, jos se ajetaan tyhjäksi eikä sitä ole mahdollista ladata ajon jälkeen? 19.5.2024 Koeajo Koeajo: Škoda Kodiaq on ladattavampi, digimpi, ja paljolti ennallaankin 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 19.5.2024 Autoilu Traficomin ajoneuvorekisterin tietovuoto: jos luovutuskielto, säästyit ongelmalta 19.5.2024 Yleinen Liikenteen verotus muuttuu – lisälasku uhkaa kaikkia 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 13.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Land Cruiser 3.0 D4D - ”sole poka mikhän kilometrimäärä” 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 19.5.2024 Yleinen Liikenteen verotus muuttuu – lisälasku uhkaa kaikkia 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle