13.9.2018 Ajoneuvot Vuosi sähköllä: Sähköautoilijalta vaaditaan kehittäjän asennetta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alkuaskeliaan ottava sähköautoilu asettaa myös latausverkoston rakentajat uuden eteen. Virheiltä ei voi välttyä, mutta niistä opitaan. Autoilijan rooli tuotekehityksessä on avainasemassa. Toimituksemme vuosi sähköautoilijana Hyundai Ioniq Electricin ratissa on kohta päättymässä. Vuoteen mahtuu kokemuksia laidasta laittaan, mutta ilahduttavinta tässä vaiheessa on huomata, miten nopeasti kehitys kulkee eteenpäin.Esimerkiksi latauspisteissä on tapahtunut jo tässä lyhyessä ajassa paljon. Latauspaikkojen määrä kasvaa koko ajan, nopeiden latauspaikkojen verkosto täydentyy, latauspisteiden ulkonäkökin kehittyy modernimmaksi ja viimeistellymmäksi.Käytettävyyden kannalta moni asia vaatii silti vielä työtä myös jo olemassa olevissa latauspaikoissa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyU-käännöksellä perilleUudenkarhea latauspiste Pälkäneen Aapiskukon pihalla oli välietappina, kun työmatka vei Tampereelle. Menomatka oli aikataulutettu niin, että latauspysähdykseen olisi aikaa riittävästi eli noin 20 minuuttia.Latauspaikka löytyi liikenneaseman pihalta tutulla kaavalla: yksi u-käännös pihalla vaadittiin, kun ensikertalainen ei havainnut latauspisteen sijaintia sisäänajon hetkellä. Koska siis saamme liikenneasemien alueelle selkeät opasteet latauspaikalle? Entä teiden varsille merkit, jotka kertovat lähestyvästä latauspaikasta?Vinoparkki ei toimi, mutta Twitter toimiiPälkäneen pikalatauspiste on rakennettu vinopysäköintialueelle. Entisestä vinoparkista on varattu latauspisteelle muutama ruutu. Hyvin helppo ratkaisu rakentamisen kannalta, mutta viimeistelemätön sähköautoilijan kannalta. Tämä kävi ilmi, kun tuskastuneena yritin saada autoa peruutettua ruutuun niin, että latausjohto ulottuisi kiinni.Peruutustutkan ulvoessa hädissään tiedostin, kuinka lähellä latauspisteen suojaksi pystytetyt metallitolpat olivat. Tässä vaiheessa apuun riensi kiinteistönhoitaja, joka avuliaasti viittoi kädellään ja kehotti vain peruuttamaan lisää. Auto saatiin parkkiin vinoruudun viivojen päälle ja auton perä pukattuna reilusti metallitolppien väliin. Ei ihan sellainen latauspysäköinti kuin rakentaja oli ehkä ajatellut.– Et ole ensimmäinen sähköautoilija, jota avustan. Aina kun huomaan, että joku tulee latauspisteelle, tulen auttamaan, kiinteistönhoitaja naurahtaa.Ongelma on siis asemalla tiedossa.Ylläpitäjä kuunteleeSähköautoilijana parahdin tuskastuttavasta tilanteesta oitis Twitterissä. Viesti oli julkinen, mutta osoitettu myös Fortumille, joka kyseistä latauspistettä operoi. Ilahduttavasti vastaus tuli varsin pian.Fortumin Charge & Drive -liiketoiminnasta Suomessa vastaava johtaja Tero Era kiitteli palautteesta.– Vanhat ruutumerkinnät taitaa tosiaan tässä osua turhan heikosti yhteen laturikatoksen kanssa. Hankalaa etenkin autoissa, joissa latausluukku takana sivulla. Katsotaan, miten voitaisiin korjata.Paluumatkalla latasin samalla asemalla, mutta tällä kertaa en piitannut lainkaan ruutumerkinnöistä vaan peruutin Hyundai Ioniqin reilusti kohtisuoraan latauspisteelle. Näin toimien lataus sujui vaivattomasti.Keskustelu Tero Eran kanssa jatkui Twitterissä pidempäänkin, osin yksityisviestein. Mielenkiintoista on nyt seurata, miten nopeasti latauspisteillä havaittuihin käytännön hankaluuksiin saadaan parannuksia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTolppa ei ole lataajan kaveriUusien latauspisteiden ympärille pystytetyillä tolpilla on tarkoitus suojata latureita ajoneuvojen tai vaikkapa kunnossapitokoneiden kolhuilta. Tarkoitus on ymmärrettävä, mutta toteutuksessa paistaa jälleen kokemattomuus.Lukuisilla eri latauspaikoilla vierailleena on tullut nähtyä, että latureita suojaamaan asetetut tolpat on sijoitettu milloin mitenkin.Hartolan pikalatauspiste Jari-Pekan rekkaparkissa osoittaa käytännössä sen, miten käy, kun ajatus ei kulje ehjänä suunnittelusta toteutukseen.Laturikatoksen luo on tällä kertaa helppo ajaa, kun pysäköinti siihen on selkeästi ohjattu tapahtuvaksi kyljittäin. Lataustöpselin sen sijaan joutuu kaivamaan hankalasti tolpan takaa. Erityisen lähellä metallitolppa on juuri Hyundai Ioniqin käyttämää pikalataustöpseliä. Lataus toki onnistuu, mutta metallitolpan tarkoitus ei tietenkään ole vaikeuttaa latausta.Tästäkin aiheesta annettuun palautteeseen tuli Fortumilta nopea vastaus.Kokemukset vahvistavat jo aiemmin havaitsemamme asian: sähköautoilun alkutaipaleella ensimmäiset sähköautoilijat ovat tärkeässä roolissa. Havaituista puutteista kannattaa ilmoittaa, toiveita kannattaa esittää. Kun uutta luodaan, ei kenelläkään ole vanhoja toimivia ratkaisuja, joita kopioida. Ensimmäisissä latauspisteissä voi olla toivomisen varaa, mutta latauspaikkojen kysynnän kasvaessa myös niiden tarjonta kasvaa ja siten lisää myös kilpailua latausasemien kesken, joten on syytä olettaa, että operaattorit myös kuuntelevat saamiaan palautteita herkästi. Parannusten toteutuminen on siis hyvin todennäköistä.Teksti ja kuvat: Eila Parviainen Lue lisää Kaikki artikkelit 6.7.2025 Ajoneuvot Matka jatkuu Tyrrhenanmeren rannikkoa pitkin etelään… tervetuloa Ferrari Amalfi 5.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi jatkaa laajentumistaan Euroopassa herättämällä eloon Grandiksen – loppu onkin helposti arvattavissa 5.7.2025 Ajoneuvot Autojätit varoittavat: EU-sääntely ajaa teollisuutta kriisiin 4.7.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Maxus T60 MAX – vannoutunut sähköautomerkki toi Suomen markkinoille dieselavolavan 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: neloskone – tasavarma arkinen puurtaja yllättää välillä 28.6.2025 Ajoneuvot Hyperlupauksin lanseerattu Mercedes-AMG GT XX ennakoi yhden megawatin sähköseuraajaa Uudessakaupungissa valmistettavalle GT 4-oviselle Coupélle 26.6.2025 Ajoneuvot Myydäänkö Maserati? Stellantis pohtii luksusmerkin kohtaloa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Koeajo Koeajo: DS N°8 – epämukavinta autossa on mallinimen kirjoittaminen 7.7.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: kuljetuskoneyhteensopiva Mercedes-Benz Unimog -matkailuauto tekee jopa useimmat sveitsiläiset karavaanarit kateelliseksi 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 4.7.2025 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz CLA – Vantaalta Kuusamoon lataamatta 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen