20.11.2023 Ajoneuvot Yamaha MT-09 – Pienillä uudistuksilla suuri muutos Teksti Janne Huhtala Kuva Yamaha Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yamaha MT-09 juhlii kymmenvuotistaivaltaan, ja sen kunniaksi mallia uudistetaan hellävaraisesti mutta niin monesta kohdasta, että kokonaisuus muuttuu selvästi edukseen. Yamahan historiassa kääntyi kokonaan uusi lehti, kun MT-09 esiteltiin tasan kymmenen vuotta sitten. Uusi ”dark side of Japan” -teema tarkoitti supermoton ja nakupyörän risteytystä, jossa pääpaino oli ajamisen hauskuudessa, terävässä moottorissa ja pyörän keveydessä. Ero edeltävään saman luokan Yamahaan eli FZ-8:aan oli kuin yöllä ja päivällä. Vähitellen MT-mallisto kasvoi ja nyt kahdeksan mallin MT-laivue ulottuu 125-kuutioisesta aina eksklusiiviseen 1000-kuutioiseen MT-10 SP -malliin.Kun MT-09 juhlavuoden kunniaksi uudistetaan, on kyseessä jo mallin neljäs sukupolvi. Moottoria on matkan varrella kasvatettu, ajo-ominaisuuksia hiottu paremmiksi ja kuljettajaa avustavan elektroniikan määrää kasvatettu. Tällä kertaa perusasiat pysyvät ennallaan, mutta jokaiseen osa-alueeseen tulee pieniä muutoksia ja parannuksia. Moottori on saanut Euro5+ -päivityksen, mutta maksimiteho- ja -vääntölukemat ja niiden kierrosluvut ovat pysyneet ennallaan.Mittaristoksi vaihtuu MT-10 SP:stä tuttu viisituumainen TFT-näyttö neljällä eri teemavaihtoehdolla ja älypuhelimen liitäntämahdollisuudella. Kuljettajan valittavissa on uudenlaisilla YRC-asetuksilla (Yamaha Ride Control) kolme integroitua ajotilaa (Sport, Street ja Rain), jotka yhdistävät kuhun ajotilaan sopivan tehontuoton sekä luiston- ja keulimiseneston tasot. Lisäksi on kaksi Custom-ajotilaa, joissa kuljettaja voi vapaasti yhdistellä edellä mainittujen ominaisuuksien tasot ja herkkyydet. Em. asetuksia voi muokata suoraan mittaristoon ohjaustangon näppäimillä tai vaihtoehtoisesti MyRide-sovelluksen ja älypuhelimen kautta.Ajoasentoa on muokattu hienosäätämällä ohjaustangon, jalkatappien ja istuimen muodostaman kolmion mittoja. Jalkatappeja on siirretty 30,6 millimetriä taaksepäin ja nostettu 9,5 milliä ylemmäs. Muutenkin ajoasento on nyt matampi kuin ennen. Istuin on nyt kaksiosainen ja kuljettajan istuin aikaisempaa tasaisempi, jolloin siinä liikkuminen ja ajoasennon vaihtelu ovat helpompia. Ohjaustangon katkaisimia on kehitetty, niiden sijoittelu on nyt parempi ja ne sopivat paremmin käteen.KYB-jousituksen asetuksia on hienosäädetty ja etujarrun pääsylinteriksi vaihdettu Brembon radiaalimalli. Ensiasennusrenkaiksi on vaihdettu Bridgestonen kauden 2024 uutuusmalli S23.Jo edellisen malliuudistuksen yhteydessä MT-09 sai kuusiakselisen liiketunnistimen, joka mahdollistaa ABS-jarrujen ja luistoneston kohdalla pyörän kallistuksen huomioinnin. Nyt järjestelmää on laajennettu, ja BSR-järjestelmä estää takapyörän luistoa avaamalla kaasuläppiä moottorijarrutuksen aikana, mikäli takarenkaan pyörimisnopeus laskee liikaa. Vakionopeussäädin kuuluu vakiovarustukseen.Suuntavilkkujen toimintaa on parannettu. Katkaisimen lyhyt painallus saa aikaan kolme vilkutusta ja pidempi painallus jättää suuntavilkun päälle joko 15 sekunnin ajaksi tai kunnes matkaa on kulunut 150 metriä, jonka jälkeen suuntavilkku kytkeytyy automaattisesti pois päältä. Uutta on lisäksi hätäjarrutusjärjestelmä, joka aktivoi hätävilkut tehokkaan jarrutuksen aikana.Teksti: Janne Huhtala Kuvat: YamahaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G6 – kiinalaisista sähköyrittäjistä kaikkein tuorein haluaa vedota ostajiin teknologiallaan 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Tesla Model Y ”Juniper” – myyntitykin uudistukset konkreettisesti nähtävillä 28.1.2025 Ajoneuvot Dacian suurin ja komein eli Bigster tulee ennakkomyyntiin 28 399 euron alkaen-hinnalla 27.1.2025 Ajoneuvot Tesla Model Y ”Juniper” on nyt tilattavissa Suomessakin – toimitukset käyntiin maaliskuussa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 16.2.2025 Koeajo Maistiainen: Volkswagen Transporter – yhteistyö on voimaa 17.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: International Loadstar – palju entisen paloauton katolla 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle