4.10.2018 Ajoneuvot Vuosi sähköllä: Haikeat jäähyväiset Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hyundai Ioniq Electricin pitkä koeajotaival on ollut opettavainen. Sähköautoilun ilot ja surut ovat käyneet tulleet tutuiksi arkisessa autoilussa – eri vuodenaikoina ja erilaisissa ajotarpeissa. Alkaa olla – osin haikeidenkin – jäähyväisten aika. Olisihan tuolla ajanut pidempäänkin. Sähköautoilu herättää mielipiteitä ja ennakkoluuloja. Äkkiväärät tai pelkkään luuloon perustuvat käsitykset karisevat matkan varrella ja sähköautoilukilometrien myötä. Yksi keskeinen tekijä on toimintamatka-ahdistus eli takaraivossa tykyttävä lievä pelko, riittääkö akkujen lataus perille asti tai lähimmälle latauspaikalle. Ioniqin kojetaulun näyttö kertoo auton kulloisenkin lataustilan ja jäljellä olevan toimintamatkan. Tästä näkökulmasta Ioniq osoittautui varsin luotettavaksi matkakumppaniksi. Auto etenee vallitsevissa ajo-olosuhteissa sen matkan, minkä se lupaakin. Käytettävissä olevat kilometrit täyslatauksella olivat yleensä noin 200 kilometrin tuntumassa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Huumori tiukassa Toki tuo toimintamatka saisi olla pidempi. Etenkin talven kylmillä kilometrit olivat välillä tiukassa. Huumori oli aika ajoin tiukassa, kun tuli aika ladata autoa: latauspaikkojen järjestelyt eivät ole vielä lähestulkoonkaan säällisellä tolalla. Latauspaikkoja on liian vähän, ne on sijoitettu välillä hyvinkin hankalasti eivätkä ne aina toimi kunnollisesti. Ja kun sähköautojen määrä on kasvussa, joutuu jo nyt omaa latausvuoroaan joskus vartomaan. Ja se taas saattaa romuttaa aiotun matka-aikataulun. Toimii talvellakin Talven ajokokemukset yllättivät monessa mielessä myönteisesti. Käyttömukavuutta on, että akku lämmittää sisätilat polttomoottoriautoa nopeammin. Ioniqin nettiyhteys olisi täydentänyt talviset kokemukset. Suomalaisen käyttäjän kannalta olisi miellyttävää ajastaa tai käynnistää auton esilämmitys kännykällä mistä tahansa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kunkku kaupungissa Kaupunkiajossa sähköauto on aivan kuningas: auto etenee tarvittaessa rivakasti, liki äänettömästi ja kaikin puolin vaivattomasti. Voima on käytössä heti, viiveittä ja ennakoitavasti. Nämä ominaisuudet tekevät sähköautoilusta juhlaa etenkin ruuhkanytkyttelyissä. Sähköauto myös opetti ainakin minulle uudenlaisen ennakoivan ajotavan. Kuljettaja voi nimittäin ajon aikana Ioniqissa käskyttää kolmiportaisesti, kuinka vahvasti auto hyötyjarruttaa eli kerää jarrutusenergiaa talteen. Ja se talteenotto taas kasvattaa käytössä olevia ajokilometrejä. Sähköautoilijasta tulee kuin varkain hieman pihimpi autoilija. 25 000 kilometrin kokemuksella Moottorin toimituksella on takana sähköautoilukokemuksia 25 000 kilometrin verran – kaikkina vuodenaikoina. Palaamme sähköautoilun arkisiin kokemuksiin vielä viikon päästä, kun on Vuosi sähköllä -käyttötestin vihoviimeisen loppuyhteenvedon aika. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Jari Saarentaus ja Roman Razinkov Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 24.9.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 52: Adventuret tappoivat matkapyörät – hävisikö samalla koko matkamotorismi? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu