6.12.2021 Ajoneuvot BMW XM Concept – heille, jotka valitsevat tehon vaikka silmät kiinni Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hammaspiikittely sen kun jatkuu ja se on aina vaan yhtä hauskaa. Mutta mihinkään ei pääse siitä, että kyseessä on M-historian toinen vain siihen tarkoitukseen tehty malli, eikä siitä, että se on lajissaan tehokkain. BMW:n M-mallit ovat tunnetusti niitä hurjimpia, joita baijerilaisvalmistaja käsistään päästää. Ne ovat kaikki muokattuja versioita BMW:n perusmallistosta. Kaikki paitsi yksi, sillä vuodelta 1978 muistamamme Italdesign Giugiaron piirtämä M1 oli vain ja ainoastaan M-malli. Tämä keskimoottorinen, kulttiasemansa ansainnut urheiluauto oli oman aikansa tuote. Vahvasti sitä on myös XM, kaikkien aikojen toinen varta vasten M-Bemariksi tehty malli. Sen sijaan, että BMW M olisi tehnyt seuraa Mercedes-AMG GT:lle tai Porsche 911:lle, päätti se seurata todellista megatrendiä, ja esitellä urheilusuvin, tässä vaiheessa konseptin tasoisena. Lopputulos on suorastaan järkälemäinen urheilumaasturi (perustuu X7:aan), jonka ilmiasusta löytyy sangen voimakkaita linjoja ja yksityiskohtia. Sentään kaikki niistä eivät todennäköisesti päädy ainakaan sellaisenaan tuotantoversioon, mutta liikenee XM Conceptista varmasti oma osansa siihenkin, vähintään maski takuuvarmasti. Lukijatietokilpailun kysymyksenä esitettäköön, mikä yksityiskohta auton perässä (se on itse asiassa pari) on suora tribuutti M1:lle? Vastaus selviää jutun lopussa. Auton muodoista vastaa BMW:n nykyinen päämuotoilija Domagoj Dukec, joka tavoitteli sanojensa mukaan "raakaa monoliittimaista olemusta". Huomattavasti perinteisemmät sisätilat on puolestaan piirretty muistuttamaan "katedraalista". Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tuhannen newtonmetrin kerhoon Voimalinjaltaan BMW XM on lataushybridi, mikä on sekin erittäin trendikästä. Tummahkon savupilven sen yläpuolelle luo kuitenkin (ilmeisesti melko kookas) V8, jonka yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin. Ilmeisesti kyse ei ole ainakaan suoraan valmistajan nykyisestä 4,4-litraisesta, vaan jostain uudesta. BMW:n oman määritelmän mukaan auto on ” ensimmäinen sähköistetty BMW M High-Performance -malli.” Yhdistelmä tekee joka tapauksessa erittäin hyvää työtä siellä konepellin alla. 750 hevosvoiman (552 kW) teholukema ja pyöreän tuhannen newtonmetrin vääntömomentti puhuvat puolestaan. Ekoautopuolta pönkitetään puolestaan mahdollisuudella ajaa nykylataushybrideille tyypillisesti 80 kilometrin osuus pelkällä sähköllä. Monia muita suorituskykylukemia BMW M pitää vielä toistaiseksi vakan alla. Monien toisistaankin riippumaton mielipide on, että XM:n sivuprofiili tuo mieleen Škoda Kodiaqin. Takakulman sekamelska puolestaan tuo mieleen joulusiivouksen. Tuotantoversiota kohti BMW XM näyttää toki konseptiautolta, mutta melko lailla valmiilta sellaiselta. Erityisesti sisätiloissa ollaan ilmiselvästi lähellä tuotantoautoa, ainakin joistain kulmista katsottuna. Se ei olekaan ihme, sillä myyntivalmista BMW XM:ää saamme ihmetellä ilmeisesti jo ensi vuonna. Ja M1:stähän muistellaan tosiaan tyylikkäästi perässä. Sen tupla-BMW-logot ovat löytäneet uudet koloset takalasin yläreunalta. Tietojen mukaan BMW Concept XM:n tuotantoversio nähdään siis vain ja ainoastaan BMW M -mallina, joten kyseessä lienee elämäntapasporttimaasturi hinnaston yläpäähän. Lähteet: BMW, Top Gear Kuvat: BMW Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta 40 vuotta Andy Warholia: BMW M1 Art Car juhlii uusin kuvin 50 vuotta kolmiraitaa: BMW M tuo juhlavuoden kunniaksi retromerkit autoihin Suurperheen kanssa vaikka ratapäiville – BMW Alpina XB7 350 kappaleen synttärikakku: BMW M5 Edition 35 Jahre juhlii keski-ikäistä BMW Vision M Next – Ajajalle autonomian aikaan Huutokauppahelmet – BMW M1 Procar Lue lisää Kaikki artikkelit 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Ajoneuvot Nash Metropolitan on niin ihana, ettei sille raaski suuttua, vaikka se on välillä pirullisen itsepäinen – koeajo 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 5.6.2026 Sähköautot Mazda CX-6e sai hinnat – yksinkertainen valikoima, paljon varusteita 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 2.6.2026 Autoilu Autojen kierrätys yhä yleisempää – romutuspalkkiolla on näppinsä pelissä 31.5.2026 Ajoneuvot Ferrari Luce on auto, joka sai sveitsiläisetkin puolueellisiksi – huomasitko jo, kuinka nerokkaat tuulilasinpyyhkijät siinä on? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 2.6.2026 Tilaajille Peugeot alkoi kolista 15 kilometriä huollon jälkeen – joustintukien laakerit herättivät kuluttajan epäilyn virheestä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti