12.7.2016 Ajoneuvot Citroën aikoo palata automaailman outolinnuksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Citroën C4 Cactus ja tuleva C3 ovat näyttäneet tietä ranskalaisvalmistajan paluulle outoon eikä turhaan: PSA tarvitsee kekseliästä erilaisuutta Peugeotin ja DS:n rinnalle. Citroënille 1900-luvun alkupuoli oli loistavaa aikaa. Ranskalaisvalmistaja keksi ja kehitti tahdilla, joka jätti usein jopa kuluttajat hölmistyneeksi. Reseptinä oli leppoisan luksuksen ja outojen keksintöjen yhdistäminen eikä lopputuloksia voi kuin ihailla: Traction Avant, 2CV ja DS sekä n iiden lukuisat versiot jättivät pysyvän jäljen koko alaan. Taiteidentutkimuksen vakiofilosofi Roland Barthes kuvaili DS:ää, jumalatarta, "humaaniksi taiteeksi". Vuonna 1976 sitruuna oli kuitenkin jo liian hapan ja talousvaikeuksissa seikkaillut valmistaja joutui Peugeotin kynsiin. Alkuvuosien jälkeen merkeillä on ollut yhä vaikeampaa erottautua, sillä usein Peugeot ja Citroën ovat valmistaneet samoja autoja. Ei tarvitsekaan katsoa Saabia kauemmas nähdäkseen, mikä odottaa konsernin syövereissä identiteettinsä kadottavaa automerkkiä. Merkin orastava luksusmallisto DS:kin sorvattiin omaksi automerkikseen. Mutta nyt PSA tarvitsee taas outoa keksijää. Analyytikot ovat arvelleet, että vuoteen 2019 mennessä PSA menettää 5 prosenttia myynnistään, pitkälti johtuen Peugeotin ja Citroënin epäselvästä asemoinnista keskenään. Vertailun vuoksi jopa päästöskandaalissa rypevälle Volkswagenille ennustetaan 6 prosentin kasvua ja kolmannelle ranskalaiselle, Renaultille, peräti 34 prosentin rynnistystä. PSA:n pääjohtaja Carlos Tavares on kuitenkin luvannut, että konserni kasvattaa liikevaihtoaan peräti 25 prosenttia vuoteen 2021 mennessä, vastineeksi Ranskan hallituksen ja Dongfeng Motorin pelastuspaketeista kaksi vuotta sitten. Tässä roolituksessa Citroënille ei riitä pelkästään halvempien Peugeotien myyminen. Entinen teknologiajohtaja on myös kärsinyt PSA-ryhmän aikana kuivasta kaudesta, sillä Peugeot ja Citroën eivät ole vuosikymmeniin esitelleet alalle suuria uutuuksia kultavuosien tapaan. Kaksi vuotta sitten esitelty C4 Cactus kuitenkin palautti kipinän ranskalaisista oudoimpaan. Citroënin pääjohtaja Linda Jackson on nyt kuvaillut merkin tulevaisuuden olevan suunnittelussa, joka on "erilaisen ja oudon välimaastossa". Cactuksen inspiroimia malleja nähdään nykyisellä mallikartalla vuoteen 2023 saakka. Vuoteen 2021 mennessä PSA aikoo esitellä 26 uutta mallia Peugeotin, Citroënin ja DS:n nimissä. – Se mitä me kuitenkin haluamme on, että kun näet liikenteessä jonon autoja, tiedät välittömästi mikä niistä on Citroën, Jackson linjaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ranskalainen luksus on rentouttavaa Citroënin muotoiluvastaava, Frédéric Duvernier, kertoi brittiläisen Car-lehden haastattelussa tiiminsä näkemyksistä: – Uskomme, että autoista on tulossa turhan monimutkaisia ja ylisuunniteltuja. Esimerkiksi Cactus M -konseptissa on kyse yksinkertaisuuden hengestä. Parhaissa vanhoissa Citroëneissä on romanttinen fiilis: 2CV, Méhari, DS. Sitä me tässä tavoittelemme. – Autoista on tulossa monimutkaisempia, mutta kaikki eivät halua lisää vimpaimia. Nuoret suunnittelijani kaksissakymmenissä ostavat vapaallaan nuoria klassikkoautoja, 80- ja 90-luvun autoja kuten Porsche 944. He arvostavat yksinkertaisia nautintoja. Jos lisäämme teknologiaa, kuten turvavarusteita, niiden tulisi toimia saumattomasti taustalla. – Airbump-puskuri on esimerkki suunnittelijöiden ja insinöörien yhteistyöstä. Alunperin muotoilutiimi keksi ajatuksen eikä heillä ollut mitään ideaa miten se toimisi tuotannossa. Puskuri olisi voinut olla täyttyvä tai erikoismateriaalia, mutta insinöörit hoitivat homman. Ihmiset joko vihaavat tai rakastavat Airbumpia. Kehitämme tekniikkaa edelleen, mutta kaikkiin tuleviin Citroëneihin se ei tule. Se jakaa liikaa mielipiteitä. – Pidämme äärimmilleen suunnittelusta, mutta meidän täytyy muistaa taloudelliset rajoitteet. Ajovalot ovat yksi tällainen seikka: voimme tehdä LEDeillä uskomattomia juttuja, mutta yksi LED maksaa enemmän kuin kuusi perinteistä lamppua. Ei ole mitään järkeä suunnitella jotain, joka lisää auton hintaan 500 euroa, jos se tekee autosta liian kalliin sen aiotuille asiakkaille. – Citroënissa on kyse innovaatiosta. DS tunnetusti siirsi rajoja ja samoin teki Traction Avant, jossa oli ensimmäisten joukossa itsekantava kori. Sen ansiosta se oli 200-300 kilogrammaa kilpailijoitaan kevyempi. Se on todellista innovaatiota. – Citroën voi edelleen tehdä luksusautoja, mutta se on erilainen näkemys. Se voi olla rentouttavaa, kuten purjehtiminen. Se on luksuksen ranskalainen määritelmä, se on hyvin erilainen kuin saksalaisen premiumin käsitys aiheesta. – Projektista riippuen pyydämme Citroënin perinneosastolta jonkin vanhan mallimme esiin. Emme aja niitä, mutta ne viettävät aikaa studiossamme. Parempaa inspiraatiota ei ole. Lähteet: Automotive News, Car Kuvat: Citroën, Lauri Ahtiainen Katso myös: Raikas Citroën C3 tavoittelee nuorempia ostajia Täysin uusi Citroën C3 – enemmän kuin ripaus kaktusta Suomen tyylikkäin autoletka – Citroën DS Suomessa 60 vuotta! Citroënilta sähköistä avohoitoa rantakuumeeseen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan