12.7.2016 Ajoneuvot Citroën aikoo palata automaailman outolinnuksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Citroën C4 Cactus ja tuleva C3 ovat näyttäneet tietä ranskalaisvalmistajan paluulle outoon eikä turhaan: PSA tarvitsee kekseliästä erilaisuutta Peugeotin ja DS:n rinnalle. Citroënille 1900-luvun alkupuoli oli loistavaa aikaa. Ranskalaisvalmistaja keksi ja kehitti tahdilla, joka jätti usein jopa kuluttajat hölmistyneeksi. Reseptinä oli leppoisan luksuksen ja outojen keksintöjen yhdistäminen eikä lopputuloksia voi kuin ihailla: Traction Avant, 2CV ja DS sekä n iiden lukuisat versiot jättivät pysyvän jäljen koko alaan. Taiteidentutkimuksen vakiofilosofi Roland Barthes kuvaili DS:ää, jumalatarta, "humaaniksi taiteeksi".Vuonna 1976 sitruuna oli kuitenkin jo liian hapan ja talousvaikeuksissa seikkaillut valmistaja joutui Peugeotin kynsiin. Alkuvuosien jälkeen merkeillä on ollut yhä vaikeampaa erottautua, sillä usein Peugeot ja Citroën ovat valmistaneet samoja autoja. Ei tarvitsekaan katsoa Saabia kauemmas nähdäkseen, mikä odottaa konsernin syövereissä identiteettinsä kadottavaa automerkkiä. Merkin orastava luksusmallisto DS:kin sorvattiin omaksi automerkikseen.Mutta nyt PSA tarvitsee taas outoa keksijää. Analyytikot ovat arvelleet, että vuoteen 2019 mennessä PSA menettää 5 prosenttia myynnistään, pitkälti johtuen Peugeotin ja Citroënin epäselvästä asemoinnista keskenään. Vertailun vuoksi jopa päästöskandaalissa rypevälle Volkswagenille ennustetaan 6 prosentin kasvua ja kolmannelle ranskalaiselle, Renaultille, peräti 34 prosentin rynnistystä.PSA:n pääjohtaja Carlos Tavares on kuitenkin luvannut, että konserni kasvattaa liikevaihtoaan peräti 25 prosenttia vuoteen 2021 mennessä, vastineeksi Ranskan hallituksen ja Dongfeng Motorin pelastuspaketeista kaksi vuotta sitten. Tässä roolituksessa Citroënille ei riitä pelkästään halvempien Peugeotien myyminen.Entinen teknologiajohtaja on myös kärsinyt PSA-ryhmän aikana kuivasta kaudesta, sillä Peugeot ja Citroën eivät ole vuosikymmeniin esitelleet alalle suuria uutuuksia kultavuosien tapaan.Kaksi vuotta sitten esitelty C4 Cactus kuitenkin palautti kipinän ranskalaisista oudoimpaan. Citroënin pääjohtaja Linda Jackson on nyt kuvaillut merkin tulevaisuuden olevan suunnittelussa, joka on "erilaisen ja oudon välimaastossa". Cactuksen inspiroimia malleja nähdään nykyisellä mallikartalla vuoteen 2023 saakka. Vuoteen 2021 mennessä PSA aikoo esitellä 26 uutta mallia Peugeotin, Citroënin ja DS:n nimissä.– Se mitä me kuitenkin haluamme on, että kun näet liikenteessä jonon autoja, tiedät välittömästi mikä niistä on Citroën, Jackson linjaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyRanskalainen luksus on rentouttavaaCitroënin muotoiluvastaava, Frédéric Duvernier, kertoi brittiläisen Car-lehden haastattelussa tiiminsä näkemyksistä:– Uskomme, että autoista on tulossa turhan monimutkaisia ja ylisuunniteltuja. Esimerkiksi Cactus M -konseptissa on kyse yksinkertaisuuden hengestä. Parhaissa vanhoissa Citroëneissä on romanttinen fiilis: 2CV, Méhari, DS. Sitä me tässä tavoittelemme. – Autoista on tulossa monimutkaisempia, mutta kaikki eivät halua lisää vimpaimia. Nuoret suunnittelijani kaksissakymmenissä ostavat vapaallaan nuoria klassikkoautoja, 80- ja 90-luvun autoja kuten Porsche 944. He arvostavat yksinkertaisia nautintoja. Jos lisäämme teknologiaa, kuten turvavarusteita, niiden tulisi toimia saumattomasti taustalla. – Airbump-puskuri on esimerkki suunnittelijöiden ja insinöörien yhteistyöstä. Alunperin muotoilutiimi keksi ajatuksen eikä heillä ollut mitään ideaa miten se toimisi tuotannossa. Puskuri olisi voinut olla täyttyvä tai erikoismateriaalia, mutta insinöörit hoitivat homman. Ihmiset joko vihaavat tai rakastavat Airbumpia. Kehitämme tekniikkaa edelleen, mutta kaikkiin tuleviin Citroëneihin se ei tule. Se jakaa liikaa mielipiteitä. – Pidämme äärimmilleen suunnittelusta, mutta meidän täytyy muistaa taloudelliset rajoitteet. Ajovalot ovat yksi tällainen seikka: voimme tehdä LEDeillä uskomattomia juttuja, mutta yksi LED maksaa enemmän kuin kuusi perinteistä lamppua. Ei ole mitään järkeä suunnitella jotain, joka lisää auton hintaan 500 euroa, jos se tekee autosta liian kalliin sen aiotuille asiakkaille. – Citroënissa on kyse innovaatiosta. DS tunnetusti siirsi rajoja ja samoin teki Traction Avant, jossa oli ensimmäisten joukossa itsekantava kori. Sen ansiosta se oli 200-300 kilogrammaa kilpailijoitaan kevyempi. Se on todellista innovaatiota. – Citroën voi edelleen tehdä luksusautoja, mutta se on erilainen näkemys. Se voi olla rentouttavaa, kuten purjehtiminen. Se on luksuksen ranskalainen määritelmä, se on hyvin erilainen kuin saksalaisen premiumin käsitys aiheesta. – Projektista riippuen pyydämme Citroënin perinneosastolta jonkin vanhan mallimme esiin. Emme aja niitä, mutta ne viettävät aikaa studiossamme. Parempaa inspiraatiota ei ole.Lähteet: Automotive News, Car Kuvat: Citroën, Lauri AhtiainenKatso myös:Raikas Citroën C3 tavoittelee nuorempia ostajia Täysin uusi Citroën C3 – enemmän kuin ripaus kaktusta Suomen tyylikkäin autoletka – Citroën DS Suomessa 60 vuotta! Citroënilta sähköistä avohoitoa rantakuumeeseen Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 23.3.2025 Autoilu Hybridiautot eivät pelota ostajia, vaikka uutiset huutavat ongelmista 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle