29.4.2020 Ajoneuvot Ensi vuonna sitten: KymiRingin MotoGP-osakilpailu ajetaan vasta 2021 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kesän tapahtumia koskeva löysä hirsi on päättynyt ainakin moottoripyöräilyn kuninkuusluokka MotoGP:n Suomen osakilpailun osalta. KymiRingillä ajetaan vasta 2021. KymiRing ja MotoGP:n oikeuksia hallinnoiva Dorna Sports ovat yhdessä Lahti Eventsin kanssa päättäneet perua heinäkuulle suunnitellun Suomen MotoGP-osakilpailun. Vaihtoehtona olisi ollut kilpailun siirtäminen myöhemmäksi, mutta Dorna Sports ja järjestäjät päätyivät kilpailun perumiseen kuluvalta vuodelta. – Meidän on kannettava tässä vastuumme. Päätös ei tietenkään ole helppo, mutta ihmisten terveys menee tässä tilanteessa kaiken muun edelle. Kisat tullaan ajamaan sovitusti kesällä 2021, toteaa Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki. Suomen osakilpailun yhteydessä MotoGP:n kansainväliset järjestäjät kertoivat myös Saksan ja Hollannin osakilpailuiden perumisesta. Espanjan, Ranskan ja Italian osakilpailut on siirretty toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan. KymiRingin osakilpailu edustettuna MotoGP 20 -videopelissä. – Peruuttamispäätöksen vuoksi myös viisivuotinen sopimuksemme astuu voimaan ensi vuonna, joten kaksipyöräisten kuninkuusluokka nähdään KymiRingillä vuosina 2021-2025, toteaa KymiRing Oy:n toimitusjohtaja Markku Pietilä. Suomen kilpailun järjestäjät ovat tehneet valmisteluja aina tähän pisteeseen asti ja suunnittelutyöt ovat edenneet pitkälle. Kilpailun siirtyminen koskee yhteistyökumppanien lisäksi noin 37 000 lipunostajaa. Ostetut liput käyvät kuitenkin sellaisenaan 2021 tapahtumaan, mutta liput voi myös palauttaa yhteistyössä Lippu.fi:n kautta. Dorna Sports pyrkii vahvistamaan 2021 kilpailukalenterin syksyn 2020 aikana, jolloin tiedetään tarkat päivämäärät KymiRingin 2021 osakilpailulle. Lähde: KymiRing Kuvat: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Kari O. Sohlberg: Suomen F1-kisa KymiRingillä ei mahdoton, mutta vie vielä aikaa MotoGP saapui Suomeen: kuvakooste KymiRingin ensitestistä Mika Kallio: ”KymiRingillä on selkeästi oma dna:nsa” KymiRing avattu: kaksi kierrosta Mika Kallion kyydissä Koeajo: KymiRing – ensimmäiset kierrokset! Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?