29.4.2020 Ajoneuvot Ensi vuonna sitten: KymiRingin MotoGP-osakilpailu ajetaan vasta 2021 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kesän tapahtumia koskeva löysä hirsi on päättynyt ainakin moottoripyöräilyn kuninkuusluokka MotoGP:n Suomen osakilpailun osalta. KymiRingillä ajetaan vasta 2021. KymiRing ja MotoGP:n oikeuksia hallinnoiva Dorna Sports ovat yhdessä Lahti Eventsin kanssa päättäneet perua heinäkuulle suunnitellun Suomen MotoGP-osakilpailun. Vaihtoehtona olisi ollut kilpailun siirtäminen myöhemmäksi, mutta Dorna Sports ja järjestäjät päätyivät kilpailun perumiseen kuluvalta vuodelta. – Meidän on kannettava tässä vastuumme. Päätös ei tietenkään ole helppo, mutta ihmisten terveys menee tässä tilanteessa kaiken muun edelle. Kisat tullaan ajamaan sovitusti kesällä 2021, toteaa Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki. Suomen osakilpailun yhteydessä MotoGP:n kansainväliset järjestäjät kertoivat myös Saksan ja Hollannin osakilpailuiden perumisesta. Espanjan, Ranskan ja Italian osakilpailut on siirretty toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan. KymiRingin osakilpailu edustettuna MotoGP 20 -videopelissä. – Peruuttamispäätöksen vuoksi myös viisivuotinen sopimuksemme astuu voimaan ensi vuonna, joten kaksipyöräisten kuninkuusluokka nähdään KymiRingillä vuosina 2021-2025, toteaa KymiRing Oy:n toimitusjohtaja Markku Pietilä. Suomen kilpailun järjestäjät ovat tehneet valmisteluja aina tähän pisteeseen asti ja suunnittelutyöt ovat edenneet pitkälle. Kilpailun siirtyminen koskee yhteistyökumppanien lisäksi noin 37 000 lipunostajaa. Ostetut liput käyvät kuitenkin sellaisenaan 2021 tapahtumaan, mutta liput voi myös palauttaa yhteistyössä Lippu.fi:n kautta. Dorna Sports pyrkii vahvistamaan 2021 kilpailukalenterin syksyn 2020 aikana, jolloin tiedetään tarkat päivämäärät KymiRingin 2021 osakilpailulle. Lähde: KymiRing Kuvat: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Kari O. Sohlberg: Suomen F1-kisa KymiRingillä ei mahdoton, mutta vie vielä aikaa MotoGP saapui Suomeen: kuvakooste KymiRingin ensitestistä Mika Kallio: ”KymiRingillä on selkeästi oma dna:nsa” KymiRing avattu: kaksi kierrosta Mika Kallion kyydissä Koeajo: KymiRing – ensimmäiset kierrokset! Lue lisää Kaikki artikkelit 16.5.2024 Ajoneuvot Opel Frontera on sitä mieltä, että seitsenpaikkainen täyssähköcrossover noin 30 000 eurolla on mahdollinen 14.5.2024 Ajoneuvot Tällainen on uusi, entistä ehompi Kia EV6 – muun muassa aiempaa isommalla akulla mennään 13.5.2024 Ajoneuvot Cupra päivitti näyttävästi Formentorin, ja vielä riittää virtaa myös Leóniin 12.5.2024 Ajoneuvot Suomen autokanta – millä Suomi oikeasti ajaa? 12.5.2024 Moottoriurheilu Voisiko amerikkalainen suoratoistojätti pelastaa myös rallin MM-sarjan? 12.5.2024 Ajoneuvot Entinen GM-pomo Bob Lutz avasi amerikkalaislehdelle Saabin lakkauttamiseen johtaneita syitä – sisältö ei välttämättä sovi saabisteille 10.5.2024 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior vihdoin pressikuvissa – ei ollut muuten ensimmäinen kerta kun auton mallinimi vaihdettiin viime tipassa 8.5.2024 Ajoneuvot Rolls-Royce päivitti pyydetyimmän mallinsa – tällainen on Cullinan Series II 6.5.2024 Ajoneuvot Mini Aceman on BMW:n vastine tulikuumille kompaktien premiumsähköcrossovereiden markkinoille Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 17.5.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric on tarjolla entistä edullisempaan hintaan 16.5.2024 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – paranee vain vanhetessaan 15.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Alfa Romeo 159 on perustaltaan ruotsalainen - Saab-sisarmalli oli jo tulossa 17.5.2024 Yleinen Auto ja laturi kättelevät kuin ystävät – sähköä ilman tunnistelätkää tai mobiiliappia 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 13.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Land Cruiser 3.0 D4D - ”sole poka mikhän kilometrimäärä” 14.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja kun mikään nimi ei kelpaa lukijoille 12.5.2024 Ajoneuvot Entinen GM-pomo Bob Lutz avasi amerikkalaislehdelle Saabin lakkauttamiseen johtaneita syitä - sisältö ei välttämättä sovi saabisteille 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe