17.3.2023 Ajoneuvot K-Lataus ei ota vielä kantaa, aikovatko he noudattaa kuluttajariitalautakunnan päätöstä – ”Asian käsittely sisäisesti kesken” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuluttajariitalautakunnan mukaan latauksen hinta täytyy olla kuluttajan saatavilla ennen latauksen aloittamista. Kuluttajariitalautakunta on antanut maaliskuussa päätöksen, jonka mukaan sähköauton lataushinta täytyy olla selkeästi nähtävillä ennen latauksen antamista. Lautakunnan päätös syntyi, kun suomalainen sähköautoilija vei vuonna 2021 saamansa K-Latauksen latausveloituksen kuluttajariitalautakuntaan. Nyt tulleen tuoreen kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaan K-Lataus ei ole täyttänyt tiedonantovelvollisuuttaan siitä, että mitä sähköauton lataus latausasemalla maksaa. Moottori uutisoi asiasta tuoreeltaan perjantaina. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy K-Lataus haluaa arvioida päätöstä laajemmin Keskon K-Latauksesta vastaava johtaja Iiro Määttänen sai päätöksen edellisenä iltana torstaina nähtäväksi. Määttänen ei vielä osaa sanoa, aikooko K-Lataus noudattaa kuluttajariitalautakunnan päätöstä. – Asian käsittely on vielä sisäisesti kesken. Kynnyskysymys ei ole 18,20 eurosta, mutta kokonaisuutta täytyy arvioida laajemmin. Asiaa käydään varmasti läpi vielä kuluttajariitalautakunnan kanssa. Lisäksi asiaa täytyy käydä syvällisemmin läpi meidän lakipuolen kanssa, millaisia vaikutteita sillä on, Määttänen sanoo Moottorille. Määttäsen viittaus kokonaisuuden laajempaan arviointiin tarkoittaa muun muassa sitä, että EU-tasolla on tällä hetkellä valmisteilla uusi asetus vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelulle. Määttänen sanoo, että sillä, mitä EU asiassa linjaa, voi olla myös vaikutusta siihen, miten jatkossa latausasemilla toimitaan. – Oikeastaan kaikki latausta tarjoavat toimijat odottavat tällä hetkellä päätöstä. Sen on odotettu valmistuvan tämän vuoden aikana. On myös mahdollista, että EU:n tekemä päivitys menee myös tämän kuluttajariitalautakunnan päätöksen ylitse, Määttänen sanoo. Uusi asetus määrittelee latausinfraa Euroopan Unioni on julkaissut viime vuoden heinäkuussa Fit fort 55 -paketin, jonka tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen EU:n alueella. Tähän pakettiin osana kuuluu myös uusi asetus vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurista. Asetus vaikuttaa monella tavoin muun muassa siihen, kuinka liikenteen uusia käyttövoimia jaellaan. Asetus vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka paljon latausasemia tieverkon varrella täytyy olla ja mikä on latausasemien minimiteho. Osana tätä asetusta saatetaan säädellä myös sitä, millä tavoin sähköautojen lataushinnat latauskentillä täytyy esittää, vai riittääkö siihen esimerkiksi se, että hinnat ovat nähtävillä applikaatiossa. Määttäsen mukaan lataushintojen ilmoittaminen latauskentällä on tällä hetkellä ongelmallista sen vuoksi, että nykyisin käytössä olevat kaikki latausasemat eivät mahdollista lataushinnan esittämistä latauslaitteessa, koska kaikissa latauslaitteissa ei ole edes näyttöä. – Tämän lisäksi roaming-kumppaneiden nykyinen määrä on niin valtava, että hintojen esittäminen on hankalaa. Esimerkiksi K-Latauksella on noin 30 eri latauskumppania ympäri Eurooppaa, Määttänen sanoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Alalla odottava tunnelma Määttäsen mukaan alalla on kaiken kaikkiaan tällä hetkellä odottava tunnelma, koska sähköautojen lataus kehittyy voimakkaasti. Määttänen kuitenkin sanoo, että digitaalisesti asioiden kehittäminen on hyvin monella tapaa mahdollista. Yksi kysymys on se, että mikä on mikäkin roaming-kumppanin valmius ja mahdollisuus toimittaa hinta latausasemille. – Sen mitä olen seurannut keskustelua eri foorumeilla, olen huomannut, että tyytyväisiä, erilaisten autotehtaiden palveluiden, jotka perustuu pelkästään roaming-toimintaan, käyttäjiä on paljon. En ehkä kokonaan lähtisi roaming-puolta poistamaan, mutta tietysti, jos se menee kuluttajasuojalain kannalta mahdottomaksi, sitä se voi äärimmillään tarkoittaa, Määttänen sanoo. Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuun ei voi hakea muutosta, mutta päätös ei myöskään estä asiaan ratkaisun hakemista tuomioistuimesta. Aiotteko hakea asiaan ratkaisua tuomioistuimesta? – En lähde sitä sen enempää spekuloimaan, enemmän lakia ymmärtävien kanssa on käytävä tätä asiaa ensin läpi, Määttänen sanoo. Oletteko hyvittäneet valituksen tehneelle sähköautoilijalle tämän 18,20 euroa? – En osaa sanoa, mikä sen suhteen on tilanne tällä hetkellä. Jos kuluttajariitalautakunnan suositusta ei noudata, päätyy niin sanotulle mustalle listalle. Onko K-Lataus nyt päätymässä tälle listalle? – Ei sinne tietenkään ehdoin tahdoin haluta. Asian selvittely on vielä kesken. Teksti Manu Tuppurainen Kuva Moottorin arkisto Lisää aiheesta Sähköautoilija vei latausveloituksen kuluttajariitalautakuntaan – lautakunnan mukaan kuluttajalta laskutettiin liikaa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.9.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Cayenne Turbo tarjoaa tulisuutta 1156 hevosen edestä 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Carado CV595 4×4 X-Edition: Välillä jotain muuta kuin valkoista ja harmaata 25.9.2026 Uutinen Sähköautojen akkukorjaus puhuttaa: vaarana varaosien huono saatavuus ja korjauskelvottomat akut 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Korin levennyksillä Pössl Roadstar XT -malliin saa yli 2 metrin poikittaisvuoteen 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knausin uutuusmallissa diesel lämmittää myös asuintilat 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 25.9.2026 Autokauppa Naapurimaiden autot: Norja sähköautoilee vuosia edellä - silti uusien autojen buumi päättynyt sielläkin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel