11.3.2021

Kamux: Omalla autolla ajaminen aiempaa mielekkäämpää koronan myötä

Omalla autolla ajaminen talvella - talviajokuva

Omalla autolla ajaminen koetaan koronan myötä aiempaa mielekkäämmäksi. Näin vastasi peräti puolet Kamuxin kyselyyn vastanneista.

Koronan vaikutusten seurauksena omalla autolla ajaminen koetaan aiempaakin mielekkäämmäksi. Näin ainakin puolet suomalaisista on vastannut autoliike Kamuxin teettämässä tutkimuksessa. Tämä vastaa myös hiljattain uutisoimaamme LähiTapiolan näkemystä.

Kamuxin teettämä Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.–3.2.2021. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1005 vastaajaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Omalla autolla ajaminen suosiossa

Puolet Kamuxin uuteen Suomalaiset autokaupoilla -tutkimukseen vastanneista kertoo korona-ajan vaikuttaneen autoiluunsa siten, että he käyttävät omaa autoaan nyt mieluummin kuin ennen pandemiaa. Sen sijaan harva kokee, että etätyöaika on merkittävästi vähentänyt heidän tarvettaan autolle. Jälkimmäinen on ehkä hieman yllättäävääkin – Autoliitto kertoi joulukuussa apuvirran tarpeen lisääntyneen pandemian myötä.

Etenkin naiset ja vanhin, 65–70-vuotiaista koostuva vastaajaryhmä kokevat, että heidän halunsa liikkua omalla autollaan on merkittävästi kasvanut korona-aikana verrattuna aikaan ennen pandemiaa. Vahvasti tätä mieltä on noin kuusi kymmenestä kummassakin vastaajaryhmässä. Sitä vastoin miesten ja kolmekymppisten keskuudessa halu omalla autolla liikkumiseen ei ole voimistunut samaa tahtia: heistä vain noin 40 prosenttia kokee samoin.

– Osa suomalaisista näyttää korona-aikana vähentäneen julkisilla kulkuvälineillä liikkumista, mikä ei yllätä. Iäkkäämpien korostuminen halussa käyttää omaa autoa on ymmärrettävää, kun miettii terveysalan ammattilaisten linjauksia ja ohjeistuksia suomalaisille, toteaa Kamuxin maajohtaja Ilkka Virtanen.

Etätyö ei ole merkittävästi vähentänyt auton tarvetta, sillä ainakin osa haluaa välttää julkisilla liikkumista. Vain noin neljännes kaikista vastaajista kokee autontarpeen vähentyneen jossain määrin viimeisen vuoden aikana, kun taas peräti kuusi kymmenestä on vastakkaista mieltä. Mitä vanhempi vastaaja, sitä enemmän henkilö kokee tarvinneensa autoa korona-aikana.

Noin joka viides vastaaja (18 %) on ostanut tai aikoo varmasti ostaa auton välttyäkseen julkisilla liikkumiselta. Tämä on ollut suunnitelmana etenkin 18–24 -vuotiailla, joista 23 prosenttia kertoo toimivansa näin varmasti ja toiset 22 prosenttia melkoisella todennäköisyydellä.

– Työmatkat on yksi keskeinen liikkumisen tarve, mutta ei suinkaan ainoa. Omat ja perheen harrastukset ja asiointi hoituvat usein autolla. On hyvä muistaa, että joukkoliikenne ei myöskään pysty palvelemaan ihmisiä kaikkialla Suomessa. Etäisyydet asiointimatkoilla saattavat olla pitkät. Lisäksi suomalaiseen elämäntyyliin kuuluu mökkeily, mikä on tyypillinen auton käyttötarve myös. Etätyö mökillä on omien havaintojen mukaan lisääntynyt pandemian myötä, kertoo Virtanen.

Kuvituskuva: Henri Posa, Lähde: Kamux

Luetuimmat