11.3.2021 Ajoneuvot Kamux: Omalla autolla ajaminen aiempaa mielekkäämpää koronan myötä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Omalla autolla ajaminen koetaan koronan myötä aiempaa mielekkäämmäksi. Näin vastasi peräti puolet Kamuxin kyselyyn vastanneista. Koronan vaikutusten seurauksena omalla autolla ajaminen koetaan aiempaakin mielekkäämmäksi. Näin ainakin puolet suomalaisista on vastannut autoliike Kamuxin teettämässä tutkimuksessa. Tämä vastaa myös hiljattain uutisoimaamme LähiTapiolan näkemystä. Kamuxin teettämä Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.–3.2.2021. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1005 vastaajaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Omalla autolla ajaminen suosiossa Puolet Kamuxin uuteen Suomalaiset autokaupoilla -tutkimukseen vastanneista kertoo korona-ajan vaikuttaneen autoiluunsa siten, että he käyttävät omaa autoaan nyt mieluummin kuin ennen pandemiaa. Sen sijaan harva kokee, että etätyöaika on merkittävästi vähentänyt heidän tarvettaan autolle. Jälkimmäinen on ehkä hieman yllättäävääkin – Autoliitto kertoi joulukuussa apuvirran tarpeen lisääntyneen pandemian myötä. Etenkin naiset ja vanhin, 65–70-vuotiaista koostuva vastaajaryhmä kokevat, että heidän halunsa liikkua omalla autollaan on merkittävästi kasvanut korona-aikana verrattuna aikaan ennen pandemiaa. Vahvasti tätä mieltä on noin kuusi kymmenestä kummassakin vastaajaryhmässä. Sitä vastoin miesten ja kolmekymppisten keskuudessa halu omalla autolla liikkumiseen ei ole voimistunut samaa tahtia: heistä vain noin 40 prosenttia kokee samoin. – Osa suomalaisista näyttää korona-aikana vähentäneen julkisilla kulkuvälineillä liikkumista, mikä ei yllätä. Iäkkäämpien korostuminen halussa käyttää omaa autoa on ymmärrettävää, kun miettii terveysalan ammattilaisten linjauksia ja ohjeistuksia suomalaisille, toteaa Kamuxin maajohtaja Ilkka Virtanen. Etätyö ei ole merkittävästi vähentänyt auton tarvetta, sillä ainakin osa haluaa välttää julkisilla liikkumista. Vain noin neljännes kaikista vastaajista kokee autontarpeen vähentyneen jossain määrin viimeisen vuoden aikana, kun taas peräti kuusi kymmenestä on vastakkaista mieltä. Mitä vanhempi vastaaja, sitä enemmän henkilö kokee tarvinneensa autoa korona-aikana. Noin joka viides vastaaja (18 %) on ostanut tai aikoo varmasti ostaa auton välttyäkseen julkisilla liikkumiselta. Tämä on ollut suunnitelmana etenkin 18–24 -vuotiailla, joista 23 prosenttia kertoo toimivansa näin varmasti ja toiset 22 prosenttia melkoisella todennäköisyydellä. – Työmatkat on yksi keskeinen liikkumisen tarve, mutta ei suinkaan ainoa. Omat ja perheen harrastukset ja asiointi hoituvat usein autolla. On hyvä muistaa, että joukkoliikenne ei myöskään pysty palvelemaan ihmisiä kaikkialla Suomessa. Etäisyydet asiointimatkoilla saattavat olla pitkät. Lisäksi suomalaiseen elämäntyyliin kuuluu mökkeily, mikä on tyypillinen auton käyttötarve myös. Etätyö mökillä on omien havaintojen mukaan lisääntynyt pandemian myötä, kertoo Virtanen. Kuvituskuva: Henri Posa, Lähde: Kamux Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Käytetyt autot ADACin tiepalveluraportti: nämä isot autot ja pakettiautot jättävät eniten tielle 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan