27.12.2021 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Nissan Patrol Y61 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Eräs syntymäpäiväsankari täyttää 70 vuotta. Pitkältä polulta matkaan lähtee vuosituhannen vaihteen tätä puolta edustava Nissan Patrol Y61. Talviset olosuhteet alkavat olla todellisuutta monessa osassa Suomea tähän aikaan vuodesta. Nissan Patrol Y61 soveltuu vähän vaikeampaankin maastoon, joten pieni lumipyry ei juuri hätkäytä. Nissan Patrol Y61 tarkoittaa navigointia Japaniin. Käytetyt erikoisuudet -juttusarja on auttanut muutenkin hankalissa olosuhteissa tarpovia. Vasta viime viikolla kyvykäs Jeep Wrangler tähditti tarinaamme ja näiden tarinat nivoutuvat tavallaan myös yhteen. Tällä kertaa suuntaamme Yhdysvalloista Japaniin kuin baseball konsanaan. Nissan Patrolin historia alkaa vuodesta 1951, jolloin Japanissa tehdään toisen maailmansodan Willys Jeepistä oma versio. Alkukantainen maastoauto kehittyy tulevien vuosikymmenten, ja seuraavien sukupolvien, aikana selvästi sivistyneempään suuntaan. Samalla se jalkautuu Japanista myös muille markkinoille. Varsin suureksi ja sivistyneeksi kasvanut auto on valtava harppaus mallisarjansa ensimmäisestä sukupolvesta. Tällä hetkellä auto kulkee kuudennessa sukupolvessa ja sitä on valmistettu kolmella eri mantereella. Itse asiassa kahta viimeistä sukupolvea voi vielä molempia ostaa. Vanhempaa, viidettä, Y61-sukupolvea myydään yhä tänäkin päivänä joillakin markkinoilla. Se jos mikä kertoo kestosta. Nyt Nissan Patrol täyttää 70 vuotta. Tapahtumaa juhlistetaan rajoitetun erän painoksella, joka tunnetaan nimellä Patrol 70th Anniversary Edition. Vantaalla sijaitseva viidennen sukupolven Patrol on paljon ajettu, mutta myynti-ilmoituksen mukaan myös huollettu. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Nissan Patrol Y61 Vantaalla myynnissä oleva Nissan Patrol Y61 edustaa vuosimallia 2006. Mittarilukemaksi ilmoitetaan hulppeasti 478 000 kilometriä ja moni Patrol on nähnyt paljon tietä ja ehkä tien ulkopuolisiakin alueita. Tämän yksilön tuorein katsastusleima on kesäkuulta 2021. Nelivaihteiselle automaattivaihteistolle on toki oma keppinsä, mutta vierestä löytyy myös voimansiirron valitsin. Moottorina on suuripyttyinen 3,0-litrainen nelisylinterinen turbodiesel, jonka tarkka litratilavuus on itseasiassa 2953 kuutiosenttimetriä. Moottorikoodin ZD30DDTi päivitetty versio tuottaa 118 kilowattia (160 hv) huipputehoa. Huippuvääntö (354 Nm) on tarjolla moottorin kampiakselin pyöriessä 2000 kierrosta minuutissa. Tästä yksilöstä löytyy 4-pykäläinen automaattivaihteisto. Voima välitetään lähtökohtaisesti takapyörille, mutta neliveto on kytkettävissä avuksi. Omamassaa tällä autolla on yli 2,5 tonnia, joten mistään keijukaisesta ei ole kyse. Mustanpuhuva nahkainen sisusta luo siistin, mutta jämäkän ilmeen. Myynnissä oleva yksilö ottaa itsensä vakavasti mustalla maalipinnalla, kromatuilla yksityiskohdilla ja yksinkertaisen jykevillä kevytmetallivanteilla. Takaa löytyy paikka varapyörälle. Kokonaisuus toimii. Eikä ohjaamonkaan puolella päästä irrottelemaan, mikäli punertavanruskeita jalopuita ei sellaisiksi lasketa. Mustan kojelaudan parina istuinverhoilut ovat mustaa nahkaa. Varusteluun kuuluu muun muassa automaatti-ilmastointi, lohkolämmitin sekä erityispiirteenä sähköinen kattoluukku. Yksilö näyttää kuvien perusteella hyvinkin ryhdikkäältä kilometreihin nähden. Patrol taitaa olla työhön tehty. Tällä autolla on kiistatta ajettu, mutta myynti-ilmoitus lupaa sitä myös huolletun. Toivottavasti tämä Patrol näkee vielä runsaasti elämää, seikkailuja ja kilometrejä. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori Autot Lue lisää Kaikki artikkelit 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 13.6.2026 Ajoneuvot Älä anna vikojen kasaantua! Huolehdi autosi kunnosta ja turvallisuudesta 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Käytetyt autot Nyt käy ja kukkuu! Kesäautomme Alfa 147 sai uuden tuulilasin ja paremmat öljyt, ja pienet maalivirheetkin korjattiin 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 14.6.2026 Ajatuksia autoista Ajoavustinpakotus raivostuttaa ajoittain – mutta siinä on kiistatta hyviäkin puolia 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km