27.12.2021

Käytetyt erikoisuudet – Nissan Patrol Y61

Nissan Patrol Y61 – tori autot – Käytetty erikoisuus

Eräs syntymäpäiväsankari täyttää 70 vuotta. Pitkältä polulta matkaan lähtee vuosituhannen vaihteen tätä puolta edustava Nissan Patrol Y61.

Talviset olosuhteet alkavat olla todellisuutta monessa osassa Suomea tähän aikaan vuodesta. Nissan Patrol Y61 soveltuu vähän vaikeampaankin maastoon, joten pieni lumipyry ei juuri hätkäytä.

Nissan Patrol Y61 – tori autot
Nissan Patrol Y61 tarkoittaa navigointia Japaniin.

Käytetyt erikoisuudet -juttusarja on auttanut muutenkin hankalissa olosuhteissa tarpovia. Vasta viime viikolla kyvykäs Jeep Wrangler tähditti tarinaamme ja näiden tarinat nivoutuvat tavallaan myös yhteen. Tällä kertaa suuntaamme Yhdysvalloista Japaniin kuin baseball konsanaan.

Nissan Patrolin historia alkaa vuodesta 1951, jolloin Japanissa tehdään toisen maailmansodan Willys Jeepistä oma versio. Alkukantainen maastoauto kehittyy tulevien vuosikymmenten, ja seuraavien sukupolvien, aikana selvästi sivistyneempään suuntaan. Samalla se jalkautuu Japanista myös muille markkinoille.

Nissan Patrol Y61 – tori autot
Varsin suureksi ja sivistyneeksi kasvanut auto on valtava harppaus mallisarjansa ensimmäisestä sukupolvesta.

Tällä hetkellä auto kulkee kuudennessa sukupolvessa ja sitä on valmistettu kolmella eri mantereella. Itse asiassa kahta viimeistä sukupolvea voi vielä molempia ostaa. Vanhempaa, viidettä, Y61-sukupolvea myydään yhä tänäkin päivänä joillakin markkinoilla. Se jos mikä kertoo kestosta.

Nyt Nissan Patrol täyttää 70 vuotta. Tapahtumaa juhlistetaan rajoitetun erän painoksella, joka tunnetaan nimellä Patrol 70th Anniversary Edition.

Nissan Patrol Y61 – tori autot
Vantaalla sijaitseva viidennen sukupolven Patrol on paljon ajettu, mutta myynti-ilmoituksen mukaan myös huollettu.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytetty erikoisuus – Nissan Patrol Y61

Vantaalla myynnissä oleva Nissan Patrol Y61 edustaa vuosimallia 2006. Mittarilukemaksi ilmoitetaan hulppeasti 478 000 kilometriä ja moni Patrol on nähnyt paljon tietä ja ehkä tien ulkopuolisiakin alueita. Tämän yksilön tuorein katsastusleima on kesäkuulta 2021.

Nissan Patrol Y61 – tori autot
Nelivaihteiselle automaattivaihteistolle on toki oma keppinsä, mutta vierestä löytyy myös voimansiirron valitsin.

Moottorina on suuripyttyinen 3,0-litrainen nelisylinterinen turbodiesel, jonka tarkka litratilavuus on itseasiassa 2953 kuutiosenttimetriä. Moottorikoodin ZD30DDTi päivitetty versio tuottaa 118 kilowattia (160 hv) huipputehoa. Huippuvääntö (354 Nm) on tarjolla moottorin kampiakselin pyöriessä 2000 kierrosta minuutissa.

Tästä yksilöstä löytyy 4-pykäläinen automaattivaihteisto. Voima välitetään lähtökohtaisesti takapyörille, mutta neliveto on kytkettävissä avuksi. Omamassaa tällä autolla on yli 2,5 tonnia, joten mistään keijukaisesta ei ole kyse.

Nissan Patrol Y61 – tori autot
Mustanpuhuva nahkainen sisusta luo siistin, mutta jämäkän ilmeen.

Myynnissä oleva yksilö ottaa itsensä vakavasti mustalla maalipinnalla, kromatuilla yksityiskohdilla ja yksinkertaisen jykevillä kevytmetallivanteilla. Takaa löytyy paikka varapyörälle. Kokonaisuus toimii.

Eikä ohjaamonkaan puolella päästä irrottelemaan, mikäli punertavanruskeita jalopuita ei sellaisiksi lasketa. Mustan kojelaudan parina istuinverhoilut ovat mustaa nahkaa. Varusteluun kuuluu muun muassa automaatti-ilmastointi, lohkolämmitin sekä erityispiirteenä sähköinen kattoluukku.

Nissan Patrol Y61 – tori autot
Yksilö näyttää kuvien perusteella hyvinkin ryhdikkäältä kilometreihin nähden. Patrol taitaa olla työhön tehty.

Tällä autolla on kiistatta ajettu, mutta myynti-ilmoitus lupaa sitä myös huolletun. Toivottavasti tämä Patrol näkee vielä runsaasti elämää, seikkailuja ja kilometrejä.

Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori Autot

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat