Koeajo: Honda Jazz Crosstar osoittaa, miten valmistaja on reagoinut edellismallin epäkohtiin
Honda Jazz Crosstar on malliston ylhäisin painos, ja käy vaikka pienestä katumaasturista. Hyvää: avaruus, persoonallisuus, malliin tehty kehitystyö. Huonoa: pintakova alusta.
Uusi Honda Jazz on tarjolla myös korkeampana Crosstar-painoksena, jonka näkyvimmät ulkoiset tuntomerkit ovat suurempi jäähdyttimen säleikkö ja sumuvalojen kehykset yhdistettynä koko auton alla kulkevaan mustaan alaosaan sekä samanvärisiin lokasuojan kaariin.
Maastomeikki ulottuu myös pintaa syvemmälle, sillä maavaraa asettuu kolme senttiä runsaammaksi kuin vastaavalla pyöräkoolla tanssahtelevassa perus-Jazzissa.
Muhkeista koristeista johtuen kokonaispituus on vajaat viisi senttiä suurempi, ja leveyttäkin on tullut lisää kolmisen senttiä. Lisää mascaraa saa nyt koeajetun Plus-version mustasta katosta.
Sinänsä Crosstar pohjautuu Jazzin Executive-varustetasoon. Samalla kyseessä on kallein listalta löytyvä Jazz liki 30 000 euron hintalappuineen – korotusta tässä kohdin Executive-malliin reilun 2 500 euron verran. Sisätiloissa erottuvat maastohengessä likaa hylkivä verhoilu sekä kangaspäällysteinen kojelauta tavallisen mallin keinonahan sijaan.
Epäkohdat korjattu
Oli sitten kyseessä Crosstar tai tavallinen Jazz, Hondan tuotekehitykselle voi antaa tunnustuksen siitä, miten edeltävän mallin epäkohtiin on uudistuksessa reagoitu. A-pilarit eivät enää yhtä lailla haittaa näkyvyyttä, istuimeen on lisätty reippaasti reisitukea ja hybridivoimalinja tarjoaa olennaisesti enemmän potkua varsinkin liikennevalolähdöissä. Käyttöliittymäkin on ottanut aimo harppauksen selkeämpään päin Hondan viime vuosien sekavammista toteutuksista.
Niinpä yhtälönä syntyy olohuonemaiset tilat tarjoava, hyvin tehdyn tuntuinen ja massasta poikkeava pikkuauto, josta löytyy enää himpun verran ärsyttävyyksiä. Esimerkiksi ajoasento on nyt sellainen kuin pitääkin – vain kova pääntuki estää rentouttavimman nojailun. Kaksipuolainen, entisestään oloa avartava ohjauspyörä sekä runsaat säilytystilat ansaitsevat lisäkehut.
Sittenkin pikkuautomainen
Moottoritien nopeudenmuutoksissa tehon puute onkin sitten jo selvempää sorttia, minkä lisäksi nyökkiminen ja pompotus alkavat säestää menoa. Alusta ei selviä täysin moitteetta kaupungissakaan, sillä kuoppaiset kadut vaatisivat hieman pintapehmeämpää toteutusta. Crosstarin kokonaisuus jää, juuri edellä mainitusta omaleimaisuudesta johtuen, silti selvästi plussan puolelle.
