21.4.2022 Ajoneuvot Mikään ei ole enää entisellään – ikonisen Toyota Crownin kerrotaan muuttuvan maasturiksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jos kulmakivi Toyota Crown muuttuu maasturiksi, niin kuin japanilaislähteet kertovat, pitää alkaa olla jo todella huolissaan perinteisten sedanien puolesta. Toyotalla on ollut 50- ja 60-luvuilta asti perinteenä nimetä sedan-mallinsa erilaisilla kruunu-johdannaisilla sanoilla. Sen seurauksena meillä on esittelyjä kaipaamattomat Corolla ja Camry sekä enimmäkseen Toyotan kotisaarelle jäänyt Crown, joka on seuraava keisarillisesta Century-limusiinista. Crownin perustavanlaatuinen muutos ei ole enää edes kaukana, sillä muun muassa Reutersin siteeraamat japanilaislähteet kertovat Crown SUV:in tulevan markkinoille Japanissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa jo ensi kesänä. Crown-sedanin myynti ei ole viime vuosina ollut aivan sillä tasolla, kuin se voisi olla, joten sen nimen siirtäminen mitä muodikkaimpaan korimalliin ja uusille markkinoille tuonee lukuihin isoakin lisää. Varaslähtö: Toyota Crown Kluger on Kiinan markkinoille Crowniksi alabrändätty Kluger, amerikkalaisittain ja eurooppalaisittain Highlander. Tunnusomainen kruunulogo on siis itse asiassa jo nähty maasturin keulalla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Maailmalle jopa täyssähköisenä luksuskatumaasturina Katumaasturi-Crownia alettaneen myydä mainituilla markkina-alueilla hybridiä ja/tai ladattavana hybridinä. Seuraavana vuonna tuotanto-ohjelmaan saatetaan ottaa myös täyssähköinen Crown kilpailemaan luksussähkömaastureiden kasvavasta asiakaskunnasta. Ylipäätään ylellisen Crownin vieminen kauas Japanin ulkopuolelle on ennennäkemätön ratkaisu, sillä Toyotan luksussiipi Lexus on juuri sitä varten olemassa. Euroopassa Lexus tulee olemaan keihäänkärki jatkossakin, sillä tänne ei Crownia sedanina sen kummemmin kuin katumaasturinakaan ole luvassa. Isokokoisen ja ylellisen Crownin nykyinen sukupolvi on perinteiden velvoittamana takavetorakenteinen ja on sukua Lexuksen LC- ja LS-lippulaivoille. Kuitenkin toivoa myös sedan-mallin jatkosta Kokonaan uuden Crown SUV:in pohjalle tehdään joidenkin lähteiden mukaan myös kokonaan uusi sedan-mallinen Crown. Tämä siksi, että Japanissa perinteiselle takavetoiselle sedanille löytyy sen verran paljon ystäviä, ettei sellaisen pudottamista mallistosta katsottaisi hyvällä. Mahdollinen uusi sedan-mallinen Crown olisi kuitenkin tarjolla vain näille japanilaisille sedanien ystäville. Toyota Crown - silloinen Toyopet Crown - kokeili siipiään 50-luvun lopulla ensimmäisenä Toyotana Yhdysvalloissa. Sitä pidettiin kuitenkin ylihintaisena ja hitaana. Toyota on nyt USA:n myydyin automerkki, joten ehkä vanhoista haasteista on päästy eroon myös Crownin osalta. Lähteet: Carscoops, Reuters Kuvat: Toyota Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?