Möhkö-Mini – Austin 1800

Austin 1800:sta ei tullut Minin kaltaista myyntimenestyjää, mutta suunnittelijalleen se oli ylpeyden aihe.

Kreikkalais-brittiläinen Alec Issigonis tunnetaan ennen kaikkea Morris/Austin Minin suunnittelijana. Austin 1800 oli suurikokoisin Issigoniksen suunnittelemista, Miniin pohjautuvista automalleista. Ja vaikka siitä ei tullutkaan Minin kaltaista myyntimenestyjää, Sir Alecin itsensä tiedetään kertoneen, että se oli malli, jonka suunnittelusta hän oli eniten ylpeä.

Kansanautosta kaupunkiautoon

Toisen maailmansodan aikana Alec Issigonis keskittyi suunnittelemaan kilpailijaa Volkswagen Kuplalle ja Fiat Topolinolle. Tuloksena syntyi Britannian ensimmäinen varsinainen kansanauto, vuonna 1948 esitelty Morris Minor. Se oli taloudellinen sekä kohtuullisen tilava ja mukava, mutta sen suorituskyvyssä ei ollut kehuttavaa. Edistyksellisellä itsekantavalla korilla ja vääntösauvajousituksella varustettu Minor valloitti kuitenkin sutjakan kompaktilla ja herttaisella ulkonäöllään.

Kuten todettu, Morris osti Austinin vuonna 1952 ja muodosti BMC-yhtiön.

Työtehtäväkseen Issigonis sai lopulta pienen kaupunkiauton. Lopputulemana oli vuonna 1959 auto, ADO15, jota myytiin nimellä Morris Mini Minor/Austin 850 Seven. Vuodesta 1962 myös Austinin mallinimeksi vaihdettiin Mini. Mallin ansiosta Issigonis kohosi erääksi Britannian johtavista autosuunnittelijoista. Hänet valittiin Royal Societyn jäseneksi vuonna 1967 ja aateloitiin paria vuotta myöhemmin.

Uuden alku

Mini aloitti Austinilla/Morriksella täysin uudentyyppisten autojen sarjan – eteen poikittain asennettu moottori ja sen alle sijoitettu, kampikammioon yhdistetty vaihteisto, etuveto ja lähelle auton nurkkia sijoitetut pyörät. Järjestely mahdollistaa ulkomittoihin nähden suuret sisätilat.

Sittemmin perusratkaisu moottori edessä poikittain ja etupyöräveto on valloittanut koko maailman.

Minin moottorina käytettiin hyväksi havaittua BMC:n A-sarjan konetta pienin muutoksin. Mini sai hyvän vastaanoton ja menestys ralli-kisoissa lisäsi mallin haluttavuutta.

Vuoden auto

Syyskuussa 1964 oli aika esitellä suurempi malli, Austin 1800. Tällä kertaa tärkein uudistus oli korirakenne, jota tehdas mainosti vahvimmaksi koskaan rakennetuista sarjavalmisteisista.

Tiedä häntä, mutta itsekantava kori oli vankka ja sen vääntöjäykkyys nykymittapuullakin hyvä.

Jo seuraavana vuonna eurooppalaiset autotoimittajat valitsivat Alec Issigoniksen kynästä syntyneen Austin 1800:n Vuoden autoksi.

Italialainen koripaja Pininfarina osallistui 1100-mallin tapaan Austin 1800:n muotoiluun, vaikka suuri osa sen ehdotuksista ei päätynyt tuotantoon.

Möhkö-Minin avarat tilat

Muotoilussa panostettiin Minin ja 1100-mallien tapaan ennen muuta käytännöllisyyteen ja se näkyy. Ulkonäkö vaikuttaan nykysilmään ehkä sympaattiselta, mutta aikanaan se oli lähinnä kömpelö. Malli saikin meillä lempinimen Möhkö-Mini. Mutta minkä 1800 ulkonäössä menetti, sen se korvasi monin verroin sisätiloillaan.

Auton kokonaispituus, 4 020 milliä on viisi senttiä lyhyempi kuin VW Kuplan. Austinissa on kuitenkin huomattavasti avarammat tilat.

Korkean katon ansiosta takanakin on hyvä pääntila kolmelle aikuiselle. Hattuhyllyn alla on 480 litran tavaratila, jossa on tasainen lattia ja levyin suojatut suorat sivuseinät, joten irtonainen matkatavara ei pääse lommottamaan koripeltejä, kuten monissa muissa ajan autoissa sattui. Varapyörä on sijoitettu erilliseen telineeseen auton alle.

Runsaista sisätiloista ja ensimmäisen malliversion nahkaverhoilusta sekä puu- ja kromiyksityiskohdista huolimatta itse sisustus on melko vaatimaton.

Riittävät voimat

Auton suoritusarvoja pidettiin aikanaan riittävinä, mutta ei mitenkään erikoisina. Oma syynsä tähän oli korin huonolla aerodynamiikalla. Huippunopeus oli vajaat 150 km/h ja kiihtyvyys 0–100 km/h nopeuteen otti 20 sekuntia.

Vauhdin hillitsemiseksi hydraulisessa jarrujärjestelmässä oli edessä itsesäätyvät levyjarrut, takana perinteisemmät rummut.

Muutoksia ja muunnoksia

Austin 1800 -malliin tehtiin paljon pieniä muutoksia jo mallin alkutaipaleella. Vetopyörästön välityssuhdetta ja istuimia paranneltiin jo esittelyvuonna. Myöhempiin muutoksiin sisältyy muun muassa käsijarrun, takajousituksen ja moottorin kiinnityksen parannukset sekä takakallistuksenvaimentimesta luopuminen.

Toukokuussa 1968 esiteltiin Austin 1800 Mk II, jossa oli suuremmat, 14 tuuman renkaat aiempien 13-tuumaisten sijaan. Sisustuksessa luovuttiin nahkaverhoilusta.

Vuoden 1972 Mk III:n myötä sisustusta kohennettiin ja etumaski sai uuden ilmeen.

Teksti: Sami Lindell Kuvat: Jari Saarentaus

Artikkeli on lyhennelmä Moottorin Klassikko-sarjasta. Moottori-lehden 7-8/2014 voi ostaa digitaalisena näköisversiona Lehtiluukusta.