Ajoneuvot | MP19 | Uutinen | 29.1.2019

MP19-erikoisuus: KTM:n osastolla RC16 MotoGP-pyörä Mika Kallion väreissä

KTM:n maahantuoja on saanut MP19-messuosastolleen todellisen harvinaisuuden, Mika Kallion väreissä olevan KTM RC16 MotoGP-pyörän.

Jaa artikkeli

Mika Kallio jatkaa tänä vuonna KTM:n MotoGP-tehdastiimin testikuljettajana. Viime vuoden Sachsenringin MM-osakilpailun rajussa onnettomuudessa polvensa loukannut Kallio on jo kuntoutunut ja esimerkiksi MP19-messujen aikaan hän on Malesiassa Sepangin radalla testaamassa alkavaa kautta varten.

Yli 250 hevosvoimaa – 157 kiloa

Kalliolla on merkittävä osuus KTM RC16:n kehitystyössä hänen aloitettuaan testikuljettajana heti projektin alusta lähtien. Kallio myös sai kunnian kilpailla KTM:n ensimmäisellä MotoGP-luokan kilpurilla sen avauskilpailussa, kauden 2016 päättäneessä Valencian GP:ssä. Saman vuoden elokuussa ajetussa Red Bull Ringin osakilpailussa Mika Kallio puolestaan ajoi ensimmäiset julkiset näytöskierrokset KTM:n kotiyleisön edessä Itävallassa.

KTM RC16

KTM RC16:n tekniset tiedot ovat MotoGP-luokan tarkkojen sääntöjen rajaamat. Runko on KTM:lle tyypilliseen tapaan trellis-teräsputkirunko. Takahaarukan valmistusmateriaali on alumiini. Moottori on 1000-kuutioinen V4, joka tuottaa parhaimmillaan yli 250 hevosvoiman huipputehon 19 000 kierroksella. Tarkka teholukema vaihtelee radan ja olosuhteiden mukaan. Sääntöjen mukaisesti vaihteita on kuusi (sääntöjen sallima maksimi), painoa 157 (sääntöjen määräämä minimi) ja sähköjärjestelmä tulee Magneti Marellilta, joka toimittaa yhteisen järjestelmän kaikille talleille. Jousituksen valmistaa KTM:n omistama WP. Jarrut tulevat Brembolta ja pakoputkisto Akrapovicilta. Tankin tilavuus on sääntöjen sallima maksimi eli 22 litraa.

Viime vuonna KTM:n tehdas tehdas myi näyttävän kampanjan saattelemana asiakkaille kaksi aitoa RC16 MotoGP-pyörää 250 000 euron kappalehintaan.

KTM RC16

Moottori: V4, 1000 cc, 4 venttiiliä/sylinteri, nestejäähdytys
Teho: 250+ hv / 19 000 r/min
Voimansiirto: 6 vaihdetta, ketjuveto
Paino: 157 kg
Tankin tilavuus: 22 litraa

Jaa artikkeli

Keskustelu