27.8.2020 Ajoneuvot Perheomistuksen loppu: perinteikäs F1-tiimi myyty sijoitusyhtiölle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sir Frank Williamsin vuonna 1977 perustama Williams Racing on myyty perheen omistuksesta yhdysvaltalaiselle sijoitusyhtiölle. Talli on rämpinyt muutaman vuoden ajan sarjan peräpäässä, joka on aiheuttanut myös talousvaikeuksia. Yksi kaikkien aikojen menestyneimpiin lukeutuvista F1-talleista Williams on siirtynyt Williamsin perheen omistuksesta Doriton Capital -sijoitusyhtiön alaisuuteen. Kauppahinnaksi kerrotaan 152 miljoonaa euroa. Myynnin taustalla on tallin pitkään jatkuneet talousvaikeudet. Talli on jumittunut sarjan häntäpäähän, ja saavutti kaudella 2019 yhden ainoan pisteen. Toiseksi vähiten pisteitä kyseisellä kaudella keräsi Haas, jolla pisteitä oli 28. Tällä kaudella Williamsin nuoret kuljettajat George Russel ja Nicholas Latifi ovat onnistuneet ajoittain haastamaan Haasin ja Alfa Romeon kuljettajia, mutta pistetili on yhä avaamatta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pidetään perinteet Tallin nimeä ei ole tarkoitus muuttaa ja uusi omistaja vakuuttaa kunnioittavansa Williamsin perintöä, ja pitää sen säilyttämistä tärkeänä. Williamsin perustaneen sir Frank Williamsin tytär, tallin apulaistallipäällikkönä toimiva Claire Williamsin kertoo strategiakatsauksen olleen hyödyllinen prosessi ja todistaneen Formula 1:n ja Williamsin arvon ja arvostuksen. Claire Williams kertoo Dorilton Capitalin ymmärtävän urheilun päälle, ja näkevän mitä menestymiseen vaaditaan. – Tämä saattaa olla Williamsin perheomisteisen aikakauden loppu, mutta tiedämme sen olevan hyvissä käsissä. Myynti varmistaa tallin selviytymisen, mutta kaikkein tärkeimpänä asiana luo mahdollisuuden menestykseen, Claire Williams toteaa. Seuraava F1-kisa ajetaan Belgian Spassa 30.8. F1-organisaatio sai vastikään valmiiksi tämän kauden kilpailukalenterin, johon kuuluu kaikkiaan 17 osakilpailua. Lisäksi sarja sai kaikki tallit sitoutumaan sarjaan mukaan viideksi vuodeksi concorde-sopimuksella. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuva: Lauri Ahtiainen Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan