Volvo C40 Euro NCAP törmäystesti turvallisuus kolari onnettomuus testi

Ajoneuvot Euro NCAP 25.5.2022

Tähtiä kuin kesäyössä: VW, Mercedes, Kia, Opel, Volvo ja Peugeot törmäysteissä

Vuoden kolmansissa testituloksissa palattiin tähtikantaan, sillä joukon huonoimmatkin tulokset olivat neljä tähteä. Keskustelu ajoavustimien merkityksestä jatkuu samalla.

Toukokuun Euro NCAP -törmäystestituloksissa tutustuttiin jälleen uutuusmallien turvaominaisuuksiin kattavasti. Yhteensä testattavana oli kuusi eri automallia yhtä monelta valmistajalta. Tasaisen hyvä testijoukko kertoo, että useimmat valmistajat huomioivat varsinaisten törmäysten lisäksi myös ajoavustimet. Keskustelu ajoavustimien roolista ja tärkeydestä erityisesti Euro NCAP:in pisteytyksessä käy kuitenkin vilkkaana.

Kia EV6 Euro NCAP törmäystesti turvallisuus kolari onnettomuus testi

Kia EV6 – viisi tähteä

Kian tuore sähköautouutuus ylsi täysiin tähtiin ongelmitta ajoneuvon kannalta tasaisella testituloksella. Aikuismatkustajien turvallisuudesta auto sai 90% pisteistä ja lasten osalta arvosana on 86%. Pientä huomautettavaa löytyi kohtalaisesta suojasta kuljettajan rintakehälle ja vasemmalle jalalle sekä takaistuinten pääntuen piiskasuojasta. Myös sivutörmäyksen retkahdussuojaus jäi kohtalaiseksi. Lasten osalta kohtalaiseksi jäi korokeistuimella olevan 10-vuotiaan päänsuoja sivutörmäyksessä.

Kevyen liikenteen suojasta Kia EV6 sai 64% pisteistä. Jalankulkijatörmäyksessä keulan jäykät rakenteet keskellä etumaskia sekä tuulilasin reunoilla verottivat pisteitä. Automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä suoriutui hyvin kevyen liikenteen suhteen, joskin risteysajo osoittautui vaikeaksi tilanteeksi. Ajoavustimista Kian sähköauto sai 87% pistepotista, eikä järjestelmistä löytynyt kritisoitavaa.

Mercedes-Benz C-sarja Euro NCAP törmäystesti turvallisuus kolari onnettomuus testi

Mercedes-Benz C-sarja – viisi tähteä

Mercedes-Benzin tuttu automalli uudistui viime vuonna ja nyt C-sarja on ennättänyt Euro NCAP:in analysoitavaksi. Aikuismatkustajien suojan arvosanaksi Mercedes sai peräti 93% pistemäärästä ja lasten kohdalla arvosana on 89% kokonaispisteistä. Ainoa merkittävä huomautus aikuisten osalta kohdistuu etumatkustajien väliin sivutörmäyksessä tulevasta keskiturvatyynystä. Mercedes ei kyennyt todistamaan, että turvatyyny on symmetrinen ja toimii yhtä hyvin riippumatta, kumpaan kylkeen onnettomuus kohdistuu, joten osa-alueen arvosanaa rankaistiin. Lasten kohdalla 10-vuotiaan korokeistuimella olevan päänsuoja jäi kohtalaiseksi sivutörmäyksessä. Etumatkustajan turvatyyny kytkeytyy pois päältä automaattisesti, kun paikalle asennetaan taaksepäin oleva lastenistuin.

Kevyen liikenteen osalta C-sarja sai 80% pisteistä. Tuulilasin sivujen lisäksi konepellin etureuna osoittautui hankalaksi jalankulkijaonnettomuudessa. Automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä reagoi hyvin useimmissa tilanteissa, mutta risteysajo osoittautui haasteelliseksi. Ajoavustimista Mercedes-Benz sai 82% pisteistä, eikä järjestelmistä löytynyt huomautettavaa.

Opel Astra Euro NCAP törmäystesti turvallisuus kolari onnettomuus testi

Opel Astra – neljä tähteä

Opelin uusi mallipolvi klassikkomallista ylsi neljään tähteen vaativassa seurassa. Astra sai aikuismatkustajien suojasta 80% ja lasten kohdalla malli arvioitiin 82% arvoiseksi. Aikuisten rintakehäsuojaus ja sivutörmäyksen retkahdussuoja arvioitiin kohtalaisiksi. Lasten kohdalla merkittävin huomautus koski korkeistuimella olevan 10-vuotiasta simuloivan mallinuken rintakehäsuojaa etutörmäyksessä, sillä suoja jäi aikuisten tapaan kohtalaiseksi.

Kevyen liikenteen osalta Astra sai 67% pisteistä. Jalankulkijatörmäyksessä tuulilasin reunat muodostivat useimmille automalleille tyypillisen ongelmakohdan. AEB-hätäjarrutusjärjestelmä reagoi kohtuullisesti useimmissa tilanteissa jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin. Ajoavustimista Astra sai 66% pisteistä, sillä AEB-hätäjarrutusjärjestelmä reagoi paikoin kohtuullisesti toisiin ajoneuvoihin.

Peugeot 308 Euro NCAP törmäystesti turvallisuus kolari onnettomuus testi

Peugeot 308 – neljä tähteä

Peugeot 308 on Opel Astran sisarmalli, mutta autojen toteutuksissa on pieniä eroja. Aikuisten osalta Peugeotin uutuus sai 76% pisteistä ja lasten suojasta malli arvioitiin 84% arvoiseksi. Etutörmäyksessä huomautettavaa tuli kuljettajan oikean jalan lisäksi rintakehän suojasta, joka on onnettomuustyypistä riippuen kohtalainen tai jopa välttävä. Sivutörmäyksen retkahduskoe arvioitiin Astran tavoin kohtalaiseksi. Korkeistuimella olevan 10-vuotiaan niskan osalta 308 arvioitiin välttäväksi etutörmäyksessä. Vyötettävistä lastenistuimista yhden asentaminen vaati huolellisuutta takapenkin keski-istuimen kanssa.

Jalankulkijoiden osalta lähes koko tuulilasi arvioitiin huonoksi, mutta toisaalta keulan rakenteet ovat kauttaaltaan melko hyviä. Kokonaisuutena kevyen liikenteen osalta Peugeot 308 sai 68% pisteistä. Auton hätäjarrutusjärjestelmä toimii jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kohdalla sisarmallia paremmin. Ajoavustimista auto sai 65% kokonaispisteistä. Hiukan erikoisesti 308:n AEB-hätäjarrutusjärjestelmä toimi ajoneuvotilanteissa monipuolisemmista sensoreista huolimatta paikoin jopa Astraa heikommin, mutta pääsääntöisesti tulokset ovat kohtalaiset.

Volvo C40 Euro NCAP törmäystesti turvallisuus kolari onnettomuus testi

Volvo C40 Recharge – viisi tähteä

Volvon loivakattoinen C40 jatkaa merkin tutulla linjalla, eikä uusi sähköautomalli aiheuta pettymystä. Aikuisten turvallisuus arvioitiin 92% veroiseksi ja lasten kohdalla pisteitä kertyi 89% kokonaispotista. Volvon törmäystestien mielenkiintoisin kohta on, että auto arvioitiin etutörmäyksen toisen osapuolen kannalta melko huonoksi, lisäten osapuolen loukkaantumisriskiä.

Volvo C40 sai kevyen liikenteen suojasta 70% pisteistä. Tuulilasin sivujen lisäksi ajovalot saivat huonon arvosanan jalankulkijatörmäyksessä. Volvon AEB-hätäjarrutusjärjestelmän toimi jalankulkijoiden kohdalla kohtuullisesti ja pyöräilijöiden kohdalla hyvin. Ajoavustimista C40 sai 89% pisteistä, eikä järjestelmien toiminnasta ollut huomautettavaa.

Volkswagen Multivan Euro NCAP törmäystesti turvallisuus kolari onnettomuus testi

Volkswagen Multivan – viisi tähteä

Volkswagen Multivanin uusin painos arvioitiin viiden tähden arvoiseksi tila-autoluokassa. Aikuismatkustajien suojasta automalli sai 90% pisteistä ja lasten kohdalla suoja oli 89% arvoinen. Törmäyskokeissa Multivan selviytyi hyvin tai tyydyttävästi useimmista tilanteista. Sivutörmäyksen retkahdussuoja arvioitiin kohtuulliseksi, mutta keskiturvatyyny suojaa hyvin matkustajia toisiinsa osumiselta. Etutörmäyksessä Multivan on paikoin jopa aggressiivinen törmäyskumppani, lisäten toisen osapuolen loukkaantumisriskiä. Lasten osalta Multivanissa ei ole huomautettavaa.

Kevyen liikenteen osalta VW:n uutuus arvioitiin 69% arvoiseksi. Tuulilasin sivujen lisäksi osa etupuskurista arvioitiin huonoksi jalankulkijaonnettomuudessa. AEB-hätäjarrutusjärjestelmän heikko kohta on risteys. Ajoavustimista Volkswagen Multivan sai 87% kokonaispisteistä, eikä järjestelmien toiminnasta ole merkittävää huomautettavaa.

Lähde ja kuvat: Euro NCAP

Jaa artikkeli

Kaikki koeajot

Uusimmat