18.1.2022 Ajoneuvot Tesla Cybertruck viivästyy jälleen – ei taida tulla tänäkään vuonna Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Joko on aika kyllästyä odottamaan? Näillä näkymin Tesla Cybertruck viivästyy vuoteen 2023, mutta mikään ei ole varmaa. Vanhanaikaiselta julkiselta paperinkeräysastialta näyttävä autokonsepti herätti jo pian vuonna 2019 tapahtuneen julkaisunsa jälkeen huolta jalankulkijaturvallisuutensa osalta. Nyt Tesla Cybertruck viivästyy jälleen kerran. Asiasta kertoi kansainvälinen uutistoimisto Reuters sisäpiirin lähteidensä tietojen pohjalta. Toisaalta tämähän on tällä hetkellä yhtiölle tuttua. Moni lienee jo unohtanut vuonna 2017 tulevaa tuotantoa varten esitellyn tyylikkään kaksiovisen konseptiauton. Tuo Tesla Roadster luvattiin tuotantoon vuonna 2020 ja senkin suhteen odottelu jatkuu aina vain. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tesla Cybertruck viivästyy Tuoreimpien Reutersin onkimien tietojen perusteella Cybertruck olisi tarkoitus saada tuotantoon vihdoin vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana. Sisäpiiriin kuuluva henkilö kertoi, että Tesla olisi päivittämässä erikoisen avolavan toimintoja vieläkin houkuttelevamman tuotteen tarjoamiseksi, sillä muun muassa Ford ja Rivian ovat kiristäneet kilpailua viime aikoina. Valitettavasti tiedot ovat näiden lähteiden varassa. Tesla ei vastannut edes Reutersin tiedusteluun aiheesta. Näin oletamme, että Tesla Cybetruck viivästyy ainakin vuoteen 2023 – olemme mielellämme toki väärässä. Tähän viittaisi myös yrityksen oma toiminta. Teslan toimitusjohtaja Elon Musk valitteli jo marraskuussa vuoden olleen painajaismainen toimitusketjujen osalta. Tämä tapahtui hänen henkilökohtaisen Twitter-tilinsä puolella, joka toimii usein Teslan tiedotuskanavana. Toisaalta hän on luvannut esittää päivitetyn etenemissuunnitelman tammikuun 26. päivä. On hyvä muistaa, että alun perin Cybertruckin piti olla tuotannossa jo vuoden 2021 aikana ja tätä viivästettiin jo kertaalleen vuodelle 2022. Artikkelin väitteitä tukee sekin, että Tesla poisti hiljattain sivuiltaan lupailut vuoden 2022 tuotannosta. Vielä noin kuukausi takaperin Teslan kansainvälisellä sivulla tarjottiin mahdollisuutta varustella auto valmiiksi tuotannon lähestyessä vuonna 2022. Englanniksi suora lainaus oli "You will be able to complete your configuration as production nears in 2022.", mutta tästä lausunnosta on sittemmin poistettu vuosiluku. Itse asiassa vuoden 2023 alussakin Teslan on tarkoitus toimittaa vain rajattu erä autoja ennen kuin tuotantokapasiteettia kasvatetaan. Näin siis ainakin mikäli Reutersin lähteeseen on luottaminen. Tesla aikoo valmistaa Cybertruckia Texasin tehtaallaan, jossa Model Y:n tuotannon pitäisi alkaa alkuvuodesta. Toistaiseksi Tesla on paitsiossa täyssähköisiltä avolavamarkkinoilta, jonne kilpailijat ovat jo rientäneet. Tämä on tietenkin juuri kotimarkkinoilla Yhdysvalloissa ikävä puute. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tesla, Lähde: Reuters Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2026 Autoilu Näillä neuvoilla kuljetat koiraa autossa turvallisesti – ”Turvavälineiden valinnassa saa olla tarkkana” 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan