Ajoneuvot | Uutinen | 1.6.2019

Tuhannen hevosvoiman lataushybridihirviö: Ferrari SF90 Stradale

V8-turbomoottori, kolme sähkömoottoria, 1 000 hevosvoimaa ja 800 newtonmetriä vääntöä. Ferrari SF90 on Maranellon käsitys lataushybridistä.

Jaa artikkeli

Perinteinen maranellolaisvalmistaja käänsi uuden sivun historiassaan julkaisemalla ensimmäisen sarjatuotetun lataushybridinsä, Ferrari SF90 Stradalen. Turboahdetun V8-bensiinimoottorin ja kolmen sähkömoottorin voimin huipputehoa löytyy hurjasti tasan 1 000 hevosvoimaa ja vääntöä 800 newtonmetriä.

Sähkömoottoreiden ansiosta SF90 on myös Ferrarin urheiluautomalliston ensimmäinen neliveto erotuksena esimerkiksi nelivetoisesta, mutta isommasta GTC4Lussosta. Etuakselille voima siirtyy kahden sähkömoottorin avulla.

Aiemmin nähty LaFerrari oli puolestaan merkin ensimmäinen hybridimalli, mutta tuolloin kyseessä oli kevythybriditekniikkaa italialaisvalmistajan hypermallin kuorissa.

SF90:n kaiken kaikkiaan kolmesta sähkömoottorista kaksi sijaitsee edessä, yksi kummallakin eturenkaalla ja kolmas löytyy takaa moottorin ja kaksoiskytkinvaihteiston välistä.

Ferrari SF90

Nelinumeroisen tehomäärän ansiosta SF90 Stradale kiihtyy 0–100 km/h 2,5 sekunnissa ja 0–200 km/h 6,7 sekunnissa. Näin ollen se on nopein koskaan Ferrarin sarjatuotettama auto. Nopeimmillaan auto siivittyy 340 kilometrin tuntinopeuteen.

Kevyt hybridijärjestelmästä huolimatta

Hybriditekniikka on tuottanut insinööreille erilaisia haasteita, esimerkiksi painon lisääntymisen. Auton kokonaispaino on 1 570 kilogrammaa, josta hybridijärjestelmän osuus on 270 kg. Rungon ja korin valmistuksessa on käytetty useita eri materiaaleja, esimerkiksi hiilikuitua keveyden ja kestävyysominaisuuksien säilyttämiseksi.

Painoa on säästetty myös jättämällä vaihteistosta peruutusvaihde kokonaan pois. Taaksepäin auto liikkuu sähköllä toimivien etupyörien avulla.

Ferrari SF90

Ensimmäistä kertaa asiakas voi valita Ferrarista joko normaalin, tai sitäkin urheilullisemman vaihtoehdon. Assetto Fiorano nimeä kantavassa mallissa on kilpa-ajamiseen tarkoitetut Multimatic-iskunvaimentimet, enemmän downforcea tuottava takasiipi, kuivalle radalle tarkoitetut renkaat. Lisäksi erikoismalli painaa vielä 30 kilogrammaa vähemmän kuin normaali SF90.

Ohjauspyörässä riittää toimintoja

Mittaristona SF90 Stradalessa toimii kaareva 16-tuumainen HD-näyttö, jonka vasemmassa reunassa sijaitsee navigaattori, keskellä kierrosluku- nopeus- ja akun latausmittarit ja oikealta audiojärjestelmän hallinta.

Ferrarin ohjauspyörästä löytyy nyt myös monen muun ominaisuuden lisäksi touchpad ja kosketusnäppäimet, joiden avulla kuljettaja voi ohjata auton ominaisuuksia monipuolisesti ainoastaan peukaloitaan käyttämällä.

Ferrari SF90

Myös autosta löytyvät neljä eri ajotilaa valitaan ohjauspyörässä olevilla painikkeilla. eDrive ajotilassa käytössä on ainoastaan etuakselin sähkömoottorit. SF90 Stradalen toimintamatkaksi pelkällä sähköllä luvataan 25 kilometriä. Oletustilana toimivaa Hybridiä käytettäessä auto päättää itse milloin polttomoottori on käytössä.

Performance-tilassa polttomoottori on kokoajan käynnissä ja vitsikkäästi nimetyssä Qualify-tilassa kaikista moottoreista on otettavissa irti maksimiteho.

Lähde ja kuvat: Ferrari

Jaa artikkeli

Keskustelu