1.6.2019 Ajoneuvot Tuhannen hevosvoiman lataushybridihirviö: Ferrari SF90 Stradale Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä V8-turbomoottori, kolme sähkömoottoria, 1 000 hevosvoimaa ja 800 newtonmetriä vääntöä. Ferrari SF90 on Maranellon käsitys lataushybridistä. Perinteinen maranellolaisvalmistaja käänsi uuden sivun historiassaan julkaisemalla ensimmäisen sarjatuotetun lataushybridinsä, Ferrari SF90 Stradalen. Turboahdetun V8-bensiinimoottorin ja kolmen sähkömoottorin voimin huipputehoa löytyy hurjasti tasan 1 000 hevosvoimaa ja vääntöä 800 newtonmetriä. Sähkömoottoreiden ansiosta SF90 on myös Ferrarin urheiluautomalliston ensimmäinen neliveto erotuksena esimerkiksi nelivetoisesta, mutta isommasta GTC4Lussosta. Etuakselille voima siirtyy kahden sähkömoottorin avulla. Aiemmin nähty LaFerrari oli puolestaan merkin ensimmäinen hybridimalli, mutta tuolloin kyseessä oli kevythybriditekniikkaa italialaisvalmistajan hypermallin kuorissa. SF90:n kaiken kaikkiaan kolmesta sähkömoottorista kaksi sijaitsee edessä, yksi kummallakin eturenkaalla ja kolmas löytyy takaa moottorin ja kaksoiskytkinvaihteiston välistä. Nelinumeroisen tehomäärän ansiosta SF90 Stradale kiihtyy 0–100 km/h 2,5 sekunnissa ja 0–200 km/h 6,7 sekunnissa. Näin ollen se on nopein koskaan Ferrarin sarjatuotettama auto. Nopeimmillaan auto siivittyy 340 kilometrin tuntinopeuteen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kevyt hybridijärjestelmästä huolimatta Hybriditekniikka on tuottanut insinööreille erilaisia haasteita, esimerkiksi painon lisääntymisen. Auton kokonaispaino on 1 570 kilogrammaa, josta hybridijärjestelmän osuus on 270 kg. Rungon ja korin valmistuksessa on käytetty useita eri materiaaleja, esimerkiksi hiilikuitua keveyden ja kestävyysominaisuuksien säilyttämiseksi. Painoa on säästetty myös jättämällä vaihteistosta peruutusvaihde kokonaan pois. Taaksepäin auto liikkuu sähköllä toimivien etupyörien avulla. Ensimmäistä kertaa asiakas voi valita Ferrarista joko normaalin, tai sitäkin urheilullisemman vaihtoehdon. Assetto Fiorano nimeä kantavassa mallissa on kilpa-ajamiseen tarkoitetut Multimatic-iskunvaimentimet, enemmän downforcea tuottava takasiipi, kuivalle radalle tarkoitetut renkaat. Lisäksi erikoismalli painaa vielä 30 kilogrammaa vähemmän kuin normaali SF90. Ohjauspyörässä riittää toimintoja Mittaristona SF90 Stradalessa toimii kaareva 16-tuumainen HD-näyttö, jonka vasemmassa reunassa sijaitsee navigaattori, keskellä kierrosluku- nopeus- ja akun latausmittarit ja oikealta audiojärjestelmän hallinta. Ferrarin ohjauspyörästä löytyy nyt myös monen muun ominaisuuden lisäksi touchpad ja kosketusnäppäimet, joiden avulla kuljettaja voi ohjata auton ominaisuuksia monipuolisesti ainoastaan peukaloitaan käyttämällä. Myös autosta löytyvät neljä eri ajotilaa valitaan ohjauspyörässä olevilla painikkeilla. eDrive ajotilassa käytössä on ainoastaan etuakselin sähkömoottorit. SF90 Stradalen toimintamatkaksi pelkällä sähköllä luvataan 25 kilometriä. Oletustilana toimivaa Hybridiä käytettäessä auto päättää itse milloin polttomoottori on käytössä. Performance-tilassa polttomoottori on kokoajan käynnissä ja vitsikkäästi nimetyssä Qualify-tilassa kaikista moottoreista on otettavissa irti maksimiteho. Lähde ja kuvat: Ferrari Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista