20.3.2023

Uudistuneet Mercedes-Benz GLA ja GLB – odotetut elinkaaripäivitykset nyt myös kompaktimaastureihin

Mercedes-Benzin kompaktimallien uudistuskierros päättyi katumaasturikaksikkoon. Uudistusten sisältö tuntuu jo hyvin tutulta.

Mercedes-Benz on vajaan puolen vuoden sisällä uudistanut koko kompaktimallistonsa, tarkemmin sanottuna polttomoottorimallien osalta. Mercedes-EQ-malliston lähtötaso, EQA ja EQB, eivät siis ole mukana tässä päivityksessä, vaikka perustuvatkin GLA:han ja GLB:hen. Sähkömallitkin ovat tosin näyttäytyneet naamioteippien alla maailmalta kertyneissä autopaparazzikuvissa, joten uudistus lienee niitäkin lähiaikoina koskettavan. GLA:n ja GLB:n uudistuneet versiot ehtivät meille tuonnempana tänä vuonna, aikataulun tarkentuessa myöhemmin.

Läheistä sukua toisilleen olevien kompaktimallien uudistuskierros lähti liikkeelle A- ja B-sarjoista ja jatkoi sitten CLA:han ja CLA Shooting Brakeen, päättyen nyt katumaasturikaksikkoon. Tällä kolmannella etapilla uudistuskohteet tuntuvat varsin tutuilta, sillä muutokset ovat koskettaneet tismalleen samoja kohteita.

Asialistalla ovat olleet kevyt facelift, kevythybriditekniikan käyttöönotto koko voimalinjapaletissa sekä sisustan pieni päivitys viimeisimmän polven MBUX:n johdolla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tähtikeulan alle lisää sähköä

Jos käydään ensin maltillisen faceliftin tuloksia läpi, huomataan molempien mallien ajovaloumpioissa kosmeettisia muutoksia. Ne koskettavat lähinnä led-ajovalojen sekä huomiovalonauhojen asettelua. Samalla myös takavalojen kuviointi on hieman muuttunut.

Lisää tuttua mutta näyttävää tavaraa on nähtävillä autojen maskissa, joka on nyt saanut pienistä tähtimerkeistä koostuvan kuosin. Hieman uudelleenmuotoiltu etupuskuri korostaa varsinkin ryhdikkäässä seitsenpaikkaisessa GLB:ssä sen maasturiluonnetta, autohan on vähän kuin pikku-G.

Sekä GLA:n että GLB:n listoilla näkyy neljä bensiini- ja neljä dieselvaihtoehtoa, jotka ovat kaikki saaneet trendikkään 48 voltin kevythybridijärjestelmän. Järjestelmä ottaa muun muassa jarrutusenergiaa talteen, antaa polttomoottorille pieniä lisäpotkuja kiihdytyksissä ja mahdollistaa rullauksen moottori samutettuna. Starttigeneraattori toimii tehokkaana starttimoottorina, ehkäisten muun muassa värinöitä, kun moottoria sammutellaan ja käynnistellään taajama-ajossa usein.

GLB:tä ei voi joistain ennakkokäsityksistä huolimatta edelleenkään tökätä töpseliin, mutta GLA 250e:n lataushybridivoimalinja on kokenut pieniä parannuksia. Mercedes on muun muassa parantanut akun energiasisältöä nostamatta kuitenkaan 11,5 nimelliskapasiteettia. Sähkömoottorin työosuutta on kasvatettu nostamalla sen tehoa 5 kilowatilla koskematta järjestelmän kokonaistehoon. Lisäksi akun lataus onnistuu tasavirralla 22 kilowatin teholla, jolloin 10:stä 80:aan prosenttiin päästään 25 minuutissa. Sähköistä WLTP-toimintamatkaa Mercedes lupaa 62 - 70 kilometriä.

Kohennuksia sisälläkin

Mercedeksen viimeisin MBUX-järjestelmä rantautuu uudistuksen myötä odotetusti myös GLA:han ja GLB:hen. Se tarkoittaa ainakin ehostusta puheohjaukseen, mutta myös esimerkiksi digitaalimittaristo on saanut uudet "classic"- ja "sport" -tilat.

Autot on nyt mahdollista muuttaa myös liikkuviksi pelikonsoleiksi, sillä näytön kautta voi pelata valikoimaa videopelejä, sudokusta alkaen.

Uusi älykäs puheassistantti on oppiva, ja pystyy esimerkiksi tarjoamaan kuljettajan usein pyytämiä toimintoja oma-aloitteisesti. Uusi juttu on myös "Tourguide", joka tosin toimii näin alkuvaiheessa vain Saksassa. Pyytämällä puheassistantilta matkaopastusta, alkaa se lukemaan tietoa ja tarinaa teiden varsilla olevien ruskeapohjaisten kylttien taustalta.

Ruskeapohjaiset tiekyltithän ovat virallisia liikennemerkkejä, jotka opastavat virkistyskohteisiin, museoihin ja kulttuuriperintökohteisiin. Tällä hetkellä Mercedeksen "Tourguide" muistaa tarinat 3 400 merkin takaa Saksassa, toivottavasti pian myös täällä muualla Euroopassa ja maailmalla.

Mercedeksen ostajan kannalta muutamat asiat auton konfiguroinnissa ovat muuttuneet. Jotkin aiemmin erikseen varusteluettelosta löytyneet artikkelit on nyt niputettu toistensa kanssa paketeiksi ja osittain sidottu varustetasoihin. Ratkaisu, tosin tiukempana, on tuttu monilta japanilaismerkeiltä. Mercedeksen mukaan paketit on luotu asiakaskäyttäytymisen perusteella ja parantavat auton perusvarustelua, eikä niihin sidota esimerkiksi värejä, vanteita, verhoiluita tai somisteita.

Mercedes-AMG mukana juonessa

Mercedes-AMG tarjoaa yhtä versiota kummastakin katumaasturista, Mercedes-AMG GLA 35:tä ja -GLB 35:tä. Molemmat kulkevat muiden versioiden vanavedessä, vastaanottaen samantyyppisiä muutoksia valoihin ja puskuriin. Myös edelliskappaleen teknologiset päivitykset koskevat tietysti samalla tavalla näitä sporttiversioita.

Myös kolmevitosiin saadaan kevythybridijärjestelmä, mikä tarkoittaa, että Mercedeksen koko kompaktimallisto on nyt vähintään kevyesti sähköistetty. Kevythybridiys tuo AMG-malleihin vastaavia hyötyjä kuin muihinkin malliversioihin, pitäen kuitenkin samana autojen 306 hevosvoiman huipputehon.

Lähde ja kuvat: Mercedes-Benz Teksti: Benjamin Helander

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat