13.5.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Buick Skylark Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Buick Skylark omaa nimenä varsin pitkän historian, mutta ehkäpä 50- ja 60-luku oli kuitenkin sen kulta-aikaa. Alun perinkin malli esiteltiin juuri avoautona. Viime viikolla oli pientä ja tällä viikolla suurta. Käytetyt erikoisuudet -juttusarja käsitteli viime viikolla Miniä. Tällä kertaa avokattoinen Buick Skylark kerää huomiomme kauniiden kesäkelien kunniaksi, vaikka kyseessä onkin amerikkalaisittain vain keskikokoinen auto. Avokattoinen Buick Skylark tarjoaa vähintäänkin riittävät tilat neljälle aikuiselle. Alun perin 1800-luvulla perustettu Buick on eräs maailman vanhimpia automerkkejä. Teknistä osaamista löytyi erityisesti moottoreiden saralla ja merkki nautti menestyksestä useiden vuosikymmenien ajan. Suomeen näitä alettiin samaan 1920-luvulla ja 1930-luvun loppuessa se oli noussut Suomessa viidenneksi yleisimmäksi automerkiksi. Buick Skylark on keskikokoinen amerikkalaisauto, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Tällöin kyseessä oli avokorinen, rajoitettuna eränä valmistettu, lippulaivamalli Buickin juhlavuosien kunniaksi. Tämä säilyi kuitenkin tuotannossa vain kahden vuoden ajan ja samalla nimi Skylark poistui myyntiluettelosta. Vuonna 1964 esitelty Buick Skylarkin sukupolvi oli merkittävä uudistus uuden perusrakenteensa johdosta. Vuonna 1961 nimi palasi Buickin papereihin oikeastaan vain Buick Specialin varustetasona. Heti seuraavalle vuodelle Buick Skylark eriytettiin kuitenkin omaksi mallikseen. Vaikka malliuudistuksia toteutettiin tuon ajan amerikkalaiseen tapaan vuosittain, niin vuonna 1964 ne olivat todella merkittäviä. Buick Skylark oli vihdoinkin täysin oma mallinsa uudella perusrakenteella. Ensimmäistä kertaa Skylark oli mahdollista ostaa neliovisena porraperänä, kaksiovisena porrasperänä, kaksiovisena avomallina sekä kovakattoisena coupéna. Näin jatkettiin pienin vuotuisin muutoksin aina vuoteen 1968 asti. Nimenä Skylark säilyi Buickin mallistossa aina vuoteen 1998 asti, mutta viimeisten sukunäkö esimerkiksi kuvan vuoden 1967 malliin oli jo varsin vähäinen. Tästä eteenpäinkin perusrakenne säilyi samana, mutta Skylark oli nyt korimallista riippuen tarjolla kahdella eri akselivälillä. Vuoden 1972 jälkeen nimi poistui hetkeksi mallistosta palatakseen vuonna 1975. Tällöin se oli lähinnä uusi nimi jo myynnissä olleelle, ja uudistuksia kokeneelle, Buick Apollolle. Nimi säilyi paletissa useiden päivitysten ja uusien mallien mukana aina vuoteen 1998 asti. Tällöin Buick vetäytyi kokonaan kyseisestä autoluokasta, joten nimikin poistui ymmärrettävästi samalla. Tällä hetkellä Buick on mielenkiintoisessa murroksessa, joten ken tietää vaikka Skylark palaisi jossain vaiheessa mallivalikoimaan. Tämänkertaisen käytetyn erikoisuuden moottori on lähes 5-litrainen V8. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus - Buick Skylark Vuoden 1967 Buick Skylark cabriolet on myynnissä Espoossa. Museorekisteröidyn yksilön mittarilukemaksi on ilmoitettu 27 000 kilometriä. Katsastuskin on juuri hoidettu kuntoon, joten konttorille ei tarvitse ravata ensimmäisenä. Auton perusominaisuuksiin kuluu V8-moottori, joka rakentuu rautalohkosta alumiinikansin. Tilavuudeltaan lähes viisilitrainen moottori tuottaa hieman yli 200 hevosvoimaa Rochesterin kaasuttimen avulla. Tavanomaisesti näillä lukemilla liikuttaisiin iloisen ripeästi, mutta 1720 kilogramman omamassa ja automaattivaihteisto rauhoittavat menoa. Hyvin yksinkertaisesti muotoiltu Skylark hyötyy tumman sävyn eleganssista erityisesti yli viisimetrisen sivuprofiilinsa osalta. Sininen maalipinta on tyylikkään vangitseva ja selvästi yli viisimetriseen autoon sopii tumma sävy. Kromattuja yksityiskohtia riittää ympäri auton. Muodot ovat kuitenkin yksinkertaisia eikä turhia pokkauksia kannata etsiä. Katto, ikkunat ja kuljettajan istuin ovat sähkötoimisia. Sisusta on uusittu istuimien ja ovien verhoiluja sekä lattiamattoja myöden. Myynti-ilmoituksen mukaan myös sisälattia ja takaluukun pohjat on korjattu. Tässä on käytetty ilmoituksen mukaan parhaita aineita ja äänieristys on suoritettu täydellisesti - lienee amerikkalaista vaatimattomuutta myyjän suunnalla. Sininen värimaailma toistuu myös sisätiloissa, joita hallitsee vinyylipinta. Sisällä toistuu sininen värimaailma. Verhoilumateriaalina lienee vinyyli, mikäli auton alkuperää on kunnioitettu. Avokattoisen auton ohjaamosta on onnistuttu luomaan erittäin viihtyisän näköinen ja houkutteleva olohuone. Vappukruisingit ehtivät jo mennä, mutta kesäkausi on vasta alkamassa. Tämä Buick tarjoaa valtavasti tilaa ja vaihtoehtoja kauniiden päivien kuluttamiseen piknikistä bulevardikruisailuun. Sitä paitsi alkuperäinen Skylark oli avokattoinen, joten myynnissä oleva yksilö kunnioittaa siltä osin juuriaan. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Renault Grand Espace, maanteiden Pendolino 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Punainen ja ärhäkkä Peugeot 106 XSi 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 20.9.2026 Käyttötesti käytetyllä 3D-tulostetut puslat palauttivat käytetyn Alfa Romeo 147:n vaihteiston herkkyyden 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan