1.4.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Honda Beat Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Honda Beat on takavetoinen ja keskimoottorinen Kei car. Tämä kuulostanee Japanin autokulttuurin tuntemuksesta riippuen hullulta, mahtavalta tai hullun mahtavalta. Viime viikolla Käytetyt erikoisuudet -juttusarja esitteli takavetoisen keskimoottorisen urheiluauton Pontiac Fieron. Tällä kertaa samoista tunnelmista vastaa Honda Beat. Muutamalla tuhannella eurolla voi päästä käsiksi tämänkaltaiseen unelma-autoiluun, joten elitismistä meitä on turha syyttää. Tavallisesti konepelliksi miellettävä luukku ei tässä olekaan sellainen. Tuulilasin etupuolella sijaitsee muun muassa varapyörä. Honda Beat todella täyttää lähes kaikki kohdat. Kaksipaikkainen, keskimoottorinen ja takavetoinen avattavalla katolla varustettu urheiluauto ei ole ihan arkipäivää. Pienen ja suloisen Hondan tapauksessa tämä saattaa kuulostaa aprillipilalta, sillä näitä ruutuja miehittävät lähinnä satojentuhansien eurojen erikoisautot. Erikoinen auto on toki tämäkin. Auton muotoilusta vastasi Pininfarina, joka myi piirustukset Hondalle. Kyseessä on viimeinen automalli, jonka Soichiro Honda itse hyväksyi yrityksen mallistoon ennen kuolemaansa vuonna 1991. Pienikokoinen Honda Beat kuuluu Japanissa Kei car -autoluokkaan, jolla on rajoituksia sekä auton mittojen että moottorin koon suhteen. Beat oli tuotannossa noin viisi vuotta vuodesta 1991 vuoteen 1996. Erittäin pienikokoinen auto kuului Japanin erikoiseen Kei car -luokkaan. Sillä tarkoitetaan alle 0,66-litraisella moottorilla varustettua autoa, jonka ulkomittoja on rajoitettu voimakkaasti - esimerkiksi pituuden osalta alle 3,4 metriin. Honda Beat oli myynnissä vain Japanissa sen sisäisille markkinoille ja siksi ratti sijaitsee aina auton oikealla puolella. Beatia valmistettiin varsin vähän eli vain noin 33 600 kappaletta. Käytetty erikoisuus on vuoden 1991 Honda Beat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Honda Beat Tarjolla on vanhinta vuosikertaa edustava vuoden 1991 Honda Beat Japanintuontina. Tätä yksilöä on myös ajettu, mutta mittarilukema on jokseenkin kohtuullinen. Taulussa on varsin tarkasti 200 100 kilometriä. Ilmoituksen mukaan tämä Beat on jossain vaiheessa maalattu uudelleen, mutta värimuutoksesta ei ole tietoa. Myyntihetkellä se on joka tapauksessa valkoinen. Väri näyttäisi muuten jopa hieman mitäänsanomattomalta näin pirteässä autossa, mutta sisätilojen verhoilu rientää hätiin. Mustan kangaskaton alta nimittäin löytyy räiskyvää punaista. Sitä on kuitenkin hyvällä maulla vain nahkaistuinten verran ja muuten sisätiloja hallitsee käytännöllinen musta pinta. Keskikonsolin kyynärnojassa ja lattiamatoissa on seepraa - ei ehkä kuitenkaan kovin aitoa sellaista. Tämä Beat on varsin lähellä vakiovarustelua, mutta esimerkiksi alumiinivanteet erottavat tämän karvalakkimallista. Muutoin tämä Beat tulee toimeen pääosin vakiovarusteilla, joihin kuuluu esimerkiksi ilmastointi. Tässä autossa on tosin alla jotkin alumiinivanteet, vaikka tehtaan karvalakkimallissa oli tyytyminen peltivanteisiin. Lisäksi löytyy alkuperäiseltä näyttävä äänentoistojärjestelmä. Keskellä autoa sijaitsee kolmesylinterinen vapaasti hengittävä rivimoottori. Iskutilavuus on vaivaiset 0,66 litraa, mutta kyseessä on piskuinen voimanpesä. Auton huippunopeus oli tosin rajoitettu 130 kilometrin tuntinopeuden tuntumaan. Honda Beat noudattaa filosofiaa, jossa autoon on lisätty lähinnä keveyttä. Omamassa on alle 800 kilogrammaa. Huipputeho 64 hevosvoimaa tarkoittaa lähes 100 hevosvoiman litratehoa. Se on tarjolla vasta 8100 minuuttikierroksen kohdalla. Ehkä vieläkin uskomattomampaa on huippuväännön sijainti 7000 minuuttikierroksen tienoilla. Tämä välitetään taka-akselille viisipykäläisen käsivaihteiston kautta, joka olikin aikanaan ainoa vaihtoehto. Honda Beat painaa vain noin 760 kilogrammaa. Auton salaisuus piilee siinä, että painoa poistamalla on lisätty iloa. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Miltä tuntui istuutua ensimmäistä kertaa ikinä Alfa Romeon rattiin? 20.7.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Kaksivärinen muotipikkuauto Lancia Ypsilon 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 13.7.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: AMC Matador Coupé, kuin 1970-luvun Bond-elokuvasta 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.7.2026 Liikenne Tiedostatko haasteet, joita liittyy ison ajoneuvon kuljettamiseen? 21.7.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 43: Royal Enfield ei ole roskaa – Himalayan 450 on loistava adventure 21.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Miltä tuntui istuutua ensimmäistä kertaa ikinä Alfa Romeon rattiin? 22.7.2026 Viikon arkistopoiminto Vuoden 2001 Minun autoni -haastattelussa Aira Samulin: "Yleensä verenpaineeni mitataan kahdesti, sillä lääkärit eivät usko tulokseen" 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?