26.3.2022 Ajoneuvot Koeajo: BMW i4 M50 – Oodi voimalle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Automaailmassa tulee hetkittäin vastaan malleja, joiden ajamista odottaa kieli pitkällä. BMW i4 on yksi tällaisista, sillä häikäilemättömän tehokkaan sähköauton pitäisi laittaa kampoihin legendaarisille M-sarjalaisille. BMW:n tapauksessa auton nimessä oleva kirjain M tarkoittaa sanaa Motorsport. Alun perin kyseessä oli BMW:n kilpa-autoilua varten perustettu alaosasto, josta tuli 70-luvun alussa osa konsernia. M tarkoittaa edelleen äärimmäistä suorituskykyä, sporttisuutta ja kilvanajoa. M-merkin käyttö on yleistynyt BMW:n automalleissa vuosien varrella ja tätä nykyä M-merkkiä viljellään myös M Sport -autoissa. Näillä kahdella brändillä on kuitenkin hyvin vähän tekemistä keskenään. M Sport on hyvin kaukana M-sarjasta. Jotta hommasta tulisi vieläkin sekavampaa, BMW on tuonut markkinoille M Performance -malleja, jotka eivät ole täysiverisiä M-malleja, mutta silti tehokkaita ja sporttisia autoja. Niillä ei myöskään ole tekemistä M Sportin kanssa. i4 lukeutuu M Performance-malleihin, jotka eivät ole niitä kaikkein äärimmäisimpiä pelejä. Toki silti raivokkaalla suorituskyvyllä varustettuja. Sähköversion voi siis niputtaa samaan joukkoon esimerkiksi M240i-mallin kanssa. BMW i4 M50 on railakas tapaus. Sen sähkömoottorit tuottavat 544 hevosvoimaa (400 kW) ja 795 Nm. Luvut ovat monelle sähköautolle tavanomaisia, mutta polttomoottoriautoille jo aika äärimmäisiä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Repäisy tuntuu sisäelimissä saakka Kun i4 lähetetään maksimikiihdytyksellä matkaan, mennään paikaltaan sadan kilometriin tuntinopeuteen 3,9 sekunnissa. Repäisy on tuntuva ja saa kuskin naurahtamaan, sekä yllätetyn kyytiläisen kiljaisemaan. Tuon tunteen haluaa kokea uudelleen. Onneksi autosta löytyy toistoa varten kaasu ja jarru. Sähköautot ovat avanneet moottoripäille ja suorituskyvyn ystäville uuden maailman. Tätä nykyä vastaavan suorituskyvyn saaminen on polttomoottoripuolella hankalaa, ja monessa tapauksessa jopa mahdotonta. Vertailukohdaksi voitaneen ottaa BMW oma sporttinen malli M3. Kiihtyvyyslukemat ovat yhteneväiset, sillä myös M3 tempaisee itsensä nollasta sataseen 3,9 sekunnissa. Teholukemat ovat nekin lähellä toisiaan i4:n kanssa. Jos suorituskykyä halajaa enemmän kuin i4:llä, pitää lompakosta löytyä lyöntiä. Tuolloin rahat joutuu laittamaan BMW M5:een, jonka hinta painuu 200 000 euron tuolle puolen. Sillä kiihtyvyydessä päästään tasan 3 sekuntiin, mikä ei polttomoottoripuolella ole aivan heikko suoritus. M-mallien hienous ei luonnollisesti rajoitu pelkkään kiihtyvyyteen suoralla, vaan myös ajokokemukseen radalla ja mutkatiellä. Näissä i4 ei anna vastusta polttomoottorilla varustetuille sisaruksilleen. Näin raju suorituskyky vaatii paljon alustalta, etenkin kun painoa on 2290 kiloa. Mukava alusta Sähkötykin ajotuntuma on tukeva, mutta jousitus on enemmän mukavuuspainotteinen kuin urheiluautomaisen kova. Se on positiivinen asia, vaikka tiettyä sporttisuutta i4:n kohdalla haetaankin. Jarrut purevat tiukasti, mutta niiden toimivuudesta rataolosuhteissa ei päästy valitettavasti ottamaan selvää. Sama pätee alustaan, joka ei ole edes sport-tilassa niin jämäkkä kuin toivoisi. BMW on painava auto, joten se niiaa töyssyissä etenkin silloin, kun vauhtia on reippaammin. Mutta ei i4 sentään ole pelkkä perheauton sisään tungettu sähkötykki. Suurimpina eroina perusversio i4 40:een M50:n koria on jäykistetty ja raideleveyttä lisätty. Myös jarrut ovat tehokkaammat ja alusta säätyy sähköllä. Toki M50 tuo myös nelivedon. Sporttisuus käy ilmi heti ensivilkaisulla. Mattasininen henkii motorsportia, ja ulkopuolelle on viljelty useampia hiilikuituosia. Hillitty takaspoileri on tuttu M-sarjalaisista. Keulan ikoniset ”munuaiset” ovat röyhkeän kokoiset, ja ne ovat monen muunkin nykymallin keulalla tuttu näky. Sähköversiossa ne eivät kuitenkaan kuljeta jäähdytysilmaa moottorille, vaan toimivat koristeina. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ajotiloilla suuri vaikutus Ajotila vaikuttaa auton käytökseen merkittävästi. Kaasunvaste, ohjaustuntuma ja jousitus muuttuvat nappia painamalla. Eco Pro optimoi kulutusta ja kaasunvaste on pehmeä. Voimaa löytyy vauhdinsäätöpedaalia (eli kaasua) painettaessa, mutta polkaisun pitää olla hieman syvempi. Comfort on eräänlainen yleistila, jolla kulutus on kohtuullista ja voimaa piisaa. Alusta on mukava ja ohjaustuntuma ajotilaa vastaava. Hauskuus alkaa silloin, kun vaihdevalitsimen viereisestä ajotilavalitsimesta napsautetaan päälle Sport. Ajotilan valikosta löytyy myös Sport Boost, jonka valitsemalla käytössä on kaikki mitä BMW:n voimalinjalla on tarjota. Kiihtyvyys on häijyä ja selkä liimautuu kiinni penkkiin väkisin. Sport-ajotilassa kiihdytystä säestää auton kaiuttimista tuleva äänimaisema, jota BMW kutsuu nimellä M Ionic Sounds Electric. Se on jonkinsorttista futuristista ujellusta, joka sopii kivasti auton kovan kiihdytyksen tueksi. Äänimaailma on muuten elokuvasäveltäjä Hans Zimmerin käsialaa. Saksalaissyntyisen ukkelin sävellyskynästä ovat lähteneet monet ikoniset tunnusmusiikit kuten Pirates of the Caribbean -leffan äänimaisema. Nyt CV:stä löytyy myös autoja. Kauppareissulle tai radalle BMW:n tehokkaiden autojen hyviä puolia on jo vuosikausia ollut se, että kärryt soveltuvat niin reippaseen ajoon kuin kauppareissuille. I4:lla voi hyvin käydä viemässä jälkikasvun lätkätreeneihin ja hakea viikonlopun ruokaostokset. Hommat hoituvat tarvittaessa ripeästi nilkkaa ojentamalla. Radalle i4 M50 soveltunee varauksella. Hauskin juttu koko asiassa on se, että BMW i4 on suorituskykyynsä nähden huippuedullinen auto. Suomen autoverotuksella i4 M50 maksaa 68 640 euroa. Jos verrokkina käytetään M3 Sedania, saa samalla summalla itselleen melkein kaksi i4:ää. Ai niin, kyseessä on sähköauto ja sitä täytyy ladata. Tämä voi kiukuttaa jotakuta bensa-auton helppouteen tottunutta. BMW:n saa ladattua täyteen muutamassa tunnissa tehokkaalla kotilaturilla. Tähtien asettuessa juuri oikeaan muodostelmaan, saa BMW:n pikalaturilla 140 km toimintamatkaa kymmenessä minuutissa. Toimintamatka on jopa 520 kilometriä, mutta urheilulliselle autolle ominaisella ajotavalla tuosta taidetaan useimmiten jäädä kauas. Kun tehoa on tällainen määrä, on sitä välillä mukavaa hyödyntää. Mutta ei toki yleisessä liikenteessä. Soo soo. Teksti: Tuomas Rajala, Kuvat: Jari Saarentaus ja Tuomas Rajala BMW i4 M50 Hinta alkaen 68 640 € Moottori Kaksi sähkömoottoria, neliveto Teho 400 kW (544 hv) Vääntö 795 Nm Vääntö 795 Nm Akku Akuston energiasisältö: teoreettinen/käytössä oleva 83,9 / 80,7 kWh. Lataus: Mode 3 11 kW, CCS 200 kW. Toimintamatka 521 km Kiihtyvyys 0–100 km/h 3,9 s Huippunopeus 225 km/h Kulutus l/ 100 km 18,0 kWh / 100 km (vapaakenttä) Mitat pituus 4783 mm, leveys 1852 mm, korkeus 1448 mm, akseliväli 2856 mm Tavaratila: 470-1290 l Omamassa: 2290 kg Vetokyky jarrullinen/ jarruton 750 kg Euro NCAP Ei testattu Takuu 2 vuotta, korkeajänniteakku 8 vuotta / 160 000 km Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 9.6.2026 Koeajo Maistiainen: valitsisitko Toyota Hiluxin diesel-kevythybridinä vai sähköautona? 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Klassikko Yksi kaikkien aikojen kauneimpia Maserateja ja legendaarinen moottori on voittajan yhdistelmä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km