Koeajo: Alfa Romeo 4C

Äyskii, paukkuu ja rääkyy. Miten jokin niin kauniiksi muotoiltu voi ollakin niin rääväsuinen? Hyvää: moottorin kyvyt, ajotuntuma, muotoilu, persoonallisuus. Huonoa: ajomelu, tavaratila, hinta.

Moottorin murinat ja pakoputken räyskinnän sietää, sillä ne saavat Alfa Romeon ajajan tuntemaan itsensä koneen elimelliseksi osaksi, kuten Jeremy Clarkson oivasti kuvailee ajamista Alfa Romeo 166:lla.

Top Gear -rääväsuu brittihujoppi on Alfan lumoissa, ja kehottaa Se ei ole vain kone -kirjassa keskittymään kokonaisvaikutelmaan pikkuseikkojen hammastelun sijasta. "Sehän on samaa kuin heittäisi Cindy Crawfordin vuoteestaan, koska hänellä on syntymämerkki."

Sekunnit, hevosvoimat tai edes eurot eivät ole mittapuina ensiarvoisia. Alfa Romeo 4C:nkin arvioinnissa on lopulta kyse mielihaluista ja -piteistä.

Harvinaista herkkua

Alfa Romeo 4C Launch Edition -erikoismalli on täynnään yksityiskohtia, joita ei ole saatavilla edes rahalla perus-4C:hen.

Launch Edition -erikoismalleja on valmistettu Maseratin tehtaalla Modenassa vain 500 yksilön erä, joista 400 autoa jäi Eurooppaan, ja kolme Suomeen.

Yksilössä on kaikki saatavilla olevat herkut vakionopeudensäätimestä punaisiin jarrusatuloihin, peruutustutkasta auton suojapeitteeseen ja manuaali-ilmastoinnista nahkaiseen Alfa Romeo -olkalaukkuun.

Silmäteränsä tarkkaa hintaa omistaja ei paljasta. Lisävarusteineen se kipuaa verollisena arviolta noin 95 000 euroon.

Hengästyttävästi Alfoja

Alfan omistaja ei välitä tulla esitellyksi autonsa kanssa. Vaatimattomuus ei kuitenkaan vaivaa vahvasti italialaista harrasteautolistaa.

Jo Alfa Romeoiden lista on hengästyttävä: Sprint (vm. 1986), GTV 2.0 (1987), GT 2000 (1970), GT 1750 (1970), Spider 2000 (1983), 75 2.0 TS (1986), 2.0 GTV (1986), 2.0 GTV Coupe (1996), 166 2.5 (1999), 2.0 GTV Turbo (1999), 156 2.5 (1998), 156 2.5 (2000),147 2.0 (2001), 156 GTA (2003), 156 GTA SW (2003), 147 2.0 Selespeed (2003), 147 2.0 (2005), GT 2.0 (2007, 159 2.4D (2007), Brera 3.2 (2006), 166 2.0 TS (2004), Brera 3.2 (2007), Giulietta QV (2010), Giulietta 2.0D TCT (2012), Spider 1750 Tbo (2012), 159 1750 Tbo (2012) ja 159 2.0 JTS (2009).

Autoja toki ollut muitakin kuten Ferrareita 360 Modena (2000), 360 Modena F1 (2001), Maranello 550 (1999), F355 Spider (1997) ja 456 GTA (2001) sekä Maserateja 4200 GT (2007) ja Quattroporte DS (2007) – ja muutama Lancia.

Automies ei ylenkatso saksalaisia urheiluautoja, joten tallissa on käväissyt myös useampi Porsche 911.

Alfoilla on sielu

Autokatraan selitys ei ole miljonääriys vaan autorakkaus – ja se, että leipä tulee autokaupan alalta. Sydänalaa sykäyttää erityisesti, jos keulaa koristaa neliapila.

– Alfoissa on sielu. Ne ovat enemmän kuin vain kulkuvälineitä, automies perustelee.

Omistaja lupaa aina itselleen ja vaimolleen, että uusin rakkaus kestää, mutta aina käy lopulta toisin: auto vaihtuu tiuhaan uuteen, joka tosin voi olla malli-iältään vanha.

– Alfoja ei voi ajatella järjellä tai mitata rahassa.

Harkinnassa ratapäivä

Kaunokaisen pinta on matta, mutta myös helmiäishohtoinen. Valkoinen sopii erittäin hyvin kaksipaikkaisen urheiluauton väriksi, joskin klassisen punaisen kannattajia on turha yrittää käännyttää.

Mittarissa on 850 kilometriä. Niitä kertyy lisää vain otollisina aikoina eli kesällä ja kuivilla teillä.

Alfa Romeo 4C on kireäksi viritetty urheiluauto, jonka luontainen elinympäristö on Ahveniston moottorirata, ei espoolainen taajamaväylä, jonka jokainen hidastetöyssy raapaisee pohjasta vaikka ajan hidasteisiin alta kävelyvauhdin.

Omistaja on harrastanut aiemmin aika ajoin ratapäiviä, mutta taannoinen pyörähdys ja sen aiheuttamat lievät selkävammat tyssäsivät vauhtielämykset. Nyt tosin mieli polttelisi radalle, jossa vauhti ei jää auton kyvyistä kiinni.

Alfa Romeo 4C:n paino-tehosuhde on kiitettävällä tasolla, 3,8 kiloa/hevosvoima. Moottori tuottaa 240 hevosvoimaa. Moottoritiellä 895-kiloinen auto karkaa hetkessä nopeusrajoituksen ylärajoille kiitos voimien ja ripeäotteisen kaksoiskytkinautomaattivaihteiston. Alfa kirii nollasta sataan 4,5 sekunnissa.

Raskas ohjaus

Ajotuntuma on maata nielevä. Painopiste on erittäin alhaalla ja keskimoottorisen paino on ylipäätään jakautunut vauhtiajoa ajatellen edullisesti etu- ja taka-akselien välillä.

Ohjaustuntuma on jämäkkä ja tarkka, parhaimmillaan moottoritiellä. Ohjaus ei ole tehostettu, joten arkiajossa taajamassa ratin kääntely käy työstä. Eritoten pysäköitäessä auton sovittelu pysäköintilokoseen on lievästi ilmaistuna raskasta.

Pintakova jousitus ja sporttinen alusta ovat omiaan radalle, eivät taajama-ajoon. Pirellin renkaat löytävät jokaisen poikittaissauman ja asvalttirailon. Ne tuntuvat terävinä tärskäytyksinä.

Arkiautoksi, ei kiitos!

Arkiautona 4C on kaikkea muuta kuin käytännöllinen, eikä ole sellaiseksi rakennettukaan.

Tavaratila on mitätön: takaluukun alle mahtuu yksi lentolaukku, jos sekään.

Vauhdin ja moottorin kierrosluvun noustessa keskustelun voi unohtaa, eikä radiollakaan ole juuri virkaa. Toisaalta voiman mylvintä on sitä arvostavan korvissa sulosointujen leikkiä.

Ajoasennon kanssa saa kikkailla, sillä erittäin hyvin tukevan urheilullisen istuimen säätövarat ovat yllättävän rajalliset. Istuin ei säädy laisinkaan korkeussuunnassa, eikä selkänojan kaltevuusrajat heruta erityisiä kiitoksia. Onneksi ratti säätyy kahdessa suunnassa.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Jari Saarentaus