Koeajo: kuljettajan nuorentaja – Ford Fiesta ST

Uudistunut Ford Fiesta ST saa kenet tahansa tuntemaan itsensä rattimieheksi. Hyvää: tiukka alusta, nopea ohjaus, sujuva vaihteisto, suorituskyky, kulutus. Huonoa: epämukavuus, kääntöympyrä, takatilat.

Ford on viimeisen vuoden aikana laajentanut Fiesta-mallistoa ylellisellä Vignalella ja maasturihenkisellä Activella, vaikka sillä aikaa kaikki ovat odottaneet vesi kielellä sporttiversion uudistumista. Nyt odotus palkitaan: Ford Fiesta ST on vihdoin toimituksen pihalla.

Tyköistuvat kuppipenkit

Ulkoa ST:n erottaa vakiomallista helposti. Madallettu alusta yhdessä spoilereiden, helmasarjan ja matalaprofiilirenkaiden kanssa lisää uskottavuutta. Auton sisällä vaihdekepin nuppi ja polkimet ovat saaneet metallia pintaan, kojelauta puolestaan hiilikuitusomisteet. Muutoin mittaristo, ratti, monitoiminäyttö ja toiminnot ovat tuttuja Fiesta-kuskille.

Suurin muutos ovat istuimet. Recaron kuppipenkit ottavat kuskin tiukkaan syleilyynsä. Muodot ja mitoitus eivät välttämättä sovi kaikille, eli pidempi koeajo on paikallaan ennen ostoa. Tuhdit istuimet nipistävät osan ennestäänkin niukoista takatiloista. Viisiovisuus onkin tavallaan turhaa, mutta ST:n saa myös kolmiovisena, mikä puolestaan on harvinaista nykyään.

ST:n nokalla majailee uusi kolmisylinterinen puolitoistalitrainen turbomylly. Tehoa ja vääntöä on enemmän kuin vanhassa 1,6-litraisessa, ja suoritusarvot ovat parantuneet. Erikoisinta moottorissa on yhden sylinterin lepuutus alhaisella kuormituksella.

Herkät hallintalaitteet

Töräytetäänpä käyntiin. Pakoputki pörpöttää jo tyhjäkäynnillä sen verran, että vajaasylinterisyys ei paljastu sivullisille.

Vaihdekeppi ja sen liikeradat ovat lyhyet ja täsmällisen oloiset. Ärhäkkä kytkin vaatii huomiota ryömintänopeudella, mutta sietää sitten hyvin rajummatkin vaihdot. Jarrut ja kaasupolkimen välitys ovat myös äkäiset, joten jalkatyöskentelyä pitää harjoitella.

Kädetkään eivät selviä ilman totuttelua: ohjaus on vakiomallia nopeammaksi välitetty. Etupyörät eivät kuitenkaan käänny yhtä paljon, ja valtava kääntösäde vaatii vekslailua ahtaissa paikoissa. Jousitus ei toimi kaupunkinopeudella lainkaan, kulku on mukulakivetyksellä ravistavaa ja heittoista. Urheiluauton ominaisuuksia kaikki.

Moottoritien avautuessa pääsee vihdoin polkemaan kaasua syvempään. Etuvedon taipumus vetelyyn on suitsittu pois lähes kokonaan. Koeajoautossa on lisävarusteena tasauspyörästön luistonrajoitin. Kolmisylinterisen karhea soundi kerjää kierroksia. Pintakaasulla ääntä ei ole enempää kuin vakiomallissakaan.

Alusta herää vauhdin kasvaessa. Jopa pehmeillä kitkarenkailla ote ja tuntuma tienpintaan säilyy, samalla tietysti jokainen kivi, nyppy ja ura kantautuvat persauksiin asti.

Mutkatiellä kotonaan

Kurveihin voi ajaa totuttua lujempaa. ST taittuu mutkiin nöyrästi, mutta innokkaasti jopa sisäkurvan takatassun kevenemiseen asti. Aliohjautumispyrkimys on etuvetoautoksi vähäinen, yliohjautuminen puolestaan pysyy helposti kaasulla kontrollissa. Lujaa ajaminen on helppoa, ja auto jopa tuntuu pelastavan viime tingassa kuskin törppöilyn.

Luottamus kasvaa niin paljon, että uskallan kokeilla Track-ajotilaa ilman ajonvakautusta. Kaasupoljin muuttuu herkemmäksi, mutta ohjaus raskaammaksi ja moottoriäänet kovemmiksi. Lopputuloksena luistot levenevät, mutta vauhti ja suupielien virne eivät enää kasva.

Perinteinen, hyvällä alustageometrialla toteutettu etuvetoauto yhdistettynä ovelaan, taustalla varmistuksena vahtivaan elektroniikkaan saa vanhankin kuskin nuortumaan ja tuntemaan itsensä rattimieheksi. Jos tällä autolla ei pysty pitämään hauskaa, se on oma vika.

Ja jos valintaan tarvitsee järkisyitä, ST kulutti bensaa vain kuusi litraa satasella – pöristelyistä huolimatta.

Teksti ja kuvat: Petri Munukka

Lisätietoja: www.ford.fi/uusi-fiesta-st