Koeajo: la diesel vita – Alfa Romeo Stelvio 2.2 Diesel

Dieselmoottorinen katumaasturi voi olla temperamenttinen – ainakin jos se on Alfa Romeo Stelvio. Hyvää: ajettavuus, ajoasento, yleinen käyttökelpoisuus. Huonoa: epämääräinen vaihteenvalitsin.

Myöntää täytyy, että vauhdikkaiden italialaisautojen fanina nielaisin pariinkin otteeseen, kun aikanaan kuulin myös Alfa Romeon lähtevän mukaan SUV-buumiin. Onko aivan pakko, päässä soi. Vähitellen ajatukseen tottui, ja lopullisesti mielikuvat pyhäinhäväistyksestä häipyivät, kun koeajoon saapui dieselmoottorinen Alfa Romeo Stelvio.

Tarjoustemperamenttia

Dieseliä myydään vain yhtenä 210 hevosvoiman versiona, joka on samalla Stelvio-malliston edullisin. Muut ovat bensamalleja, joko 200- tai 280-hevosvoimaisina painoksina, ja niistä vähempitehoinenkin on jo viisi tonnia nakuttajaa kalliimpi.

Diesel on siis Stelvioista selkeästi taloudellisin, uskotaan. Valintaa ei kuitenkaan voi perustella pelkin järkisyin, sillä tässä tapauksessa auton täytyy täyttää myös hauskuuskriteerit. Alfa Romeo, niin maasturi kuin onkin, ei yksinkertaisesti saa kuulostaa työkoneelta.

Lipakka liirailija

Siitä ei ole onneksi pelkoa. Käyntiääni on nykyaikaisen sivistynyt, ja kiihdytyksissä kuuluu lähinnä urheilullista murinaa. Ero edellä mainittuihin bensamalleihin on loppujen lopuksi hyvin pieni – niissäkin kun käytetään varsin maltillisesti kiertävää ahdettua moottoria sekä automaattivaihteistoa.

Niinpä käyttövoimalla ei sinänsä ole väliä, koska voimaakin dieselissä riittää. Kaasupolkimen käytös ja vaihteiston viiveettömyys tukevat tanakkaa työntöä, jota neliveto tarjoilee takapyörille yllättävän selkeästi jo märällä asvaltilla. Ajonvakautus ottaa kyllä äkisti alkaneen sladin hienosti haltuunsa.

Kuten muissakin Alfoissa, ajotilan Dynamic-asetus ei huudata vaihdetta turhaan pienemmällä silloin kun ei ole tarve, mutta pitää voimalinjan valppaana kuljettajan käskyihin. Vähemmän hienostunut sen sijaan on moottorin sammutusautomatiikka, joka herättää koneen tulille voimakkaasti autoa vavahduttaen.

Useimmiten urheilullinen

Kuten jo bensiinimallin koeajossa totesimme, Stelvion ajettavuus on niin lähellä ideaalia kuin tässä autoluokassa voi olla. Ohjaus on nopea ja käyttäytyminen moitteetonta, joten vallan unohtaa ajavansa katumaasturia. Joidenkin autoa kokeilleiden mielestä auto tosin reagoi ratin liikkeisiin liiankin neuroottisesti, tai ainakin vaatii totuttelun.

Vakioiden 235/60 R18 -renkaiden sijaan muutenkin runsaasti lisävarusteltu koeajoauto oli kengitetty 255/45 R20 -kumeilla. Niillä kääntyvyys herkistyy entisestään, mutta vastapainoksi Stelviossa on otettava vastaan matkanteon tärinä ja renkaiden kova jyrinä karkealla tienpinnalla.

Mutta toisin kuin Giulia-sedanissa, Stelvion istuin tarjoaa olennaisesti paremman reisituen, koska istuinosan etureunan korkeutta voi säätää sähköisesti erikseen. Ja kun kojelauta on suurin piirtein sama kuin Giuliassa, samat käyttökelpoisuuskehut pätevät – kuten myös päämoite eli lepsusti liikkuva sähköinen vaihteenvalitsin.

Muutkin messissä

Stelvion varsin tasapainoisen kokonaisuuteen sisältyvät myös melko hyvät takaistuintilat ja moitteeton tavaratilan muunneltavuus – vaikka polvitilat ja kontti itsessään eivät maailman väljimpiin lukeudukaan.

Kaiken kruunaa muotoilu. Koeajoyksilön juuri oikean sävyinen punainen väri istuu hienosti auton linjoihin, jotka ovat tämän luokan yleisestä käytännöstä poiketen pikemminkin sirot kuin möhköt. Todella suurissa sivupeileissäkin lienee tavoiteltu muinaista pisaramuotoa.

Eli: jos kerran katumaasturi on pop, on vain oikein, että Alfa Romeo heitti kehiin mahdollisimman alfaromeomaisen muunnelman teemasta. Seuraavaksi voimmekin ryhtyä päivittelemään italialaisen autojumalan Ferrarin vastaavaa SUV-hanketta. Maseratihan on jo mukana.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus

Lisätietoja: www.alfaromeo.fi/stelvio