Koeajo: Renault Express -pikkupaku tarjoaa tarkoituksenmukaisuutta kohtuuhintaan

Renault Express on markkinoiden edullisimpia pieniä pakettiautoja, mutta kyseessä on silti erittäin tarkoituksenmukainen tuote. Hyvää: ajettavuus, hinta, kulutus. Huonoa: ergonomia, voimalinja.

Renault Express korvaa hieman epätyypillisesti mallin, joka ei ole kuulunut merkin mallistoon – nimittäin tytäryhtiön Dacia Dokkerin. Pikkupakuilla on kasvava paikka markkinoilla, sillä pienempi auto kuluttaa polttoainetta tonniluokan autoja vähemmän, ja pienempi koko tarkoittaa myös helpompaa pujottelua kaupungin porttikongeissa.

Kahdesta Renaultin pikkupakusta ensimmäiseksi tuotiin markkinoille Express, joka on uutta Kangoo-mallia yksinkertaisempi, edullisempi ja työkonemaisempi. Autossa ei ole mitään erityisiä innovaatioita, vaan rakenne on tyypillisen pakettiautomainen – takana tilaa tavaralle ja edessä istuimet kuljettajalle sekä yhdelle matkustajalle.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kunnollinen kuormajuhta

Expressin yksityiskohdat on tehty kunnolla. Kuormatilasta löytyy jykevän oloisia kuormalenkkejä, ja valaistuksesta huolehtivat pitkät led-nauhat. Takaovet aukeavat 180 astetta, ja lastauskorkeus on varsin matala.

Kabiinin puolella on reilusti säilytystilaa katon rajan tasolla sekä muutamissa lokeroissa. Ohjauspyörän edessä sijaitsevassa lokerossa on myös kaksi tavallista usb-pistoketta, mutta usb-c-pistokkeita ei ole lainkaan. Ohjaamossa on myös Renault Traficista tuttu aurinkolipan lisäpeili kuolleiden kulmien parempaa hahmottamista varten.

Ohjaamo tuntuu hieman liian lyhyeltä vähän päälle 185-senttiselle kuljettajalle, etenkin pidemmillä matkoilla. Muodoton penkkikään ei houkuttele istumaan tuntikausia, eikä kuljettajalle ole varattu lainkaan oikean puolen kyynärnojaa. Pidemmillä matkoilla siis pitää taukoja mielellään. Ohjauspyörässäkään ei ole pitkittäissuuntaista säätöä, mikä osaltaan lisää tarvittavien kompromissien määrää ajoasennossa.

Asiallista ajettavuutta

Ajo-ominaisuuksiltaan Express on mainio. Alusta on yllättävän pehmeä ilman kuormaakin, ja kevyellä kuormalla töyssyt ja hidasteet ylittyvät jo monta henkilöautoakin mukavammin. Ohjaus on hieman raskaan tuntuinen kaupungissa pyörittelemiseen, mutta tämä häiritsee vain aivan hitaimmissa nopeuksissa.

Moottoritiellä auto on pakettiautoksi varsin vakaa, eikä suurempaa sivutuuliherkkyyttäkään ilmene. Kevyesti kuormattuna kulutus ei nouse edes raskaammalla kaasujalalla kuuteen litraan satasella – kevyemmässä maantieajossa autolla voi lähennellä hyvinkin viiden litran tuntumaa.

Voimalinja on kuitenkin Renaultille tyypillisesti melkoisen karkea. Puhtia pienestä dieselmoottorista ei tunnu löytyvän oikein millään kierrosalueella. Kuusilovisella manuaalilla tuntuu olevan se ja sama minkä vaihteen kolmosen ja kuutosen välillä lyö sisään ohitustilanteessa, hyvin vääntävää kierrosaluetta ei vain tunnu löytyvän.

Ei yllä Dokkerin pohjahintaan

Dacia Dokker oli äärimmilleen riisuttuna markkinoiden ylivoimaisesti halvin pikkupaku, mutta käytännössä kovin moni ei autoa ostanut aivan lähtöhintaan, johon ei kuulunut muun muassa ilmastointia tai radiota. Näin yksinkertaistettuna Expressiä ei voi ostaa, vaan 55 kilowatin (75 hv) tehoisella dieselmoottorilla auton saa edullisimmillaan 19 390 eurolla. Koeajettu 70 kW (95 hv) malli, joka ei myöskään ole mikään raketti, kustantaa edullisimmillaan vain tonnin enemmän.

Syynä Dokkeria korkeampaan hintaan lienevätkin varusteet. Vaikka Express on malliston ’’yksinkertaisin’’ tavara-auto, siihenkin kuuluu aina vakiona esimerkiksi tietoviihdejärjestelmä bluetooth-yhteydellä, sadetunnistin, mäkilähtöavustin ja vakionopeudensäädin.

Lisävarustelistalta ruksittavaksi jää muun muassa keskinkertaiseksi osoittautunut kosketusnäyttöjärjestelmä, digitaalinen kamerataustapeili, katvealueen varoitusjärjestelmä, matkustajan etuturvatyyny poiskytkennän mahdollisuudella ja pysäköintitutka. Jopa aiemmin mainitut kuormalenkit ovat lisävaruste. Ilman lisävarusteita autosta ei tosiaan löydy siis mitään ylimääräistä, mutta hintakin on sen mukainen.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen