1.3.2014 Ajoneuvot Koeajo: Mercedes-Benz GLA Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mersun uusi katumaasturi houkuttelee uutta ostajakuntaa. Tulokas täydentää merkin alati kasvavaa pienemmän kokoluokan tarjontaa. Hyvää: Ajo-ominaisuudet, polttoainetalous. Huonoa: Takaistuimen reisituki. Mercedes-Benz tuo markkinoille uutuuksia hengästyttävään tahtiin. V- ja C-sarjat ovat uunituoreita, eikä S-sarjan esittelystäkään ole ehtinyt kulua kuin tovi. Samaan ilotulitukseen tuodaan nyt GLA.Katumaasturiksi luokiteltava GLA täydentää Mercedeksen pienemmän pään mallistoa. Se jatkaa täysin uudistuneen A-sarjan, kasvojen kohotuksen kokeneen B-sarjan ja autotyyppinä uuden CLA:n viitoittamaa tietä. Lisäksi pienten katraaseen tulee suunnilleen vuoden kuluttua malli, jota luonnehditaan ”coupefarmariksi”.GLA jakaa A:n, B:n ja CLA:n kanssa saman pohjalevyn. Samankaltaisesta yleisilmeestä huolimatta autojen muut komponentit eivät ole keskenään yhteneviä.GLA on linjakas paketti. Tehtaan edustaja paljasti Malagassa, että yksi muotoilun kulmakivistä oli selvillä jo suunnittelun alkuvaiheessa runsaat kolme vuotta sitten. Auton pitää olla sellainen, etteivät suunnittelijoiden isät ostaisi sitä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKattava tarjontaHinnaston alapäästä löytyy etuvetomalleja, joilta ei kaupallisesti odoteta aivan valtavia. Alle 40 000 euron jäävät lähtöhinnat saattavat kuitenkin puhutella, sillä GLA:n ulkonäkö on pirteä ja laaduntuntu kautta malliston vaikuttava.Tarjolla on kaikki neljä moottori: kaksi dieseliä ja kaksi bensiiniä nieleviä.Kaikissa nelivetomalleissa on seitsenportainen kaksoiskytkinvaihteisto. Käsivalinta on mahdollista ohjauspylvääseen sijoitetuilla valintavivuilla. Etuvetoisissa manuaalivaihteisto on kuusiportainen. Joihinkin etuvetoisiin saa kaksoiskytkinvaihteiston.Kiilamaisen auton matalat ikkunat ja korkea vyötärölinja saavat GLA:n näyttämään matalalta.Kohtuulliset tilatTakatilat ovat kohtuullisen väljät. Reisitukea takaistuin ei tarjoa käytännössä lainkaan, mutta istuma-asento on ryhdikäs, pääntilaa runsaasti ja myös polvitilaa on paljon.Taakse kapuaminen on vaivatonta. Istuin on korkeudella, johon ei erikseen tarvitse laskeutua.Lapsiperhe kiitää ainakin selvästi näkyville sijoitettuja isofix-kiinnikkeitä. Oviaukko ei ole suurimmasta päästä, joten rotevimmat lastenistuimet saattavat vaatia pujottelua.Tavaratila vaikuttaa ensi näkemältä pieneltä, mutta parin lentolaukun jälkeen huomaamme, että tilaa olisi monelle täysikokoiselle matkalaukulle.Mercedes-Benz on uusissa malleissaan selvästi parantanut ohjausta. Myös GLA:ssa ohjauksen tunto on kohdallaan.Toki GLA käyttäytyy kuten korkeat autot tapaavat tehdä. Pyörät puraisevat tiehen, jolloin auto reagoi terävästi ja voimakkaasti ohjausliikkeisiin.Ajettavuutta on hiottu laajalla testiohjelmalla. Uuutuudella on takanaan peräti 1,8 miljoonaa testikilometriä tiellä ja maastossa. Sitä on kiusattu myös Nürburgringin legendaarisella moottoriradalla.Maltillinen kulutusKoeajamamme 2,1-litrainen 220 CDI kuluttaa keskikulutusnormin mukaan vain 4,9 litraa sadalla kilometrillä. Se on maasturille erinomainen arvo. Konepellin alla lymyävässä turbodieselissä riittää silti puhtia.Pikkuveli 200 CDI (100 kW/136 hv) pohjautuu samaan moottoriin. Koeajotuntuman perusteella silläkin pärjää, vaikka kiihtyvyys ei yllä kovin lähelle 220 CDI:n tasoa. Kulutuksessa säästö 220 CDI:hin verrattuna on yllättävän pieni, 0,1 litraa sadalla kilometrillä.Maantiehuristelun lomassa saamme kokeilla auton maasto-ominaisuuksia. Tiettömillä taipaleilla oiva apuväline on vakiovarusteena nelivetoisiin kuuluva alamäkihidastin (DSR). Sen voi manuaalisesti säätää toimimaan nopeusalueella 4-18 km/h.Ennakkokäsitykseni auton mataluudesta on näköharhaa, ja joutaa romukoppaan. Tukka pystyssä ajamme yli syvän ojan, ylitämme pari jyrkkää nousua, ryömimme läpi kaltevareunaisen kurun ja laskeudumme jyrkän alamäen törmäämättä yhteenkään ongelmaan.Kiinni ei jääty kertaakaan, eikä metsäpolulle karissut pakoputkia tai pohjasuojia. GLA näyttää kelpaavan myös tiettömille taipaleille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMaukas AMGTavoilleen uskollisena Mercede-Benz lanseeraa välittömästi myös AMG-version. GLA 45 AMG jää kaupallisesti kuriositeetiksi. Silti 360-hevosvoimainen turboversio ansaitsee huomiota pienen koeajon verran.AMG:n moottori äänineen on jo luku sinänsä.Myös ohjaus ja jousitus poikkeavat perusmalleista. Jousitus on jämäkkä, mutta ei silti epämiellyttävän kova. Kallistelu on vähäisempää, tosin AMG:n maavarakin on rinnakkaismalleja matalampi.Keskikonsolissa on valintakiekko, josta ajaja voi säätää moottorin ja vaihteiston käytöstä. Sport-asennossa kaasuun reagointi herkistyy ja pakoputken päästä ilmoille kajahtaa vaikuttava pamaus vaihteita vaihdettaessa. Tarpeetonta ehkä, mutta ehdottomasti hauskaa!Teksti ja kuvat: Jari Kohonen Mercedes-Benz GLA 220 CDI 4Matic a Hinta alkaen 38 600 € Koeajetun auton hinta varusteineen 49 840 € Moottori 2 143 cm³, dieselrivimoottori, 4 sylinteriä, turboahdin, 7.v-automaatti, neliveto. Teho 125 kW (170 hv), 3400-4000 r/min Vääntö 350 Nm (3400-4000 r/min) Vääntö 350 Nm (3400-4000 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 8,3 s Huippunopeus 215 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 4,9 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 129 g/km Mitat pituus 4417 mm, leveys 1804 mm, korkeus 1494 mm, akseliväli 2699 mm Tavaratila: 421 l Omamassa: 1535 kg Matkanjatkamispalvelu 3 vuotta Takuu 2 vuotta Lue lisää Kaikki artikkelit 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 14.5.2025 Koeajo Maistiainen: JAC E30X – sympaattinen kaupunkisähkis alle 30000 euron luokkaan 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Koeajo Koeajo: BMW X3 – takuuvarma lataushybridi edeltäjää paremmilla sähköillä 11.5.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Multivan Life e-hybrid 4Motion – tuolileikki ladaten ja kontaten 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 14.5.2025 Yleinen Pääkirjoitus: Esteitä ylittävä sähköauto valtaa markkinoita 13.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Priuksen älyavainjärjestelmän korjaus oli älyttömän helppoa 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous