Koeajo: Muunneltava, mutta ei niin mukava

Uutta musaa, muttei ihan kaikkien korville. Hyvää: takatilat, muunneltavuus. Huonoa: ajoasento, moottorin ja vaihteiston yhteispeli, automaatti-ilmastoinnin toiminta.

Kolmannen sukupolven Jazzin tila-automaiset mittasuhteet muistuttavat elävästi edeltäjämallia, mutta oikeasti auto on perusrakennetta myöten uusittu. Nykytapaan Honda Jazz on myös aiempaa kevyempi.

Saatavana on vain yksi bensiinimoottori joko käsivaihteistolla tai portaattomalla automaatilla. Koeajoimme jälkimmäisen yhdistettynä kalleimpaan Elegance-varustetasoon. Edullisimmillaan Jazzin saa varsin kattavalla Trend-perusvarustelulla 16 990 euron hintaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Reilusti tilaa, mutta…

Jazzin akseliväli on venynyt kolme senttiä, joten sisätilat ovat entisestäänkin kasvaneet. Takapenkille mahtuukin paremmin kuin moneen isoon farmariautoon. Bensatankki on sijoitettu edeltäjästä tuttuun paikkaan etuistuinten alle, joten lattia on täysin tasainen ja sivusuuntainen kulkeminen helppoa.

Muunneltavuuden jazzismit on säilytetty. Takaselkänojan voi kaataa eteen tai istuinosan nostaa pystyyn. Kun vielä apukuskin selkänoja taittuu kumoon, kyytiin menee niin korkeita kuin pitkiäkin esineitä. Tavaratila on jo perusmuodossaan suhteellisen tilava ja nostokorkeus alhainen.

Etutilatkin ovat riittävät, mutta istuimen poikkeuksellisen huono reisituki harmittaa jo keskimittaista kuljettajaa. Pelkkien pakaroiden varassa ei tee mieli taittaa kovin pitkää taivalta.

Keskinäyttöä ja sen alle sijoitettua lämmityslaitteen säätöpaneelia käytetään kosketuksella. Siitä ei ole pahaa sanottavaa, mutta muun muassa ajotietokoneen käyttölogiikka on kummallinen, ja automaatti-ilmastointi heittää täyden puhalluksen jalkatilaan jo pari minuuttia kylmäkäynnistyksen jälkeen. Tuulilasin huurtumisen ja melun estämiseksi lämppäriä onkin käytettävä käsin.

Vaatii polkemista

Jazzin vapaasti hengittävä moottori on aika ylävireinen, ja kun CVT-automaatti pitää ekohenkisesti varsin harvan välityksen päällä osakaasulla kiihdytettäessä, meno on aika nuhaista. Liikennevaloissa muu liikennevirta tuntuu lähtevän ripeämmin, ja nousuissa vauhti hiipuu.

Meno kiivastuu vasta kun pedaalin painaa tavallista syvemmälle, mikä saa aikaan nytkähdyksen ja melutason kasvamisen. Lisää virkeyttä on tarjolla vaihteiston S-asennossa, mutta se taas pitää kierrokset tasakaasulla turhan korkealla, mitä ei jaksa kauan kuunnella.

Moottoritiellä miellyttävä

Ajettavuus ja ajomukavuus edustavat normaalia pikkuautotasoa. Moottoritiellä meno on jopa miellyttävää, sillä melutaso säilyy kitkarenkailla ystävällisenä ja ohjaus keskittää hienosti. Kaupungin käännöksissä A-pilarit muodostavat todella ison katveen etuviistoon.

Edellä mainitut moitteet eivät tee Jazzista huonoa autoa: väljille tiloille ja laadun leimalle löytyy varmasti faninsa. Kilpailu on kuitenkin pikkuautoluokassa tällä hetkellä niin kovaa, että optimisuoritukseen tarvittaisiin Hondalta pientä petrausta.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen