24.4.2016 Ajoneuvot Koeajo: Volkswagen Touran: ei enää penkkitreeniä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tila-automuoti muuttuu – ja Volkswagen Touran sen mukana. Hyvää: helppo muunneltavuus, ajettavuus. Huonoa: pienet sivupeilit. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten pidettiin itsestäänselvyytenä, että tila-autossa täytyy olla irrotettavat takaistuimet. Niinpä myös vuonna 2003 esitelty Volkswagen Touran sai sellaiset. Saksalaiset olivat kehitelleet omaa painostaan kasvavaan tila-autoluokkaan jo pitkään, ja samalla oli hyvä tilaisuus nuuskia, millainen istuinratkaisu olisi kaikkein toimivin. Lopulta konsepti lainattiin miltei sellaisenaan luokan kantaäiti Renault Scénicistä. Keskirivillä oli kolme erillistä istuinta, jotka sai pakattua kasaan ja halutessaan nostettua pois. Takarivi puolestaan taittui lattianrakoon, jolloin autosta sai tarvittaessa miltei pakettiauton veroisen tavarajuhdan. Kätevää, ajateltiin tuolloin. Totuus oli kuitenkin hieman toinen. Istuinten taittaminen ei ollut kaikille läpihuutojuttu, ja heikkokätisimmille penkit olivat liian raskaat nostaa. Ja kun istuimet sai ulos autosta, piti pähkäillä, minne ne varastoisi. Se tuotti ongelmia jo omakotitalossa asuvalle, rivi- tai kerrostaloasukkaasta puhumattakaan. Aika moni käyttäjä kyllästyi alkuihastuksen jälkeen koko hommaan, ja jätti istuimet irrottamatta. Se taas vesitti muunneltavuuden alkuperäistä ideaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Keskitytään olennaiseen Niinpä ei ollut ihme, että kun tuo pitkäikäiseksi osoittautunut ensi-Touran sai viime vuonna seuraajan, penkkien irrotettavuudesta oli luovuttu. Uusi ideologia kerrotaan suoraan jopa auton myyntiesitteessä: ”Mieluummin helposti taitettava kuin hankalasti irrotettava.” Samaan ratkaisuun ovat pikku hiljaa päätyneet miltei kaikki muutkin tila-autovalmistajat. Uusi Touran jatkaa sikäli samaa ideologiaa edeltäjänsä kanssa, että se ei esittele penkkipolitiikkaan mitään varsinaista uutta, vaan jatkojalostaa kilpailijoiden jo esittelemiä, toimiviksi osoittautuneita ratkaisuja. Fiksua. Havaitsin tämän selvästi, kun muovasin tilavolkkaria muutaman päivän ajan erilaisia kuljetustarpeita varten. Touranin penkkiratkaisut ovat äärimmäisen yksinkertaisia. Autoon kiinteästi sijoitetut istuimet kaatuvat yhdellä kädenliikkeellä tasaiseksi pinnaksi, eikä edes istuinosaan tarvitse koskea. Mekanismit ovat kautta linjan hyvin suunniteltuja ja kevytkäyttöisiä. Keskirivin pitkittäissäädöt on säilytetty, eli polvitilat voi säätää juuri kolmella rivillä istuvien matkustajien pituuksien mukaan. Kaiken kruunasi koeajoauton takaistuimelta löytynyt integroitu lasten turvaistuin, jonka saa nopeasti toimintakuntoon. Ei ärräpäitä, hikipisaroita tai muuta arkea hankaloittavaa. Tykkään. Kiva myös tien päällä Sujuva on itse autokin. Koeajettu kaksilitrainen diesel jättää suorituskykyvaraa vähän isommallekin kuormalle, ja sama filosofia on havaittavissa jousituksesta: kulku on tyhjällä autolla vaikkapa Volkswagen Golfia napakampaa. Paketti on muuten laadukkaan tuntuinen, mutta terävissä töyssyissä matkustamoon välittyi yllättävän kovia rämähdyksiä. Vielä maininta turhan pienistä sivupeileistä, ja tämän auton epäkohdat onkin lueteltu. Kaikki muu toimii. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen Volkswagen Touran 2.0 TDI 110 kW DSG Hinta alkaen 38 576 € Moottori Dieselmoottori 1 968 cm³, 4 sylinteriä, ahdin, 6-v. automaattivaihteisto, etuveto. Teho 110 kW (150 hv), 3500–4000 r/min Vääntö 340 Nm (1750–3000 r/min) Vääntö 340 Nm (1750–3000 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 9,3 s Huippunopeus 206 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 4,7 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 125 g/km Mitat pituus 4527 mm, leveys 1829 mm, korkeus 1659 mm, akseliväli 2791 mm Euro NCAP 5 tähteä Takuu 2 vuotta Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Sähköpyörät Hepha City 8 Performance on huoleton sähköpyörä kaupungin arkeen 4.9.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ on epätavanomainen perhe-Toyota 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 2.9.2026 Koeajo Onko Audi RS 5 Avant maailman paras perheauto? 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja